Käyttötarkoituksen muutoksiin kuuluu perusteellinen IV-remontti
Rakennuksia, etenkin vanhoja toimistotaloja saneerataan vauhdilla asunnoiksi, hotelleiksi ja kouluiksi. Samalla niiden ilmanvaihtojärjestelmät kokevat perusteellisen muutoksen.
Käyttötarkoituksen muutos tarkoittaa useimmiten sitä, että neliömäärältään samankokoiseen tilaan halutaan mahduttaa huomattavasti aikaisempaa enemmän ihmisiä, mikä vaatii lähes poikkeuksetta ilmanvaihtolaitteistojen, kanavien ja hormien täydellistä uusimista.
Metropolia Ammattikorkeakoulun Kiinteistö- ja rakennusalan osaamisaluepäällikkö Jorma Säterin mukaan onnistuneen remontin edellytys on riittävä tieto tulevasta käyttötarkoituksesta: minkälaisia toimintoja ja henkilömääriä talossa tulee olemaan.
– Toinen edellytys on tieto saneerattavan rakennuksen nykyisestä tilasta, siellä olevista järjestelmistä ja reittivaihtoehdoista.
Henkilöstön pääluku ratkaisee
Remontoidussa tilassa ilmanvaihdon tarve riippuu pääasiassa henkilöstön määrästä, jotta toiminnasta syntyvät epäpuhtaudet voidaan poistaa.
Jorma Säterin mukaan hyvä esimerkki on kantakaupungissa sijaitseva vanha toimistorakennus, joka halutaan muuttaa hotelliksi.
– Vanhassa rakennuksessa työntekijällä saattoi olla ympärillään tilaa jopa 30–40 neliötä, jolloin toimeen tultiin varsin pienehköillä ilmanvaihtomäärillä ja nykyistä pienemmillä koneilla, Säteri sanoo.
Kun tyypillinen toimistorakennus muutetaan hotelliksi, niin 12–16 neliön tilaan onkin toteutettava kahden hengen vaatima ilmamäärä. Toisin sanoen, neliöitä kohden mitattuna ilmanvaihdon tarve kasvaa kolme, neljä kertaa suuremmaksi.
Jos ilmaa tarvitaan neljä kertaa enemmän, niin kanaville sekä entistä isommille ilmanvaihtokoneille on löydettävä jostakin sijoituspaikka.
Vaatimustaso noussut
Myös normeissa määritelty ilmanvaihdon vaatimustaso on noussut. Tavallisesti mitoitus yhtä henkilöä kohden on ollut kuusi litraa sekunnissa, mutta esimerkiksi hotelleissa se on nykyisin jopa 10–15 litraa sekunnissa.
– Kolmas tekijä on jäähdytys, joka vaatii paljon ilmaa. Jäähdytykseen tarvitaan kylmää tuottavat koneet ja jäähdytysvesiverkosto, jolle on rakennettava omat eristetyt kanavat sekä jäähdytyspalkit tai konvektorit.
Lämpöä sisälle tulee paitsi ihmisistä myös suurista nykyaikaisista ikkunoista sekä uudesta tekniikasta; lämpötilan halutaan kuitenkin kesälläkin pysyvän siedettävissä rajoissa, eli käytännössä alle 25 asteessa.
Taustalla vaikuttaa myös EU:n energiatehokkuusdirektiivi, jonka mukaan korjausrakentamisellekin on asetettava minimivaatimukset. Vaatimustason asettavat kansalliset lainsäätäjät, Suomessa ympäristöministeriö.
– Korjausrakentamisen yhteydessä energiatehokkuutta on parannettava, mutta keinovalikoimat ovat varsin väljät. Vaatimusten toteutuminen on osoitettava rakennusluvan hakemusvaiheessa, Säteri toteaa.
Edes vanhoissa historiallisesti arvokkaissa rakennuksissa käyttäjät eivät hyväksy liian korkeita lämpötiloja tai tunkkaista ilmaa.
Viihtyisät olosuhteet
Hyvän sisäilman arvostus on selvästi korkeammalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten. Ihmiset tietävät, että huono sisäilma voi tuottaa ongelmia. Olosuhteiden halutaan olevan viihtyisiä niin kesällä kuin talvellakin.
– Etenkin toimistotaloissa ja hotelleissa koneellinen jäähdytys on itsestäänselvyys, myös käyttötarkoitusta muutettaessa. Suunnittelussa tavoitteena on vähintäänkin sisäilmaluokka S2, mikä on selvästi enemmän kuin mitä rakentamismääräysten minimit edellyttävät.
Vaikka hyvään pyritään, niin ongelmiakin tulee aina vastaan. Esimerkiksi jäähdytys saatetaan kokea vetoisena. On vaikea löytää ilmanvaihtotapaa, johon kaikki olisivat tyytyväisiä.
Tasapainottaminen ongelmana
Tekemistä vielä on, että korkeatasoiset ilmanvaihtojärjestelmät saadaan toimimaan vedottomasti, äänettömästi ja pysymään tasapainossa. Niiden kunnossapidossakaan ei aina ole onnistuttu. Ongelma koskee niin korjaus- kuin uudisrakentamista.
– Onnistuminen vaatii hyvää suunnittelua ja toteutusta, ja etenkin käyttöönottovaiheen säädöt ja viritykset ovat todella tärkeitä, kuten tietysti myös toiminnan aikainen kunnossapito, Säteri sanoo.
Suunnitteluun on varattava aikaa, ja toteutus vaiheessa suunnittelijan täytyy olla tilaajan ja työmaan käytettävissä, jotta ongelmat voidaan heti ratkaista.
– Tehdyt suunnitelmat kuitenkin perustuvat oletuksiin, minne kanavia voidaan reitittää tai miten painavan ilmanvaihtokoneen voi rakenteiden päälle asettaa.
Neuvottelutaitoja ja luovuutta
Suunnittelussa lähtötietojen hankinta on tärkeässä roolissa.
– On selvitettävä, voidaanko olemassa olevaa aikaisempaa tekniikkaa jotenkin hyödyntää. Lämmitysjärjestelmissä tämä onnistuu kaikkein parhaiten. Viemärijärjestelmissä putkistojen kunto voi olla ongelma. Ilmanvaihdon osalta vanhoja hormeja voidaan hyvinkin hyödyntää uusien kanavien sijoituspaikkana.
Jotta ratkaisu löytyisi, vaaditaan IV-suunnittelijalta neuvottelutaitoja, jotta tilaaja ja arkkitehti saadaan ymmärtämään ilmanvaihdon tilatarpeet, mikä on erityisen hankalaa silloin, jos rakennus on suojeltu.
– Tämän jälkeen tarvitaan luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoa, jotta reitit löydetään ja että lopputulos on esteettisesti moitteeton. Suunnittelumenetelmät digitalisoituvat. Laserkeilaus ja keilauksen pohjalta laaditut tietomallit ovat yleistymässä. Näin saadaan tarkat mittatiedot esimerkiksi kanavien reittivaihtoehdoista.
– Talotekniikan suunnittelu tehdään tänä päivänä käytännössä tietomallipohjaisilla ohjelmilla komponentteja valitsemalla ja simuloimalla lopputulosta.
Muut suunnittelijat tekevät samalla tavalla, myös arkkitehdit. Lopuksi erikoissuunnittelijoiden ja arkkitehdin mallit yhdistetään yhdistelmämalliksi.
– Näin nähdään, sopivatko rakenteita koskevat suunnitelmat ja muut suunnitelmat yhteen.
Mallista jää paljon hyödyntämättä
Valitettavasti tietomallien hyödyntäminen pysähtyy monesti suunnitteluvaiheeseen. Siitä eteenpäin tarjouspyynnöt ja urakointi tehdään pitkälti mallin etuja hyödyntämättä.
– Mallista otetaan paperitulosteita, ja niitä luetaan piirustuksina. Urakkalaskennassa ei hyödynnetä määrätietoja, joita mallista voitaisiin saada. Urakoitsijat laskevat ja arvioivat määriä itse, Säteri sanoo.
Mallia ei myöskään hyödynnetä aina tuotanto- ja toteutusvaiheessa, kuten ei myöskään käytössä ja ylläpidossa. Teknisesti mallit kuitenkin toimivat.
– Kehityksen esteet ovat lähinnä kaupallisia ja sopimusteknisiä, mutta jarruna toimivat myös perinteiset toimintatavat.
Uutta ovat tietomalliin pohjautuvat visualisointitekniikat, joiden avulla suunnittelijat ja muutkin voivat kävellä 3D-mallin sisällä ja tarkastella, miltä tilat näyttävät.
Seinän läpi pihalle
Ilmanvaihtokoneet tarvitsevat tilaa. Sitä saadaan lisärakentamisella sekä ullakko- ja kellaritiloja hyödyntämällä. Vesikaton yläpuolelle rakentaminen voi monesti olla rajattua kaupunkikuvallisista syistä.
– Yksi tapa tilanteen helpottamiseksi on jäteilman puhaltaminen ulos seinän kautta. Ilmanvaihtokone voi olla kerros- tai huoneistokohtainen. Kaikkia kanavia ei tällöin tarvitse viedä vesikatolle saakka.
Hajautetuille koneille voi kerroksista löytyä helpommin tilaa. Sisäilmastoa ja ilmanvaihtoa koskeva asetus mahdollistaa tämänkaltaisen ratkaisun, aikaisemmin se ei ollut samalla tapaa mahdollista.
– Energiatehokkaan ilmanvaihtokoneen tulee olla suhteellisen iso, kuten myös kanavien, ettei ilman kulkua kuristeta missään paikassa. Kokovaatimus on tietysti ristiriidassa tilatarpeen kanssa, Jorma Säteri toteaa.
Vanhempi vs. uudempi talo
Remontin suunnittelun ja toteutuksen kannalta ei juurikaan ole eroa siinä, onko remontoitavassa rakennuksessa ollut painovoimainen vai koneellinen ilmanvaihto.
– Koneellinen ilmavaihto on tavallisesti uudemmissa 1960–1970 -luvuilla rakennetuissa taloissa. Kanavat ja tilat ovat kuitenkin ahtaita, joten ilmamäärien ja konekokojen kasvattaminen ei välttämättä onnistu olemassa olevissa rakenteissa.
Painovoimaisia ratkaisuja löytyy useimmiten ennen 1960-lukua rakennetuista taloista. Poistopuolen hormeille yleensä löytyy tilaa, mutta tulopuolelle ei.
– Vanhassa talossa kerroskorkeus on usein tavallista suurempi, mikä mahdollistaa kanavien vetämiseen sisäkaton alapuolelle. Näin ollen painovoimainen talo on toteuttajalle ehkä helpompi kohde kuin nykyaikaisempi talo, Säteri toteaa.
Rakennusfysiikka apuvälineeksi
Korjaukset täytyy tehdä hyvällä rakennusfysikaalisella asiantuntemuksella, jotta ymmärretään, miten rakenne on aikaisemmin toiminut ja miten korjaukset muuttavat sen toimintaa.
Esimerkiksi tiiviyttä voi huoletta parantaa, ja ikkunatkin voi vaihtaa parempiin, kunhan ilmanvaihto otetaan huomioon.
– Tiiviissä rakennuksessa ilmanvaihdon toimivuus asettaa sen tasapainottamiselle suuria vaatimuksia, ettei synny suuria yli- tai alipaineita. Vanhoja rakennuksia harvoin saadaan niin tiiviiksi, että se aiheuttaisi hankaluuksia tasapainottamisessa.
– Uudet rakennukset alkavat puolestaan olla niin tiiviitä, että ilmavirtojen mittaustarkkuus ei oikein enää riitä varmistamaan ilmanvaihdon tasapainoisuutta, Jorma Säteri toteaa.
Vanhoissa rakennuksessa ei saisi olla suurta alipainetta, koska jostakin rakennuksen uumenista voi tulla sisään kaikenlaisia epäpuhtauksia.
– Ylipainekaan ei ole hyvä, koska se puskee kosteaa sisäilmaa rakenteisiin. Kannattaa pyrkiä mieluiten tasapainoon tai lievään alipaineeseen kuin ylipaineeseen.
Puhtauden hallintaa
Aikaisempaa korkeampi vaatimustaso tarkoittaa vaativampaa ja monimutkaisempaa tekniikkaa tulevasta käyttötarkoituksesta riippuen. Määrällisesti ja mitallisesti tavaraa tarvitaan enemmän.
– Puhtauden hallinta korjauskohteissa on oma taiteenlajinsa. Purkutöiden pölyt eivät saisi levitä paikkoihin, joista sitä ei saa pois.Varastointikin on ongelma.
Jorma Säteri kertoo, että tietomallista olisi paljon apua, koska niissä on tiedot kaikista kuhunkin kerrokseen tulevista tavaroista ja materiaalista. Jos mallia käytettäisiin logistiikan ohjaukseen, niin tavarat voitaisiin tuoda juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.
– Hyvän sisäilman kannalta kannattaisi pyrkiä tilanteeseen, jossa materiaaleja ja tarvikkeita varastoidaan työmaalla mahdollisimman vähän, ja jos varastoidaan, niin olosuhteet olisivat kuivat ja puhtaat.
Teksti Matti Valli | Kuvat Mikael Lindén
