Kuva: Helsingin kaupunki

Skanska peruskorjaa Finlandia-talon 88 miljoonalla

Skanska ja Helsingin kaupunki ovat sopineet Finlandia-talon laajasta perusparannuksesta. Hanke käynnistyy kehitysvaiheella kesäkuussa, ja varsinainen rakentaminen alkaa vuoden 2022 alkupuolella. Urakan arvo Skanskalle on noin 88 miljoonaa euroa, ja se kattaa myös talotekniset työt.

Kuva: Helsingin kaupunki

Perusparannuksessa rakennuksen sisätilat ja julkisivu sekä vesikatto uusitaan. Esteettömyyttä ja hissiyhteyksiä parannetaan. Lisäksi palveluja sekä niille varattuja tiloja uudistetaan, ja 50 vuotta täyttävän rakennuksen talotekniikka tulee vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Rakennusta laajennetaan uusilla maanalaisilla tiloilla Mannerheimintien puolelle.

– Hankkeen kehitysvaiheessa teemme tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin sekä suunnittelijoiden kanssa ja pyrimme löytämään parhaat ratkaisut perusparannuksen toteuttamiseen, kertoo projektinjohtaja Jukka Ala-Outinen Skanskalta.  

Finlandia-talo jatkaa kongressi- ja tapahtumakeskuksena koko projektin ajan parhaillaan rakennettavassa väistötilassa. Finlandia-talon ja Töölönlahden puiston väliin sijoittuva väistötila on puurakenteinen paviljonkimainen tila, jota kutsutaan Pikku-Finlandiaksi.

Arkkitehti Alvar Aallon suunnitteleman Finlandia-talon päärakennus on valmistunut vuonna 1971 ja sen kongressisiipi 1975. Finlandia-talo on suojeltu rakennussuojelulailla. Rakennuksen omistaa Helsingin kaupunki, ja perusparannuksen suunnittelusta vastaa kaupunkiympäristön toimiala.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail