Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

LVI-tukkumyynnissä hyviä enteitä

Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n mukaan vuoden ensimmäisen kvartaalin LVI-tukkumyynti ei yltänyt viime vuoden tasolle. Vuodesta voi silti tulla erittäin hyvä, jos pandemia selätetään. 

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Tämän vuoden LVI-tukkumyynnin ensimmäinen neljännes oli 4,1 % alempi kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2020. Viime vuoden ensimmäisen neljänneksen myynnin kasvu oli suuri, lähes 7 % sitä edeltäneeseen kvartaaliin nähden, Talotekninen teollisuus ja kauppa ry (Talteka) kertoo. 

Taltekan mukaan talotekniikka-ala on tähän saakka selvinnyt korona-ajasta suhteellisen pienin kolhuin. Toimistoja rakennetaan edelleen ainakin kasvaville alueille. Mielenkiintoista on tosin nähdä, miten korona-ajalla opitut etätyökäytännöt näkyvät toimistotilan tarpeessa. Myös asuntorakentaminen pysyy hyvällä tasolla, ja kasvanut verkkokauppa lisää varastorakentamisen määrää. 

Talteka toteaa, että myös teollisuudessa on valoa näkyvissä ja julkisen puolen hankkeita on tulossa lisää. Yleisesti ottaen työmaita on pystytty pitämään melko hyvin auki, mutta aloituksia on myös lykätty. Korjaus- ja kunnostustoimenpiteitä ei kuitenkaan ole Taltekan mukaan tehty odotetussa määrin, vaikka useiden tilojen matalampi käyttöaste olisi antanut tähän hyvän tilaisuuden. Tämä näkyy etenkin lämpö- ja vesipuolen myyntiluvuissa.

Jos pandemia nyt on pysyvästi hiipumassa, voi vuodesta tulla erittäin hyvä miinusmerkkisestä alusta huolimatta, Talteka sanoo. Patoutunutta tarvetta uudisrakentamiselle ja korjaamiselle on paljon. 

Epävarmuutta tuovat muun muassa tiettyjen materiaalien ja komponenttien pitkät toimitusajat ja poikkeuksellinen kustannuskehitys. Eikä pandemiatilanteen uudelleen paheneminen syksyllä ole täysin poissuljettua, vaikka rokotuskattavuus pienentääkin tätä riskiä. Kaiken kaikkiaan on liian aikaista ennustaa loppuvuoden tilannetta ja sitä myötä koko vuoden saldoa. Positiivisia merkkejä on kuitenkin näkyvissä, Talotekninen teollisuus ja kauppa ry toteaa.

Talotekninen teollisuus ja kauppa ry (Talteka) on yksi Rakennusteollisuus ry:n toimialoista, ja sen jäseninä ovat alan merkittävimmät Suomessa toimivat laitevalmistajat ja tukkukaupat.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail