18 betonireseptillä vähähiilisyysluokka
Betonirakentamisen iso teema juuri nyt on betonin vähähiilisyys. Suomen Betoniyhdistys ry:n kesällä 2022 julkaisema BY-Vähähiilisyysluokitus on vapaaehtoinen kansallinen menetelmä betonin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.
Betonin raaka-aineet ovat vesi, sementti ja kiviaines. Vähähiiliseen betoniin päästään esimerkiksi korvaamalla sementtiä pienempipäästöisillä seosaineilla, joita saadaan teollisuuden sivuvirroista.
Betonin uusia vähähiilisiä reseptejä tutkitaan parhaillaan, muun muassa Betoniteollisuus ry:n ja Aalto-yliopiston yhteisessä Loikka-hankkeessa, jonka tavoitteena on betonirakentamisen hiilidioksidipäästöjen puolittaminen nykytasosta. Samalla uusia vähäpäästöisiä betonituotteita on jo alkanut tulla markkinoille.
– Betonin vähähiilisyys tarkoittaa aktiivisia toimia, ei päästöjen kompensointia, sanoi Suomen Betoniyhdistys ry:n toimitusjohtaja Mirva Vuori Suomen Betoniyhdistyksen Betonipäivässä helmikuun alussa.
Betonin vähähiilisyyteen ohjaa paitsi halu olla vastuullinen myös EU-taksonomian vaikutus rakennushankkeiden rahoitukseen, rakennusmateriaalien välinen kilpailu ja EU:n päästökaupassa mukana olevan sementin päästöoikeuksien hinta. Lisäksi uudistuva rakentamislaki tullee sisältämään vaatimuksen laskea rakennushankkeen hiilidioksidisipäästöt jo lupavaiheessa.
Mirva Vuoren mukaan betonin vähähiilisyysluokituksesta on apua suunnittelijoille lujuusluokituksen tapaan. Lisäksi vähähiilisyysluokitus on ympäristöselosteen EPD:tä yksinkertaisempi tapa esittää betonien hiilidioksidipäästöarvot.
BY-Vähähiilisyysluokitus ilmoittaa betonin hiilidioksidipäästöt kiloina valmistettua betonikuutiota kohden. Päästöjen perusteella tuotteet jaetaan Global Warming Potential eli GWP-luokkiin 15 prosentin portain: GMP.40, GWP.55, GWP.70 ja GWP.85. Vertailutasona on vuoden 2021 keskimääräinen päästötaso.
– Vähähiilisyys lasketaan jokaisen betoniaseman jokaiselle betonireseptille, Vuori totesi.
Toistaiseksi luokitus on tehty 18 betonilaadulle. Betonielementtien luokitusta ei vielä ole, mutta se on tulossa.
Vähähiilisen betonin käyttöönottoa hidastaa muun muassa vähäpäästöisimpien betonilaatujen vaikea saatavuus. Lisäksi sementtiä korvaavat seosaineet hidastavat betonin lujuuden kehitystä, mikä vaikuttaa rakentamisen aikatauluihin varsinkin talvella.
– Betonin säilyvyydestä ei tingitä vähähiilisyyden vuoksi, pitkä käyttöikä on betonin vahvuus.
– Kannustan suunnittelijoita lähtemään liikkeelle, mutta jalat maassa ja maltilla, Mirva Vuori sanoi.
BY-Vähähiilisyysluokituksen taulukot ja ohjeet ovat ilmaisia. Maksullisena on tarjolla Betoniyhdistyksen luoma vähähiilisyyslaskuri valmistajien resepteille. Laskurilla betonin valmistaja voi laskea betonin GWP-luokan ja reseptin tarkan hiilidioksidipäästömäärän.
Teksti: Jaana Ahti-Virtanen