Kuvassa Teurastamon Workery+. Kuva: workeryplus.fi.

YIT myy coworking-liiketoiminnan Worklandille

YIT on sopinut Workery+:n eli coworking -liiketoimintojensa myynnistä WL Finland Oy:lle, joka on osa virolaista Worklandia. Kauppa koskee pääkaupunkiseudun Workery+ -liiketoimintoja Esplanadilla, Keilaniemessä ja Teurastamolla. Kaupan myötä seitsemän Workery+:n työntekijää siirtyy Worklandin palvelukseen. Kaupan arvoa ei kerrota.

Kuvassa Teurastamon Workery+. Kuva: workeryplus.fi.

– Strategiamme mukaisesti YIT keskittyy ydin­liiketoimintaansa rakentamiseen ja kaupunki­kehitykseen ja etsii tapoja tehostaa toimintaansa. Workland on hyvässä asemassa jatkamaan Workery+ -liike­toiminnan kehitystä osana heidän johtavaa coworking-toimintaansa Baltiassa. Yhtiö voi tarjota parhaan polun eteenpäin niin asiakkaille kuin työn­tekijöillekin, YIT:n toimitila­kehityksestä vastaava johtaja Timo Lehmus sanoo.

Workland tarjoaa yhteisöllisiä tiloja ja toimistoja Tallinnassa, Riiassa, Vilnassa ja Kaunasissa. Worklandin suurin osakkeenomistaja on sijoitusyhtiö BaltCap.  

– Suomen markkinoille tulo on Worklandille merkittävä askel. Se on linjassa jatkuvan sitoutumisemme kanssa kasvaa Pohjoismaissa ja tarjota jäsenillemme laaja, dynaaminen verkosto. Nykyinen Workery+ -henkilöstö jatkaa Worklandin palveluksessa varmistaen toiminnan jatkuvuuden ja tuen jäsenillemme, Worklandin perustaja ja toimitusjohtaja Indrek Hääl toteaa.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail