Kuva: Senaatti-Kiinteistöt

Vaalan vankila on harjassa

Senaatti-Kiinteistöjen mukaan Vaalan vankilan rakennustyöt etenevät aikataulussa: harjannostajaisia vietettiin 22. elokuuta. Noin 44 miljoonaa euroa maksava 100-paikkainen vankila miehille valmistuu lokakuussa 2024.

Kuva: Senaatti-Kiinteistöt

Hankkeen pääurakoitsijana toimii Lujatalo Oy, ja vankilan rakennuttamisesta vastaa valtion toimi­tiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt.

– Vankilan rakentamisalue on hyvin ainutlaatuinen ja laaja, noin 7 hehtaaria. Pää­rakennuksen runko­vaihe on valmistunut, ja töiden pää­paino on siirtynyt sisä­tiloihin. Parhaillaan tehdään sisä­puolisia tasoite- ja maalaus­töitä sekä lämpö-, vesi-, ilma- ja sähkö­töitä. Lisäksi muurataan julki­sivuja ja rakennetaan vanki­pihoja. Työmaalla työskennellään noin 70 henkilön voimin, Senaatti-kiinteistöjen rakennuttaja­päällikkö Juha Keränen sanoo.

– Vankilarakentaminen on turva­luokituksineen vankkaa osaamista vaativaa erikois­rakentamista, josta Lujatalolta löytyy vuosi­kymmenten kokemus, Lujatalon toimiala­johtaja Heikki Jalkanen toteaa.

Hankkeessa on sitouduttu hiili­jalan­jäljen pienentämiseen usein eri keinoin. Työ­maalla lämmityksessä käytetään uusiutuvaa poltto­öljyä ja pyritään minimoimaan materiaalihukkaa.

Vaalan vankila valmistuu alustavan aika­taulun mukaan lokakuussa 2024, jolloin tilat luovutetaan Rikos­seuraamus­laitoksen käyttöön. Uuden vankilan valmistumisen jälkeen vankila­toiminta siirtyy kokonaisuudessaan Pelson vankilasta Vaalan vankilaan. Senaatti-kiinteistöt on aloittanut Pelson vankilan myynnin edellyttämät selvitykset.

Uuteen Vaalan vankilaan tulee yhteensä 100 vankipaikkaa mies­vangeille. Henkilö­kuntaa vankilassa on noin 80.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail