Capconin Petri Tomperi ja Esa Qvist. Kuva: QMG

Turvatekniikan Capcon osaksi talotekniikkakonserni QMG:tä

Capconin Petri Tomperi ja Esa Qvist. Kuva: QMG

Pian 12-vuotias Capcon (Capitis Control Oy) toimittaa turvateknisiä palveluita muun muassa teollisuuden, suurten yritysten sekä kuntien ja niiden liikelaitosten kiinteistöille. Yhtiö työllistää 20 henkilöä, ja vuonna 2020 sen liikevaihto oli kolme miljoonaa euroa. Capconin takana ovat turvatekniikka-alan ammattilaiset Arto Kärki, Petri Tomperi ja Esa Qvist.

Yrityskaupan myötä Capconista tulee Pohjois-Suomessa toimivan sähköurakoitsija Paikallis-Sähkön tytäryhtiö. Petri Tomperi ja Esa Qvist tulevat QMG:n osakkaiksi ja jatkavat tehtävissään Capconissa.

– Näemme paljon hyötyjä voimien yhdistämisessä sekä nykyisten asiakkaiden palveluksessa että molempien yhtiöiden kasvua ajatellen. Paikallis-Sähkö tarvitsee turvatekniikan palveluita ja Capcon voi keskittyä turvaratkaisuihin ja -palveluihin, kun me hoidamme osan asennustöistä, Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Timo Keränen kertoo.

– Capconin toimialue on laaja, Kokkolasta Lappiin ja Oulusta Kainuuseen. Pitkien etäisyyksien maassa etäpalvelut ovat tärkeitä: ne tehostavat asiakkaiden turvatekniikan hallintaa. Uskomme, että tulevaisuudessa kasvu keskittyy tietotekniikkaan, ohjelmistoihin ja täydentäviin palveluihin, Petri Tomperi ja Esa Qvist sanovat.

QMG-konsernin mukaan turvatekniikan markkinoilta puuttuu yhtenäinen, koko maassa toimiva palveluverkosto.

– Turvatekniikka liittyy läheisesti rakennusten digitalisaatioon, automaatioon ja muuhun talotekniikkaan. On hienoa saada Capconin ammattilaiset mukaan Paikallis-Sähköön ja konserniin. He muodostavat hyvän perustan QMG:n turvapalveluille, QMG:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Heikki Kiiskilä toteaa.

– Tavoitteemme on löytää eri puolilta maata useita yrittäjiä, joita kiinnostaa tulla mukaan rakentamaan turvatekniikkapalvelua osana johtavaa talotekniikkaosaamista, Kiiskilä sanoo.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail