Tieteiden talo valaistui
Lähes 100-vuotias koulurakennus Helsingin Kruununhaassa on peruskorjattu tieteen palvelukseen. Tieteellisten seurojen omassa talossa tehdään töitä, kokoustetaan, luennoidaan ja edistetään tieteitä monin eri tavoin.
Henkilökohtainen muistoni Kirkkokatu 6:sta on 1980-luvun alusta, jolloin rakennus oli Helsingin yliopiston käytössä. Latinan kurssi pidettiin suuressa pimeähkössä salissa, jossa oli kovat puiset penkit. Tunnelma oli kolea ja ympäristö nuhruinen.
Tätä taustaa vasten vierailu peruskorjatussa Tieteiden talossa lokakuussa 2022 yllätti iloisesti: jo alakerran valoisa ja kaunis aula teki miellyttävän vaikutuksen. Aulan päädyssä olevasta kahvilasta kuuluva pehmeä puheensorina ja kahvin tuoksu saivat olon tuntumaan tervetulleelta ja kodikkaalta.
Ennen elokuun lopussa valmistunutta, runsaan vuoden mittaista peruskorjausta, rakennus oli toiminut pääasiassa Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) jäsenyhdistysten kokouspaikkana. Peruskorjauksen yhteydessä osa kokoustiloista muutettiin nykyaikaiseksi työympäristöksi, josta löytyvät nyt Tieteellisten seurain valtuuskunnan toimisto, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta sekä Suomalais-Ugrilainen Seura, Suomen Historiallinen Seura ja Suomen Sukututkimusseuran käsikirjasto.
Koulutalosta tieteiden palvelukseen
Arkkitehti Elsa Arokallion (1892–1982) suunnittelema viisikerroksinen, kapearunkoinen koulurakennus Kirkkokadulle valmistui vuonna 1925. Vaaleaksi rapattu talo istui hyvin ympäröivään kaupunkikuvaan.
Kadunvarsirakennuksen taakse, pihan puolelle, oli jo aiemmin valmistunut Arokallion piirtämä yksikerroksinen juhla- ja voimistelusaliksi tarkoitettu siipirakennus sekä siihen liittyvä kolmikerroksinen lisärakennus. Pihanpuoleiset rakennukset olivat punatiilisiä, sopivat hyvin tontilla olleisiin piharakennuksiin.
Koulutalon rakennutti Lisa Hagman, joka oli perustanut Yksityisluokat-nimisen yhteiskoulun vuonna 1919. Koulun toiminta Kirkkokadulla päättyi konkurssiin vuonna 1933, minkä jälkeen valtio lunasti rakennuksen itselleen. Rakennusta vuokrattiin eri kouluille, kunnes vuokralaiseksi tuli Helsingin yliopisto 1970-luvulla.
Vuosina 1996–1997 talossa tehtiin mittava peruskorjaus. Tällöin uudistettiin talotekniikkaa ja parannettiin talon palo- ja henkilöturvallisuutta. Taloon rakennettiin hissi, ja ala-aulan vanhasta luonnontieteen luokasta tehtiin kahvila. Remontin myötä talosta tuli uuden käyttäjän mukaan Tieteiden talo.
Nyt toteutetun peruskorjauksen päätavoite oli saada rakennukseen uusia työtiloja, sillä hajallaan olleet tieteelliset seurat halusivat päästä saman katon alle, kertoo rakennuttajapäällikkö Selja Flink Senaatti-kiinteistöistä.
– Lähtökohtana hankkeelle oli tuo 1990-luvun peruskorjaus, jonka keskeisenä tavoitteena oli ollut säilyttää suojellun rakennuksen alkuperäinen ilmiasu, Flink sanoo.
Sympaattinen, intiimi, kodikas
– Tieteiden talo oli sympaattinen hanke. Kyseessä on viehättävä pienehkö rakennus, ja yhteistyö kaikkien osapuolten kesken niin suunnittelu- kuin työmaavaiheessa oli mutkatonta ja miellyttävää, sanoo peruskorjauksen pääsuunnittelija, arkkitehti Minna Lukander Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy:stä.
Lukander työskenteli tiiviissä yhteistyössä Arkkitehtitoimisto Helander-Leiviskää edustavien professori Vilhelm Helanderin ja arkkitehti Jaakko Penttilän kanssa. Helander oli pääsuunnittelijana peruskorjauksessa, joka tehtiin Tieteiden talossa 1990-luvulla.
– Saamme kiittää arkkitehti Elsa Arokalliota hyvästä talosta. Mitä enemmän tutustumme taloon, sitä enemmän tunnemme arvostusta alkuperäistä suunnittelijaa kohtaan, Helander toteaa.
Projektiarkkitehtinä toiminut Penttilä jatkaa samoilla linjoilla.
– Rakennus edustaa 1920-luvun laadukkainta klassismia, siinä ei ole mitään liikaa. Se on intiimi ja kodikas käyttörakennus.
Suunnittelijakolmikkoa viehättää erityisesti rakennuksen väljät aulatilat ja pääportaikko. Kaaret, pylväät, pilasterit ja palkistot rytmittävät tiloja, ja pienet tasoerot sekä katossa että lattiassa tuovat niihin eloa. Ylemmissä kerroksissa olevat luokkahuoneet on suunnattu pihalle päin, ja ovat siten suojassa katumelulta.
Juuri näihin luokkahuoneisiin arkkitehdit suunnittelivat 30–40 työpistettä tieteellisten seurojen työntekijöille.
– Päätehtävämme oli luoda uusia toimitiloja ja taata ihmisille työrauha niissä, Vilhem Helander toteaa.
Tieteellisten seurojen työntekijöiden lisäksi talossa liikkuu paljon muitakin, sillä tiloja vuokrataan kokous- ja seminaarikäyttöön. Kuka tahansa voi poiketa taloon sen aukioloaikoina, ja alakerran Tiedekahvila on avoin kaikille lounasta tai kahvia kaipaaville.
Suunnittelijat puhuvat vyöhykkeistämisestä eli siitä, miten työympäristö ja julkinen tila erotetaan toisistaan. Tieteiden talossa tämä ratkaistiin siten, että kolmannen ja neljännen kerroksen aulakäytäviin, joissa uudet työpisteet sijaitsevat, on rakennettu väliseinäkkeet, eräänlaiset portit julkisen tilan ja työtilojen välille.
Uusissa yhteiskäyttöhuoneissa on kussakin tilaa 6–10 työntekijälle. Minna Lukanderin mukaan työtilat ovat tarvittaessa helposti palautettavissa takaisin kokouskäyttöön.
Uusia työtiloja rakennettiin myös kolmikerroksisen pihasiiven päätyyn, jossa ennen oli sijainnut juhlasalin näyttämö ja asunto. Uusissa tiloissa toimii nyt muun muassa Suomen Sukututkimusseuran käsikirjasto.
Ei koneellista jäähdytystä
Uusien yhteiskäyttöhuoneiden ikkunat ovat etelään päin, joten kuumina kesäpäivänä työskentely sisätiloissa voi olla tukalaa. Senaatti-kiinteistöjen Selja Flinkin mukaan jäähdyksestä keskusteltiin pitkään tilaajan, käyttäjän ja suunnittelijoiden kanssa. Suuria jäähdytyskoneita olisi ollut hankala ellei mahdotonta sovittaa rakennukseen. Lisäksi ne olisivat nostaneet hankkeen kustannuksia.
Neuvottelujen tuloksena jäähdytyksestä luovuttiin.
– Sillä, että taloon ei tullut jäähdytystä, oli meille valtava merkitys. Kun käyttäjä suostui elämään talon ehdoilla, meidän ei tarvinnut tehdä ehjämuotoisia huonetiloja häiritseviä muutoksia, Helander toteaa.
Uudet työtilat edellyttivät joka tapauksessa ilmanvaihdon ja akustiikan parannuksia. 1990-luvulla tehdyt ilmanvaihtoratkaisut olivat edelleen pääosin toimivia ja määräysten mukaisia. Kokous- ja työtilojen syrjäyttävä ilmanvaihto voitiin säilyttää, samoin hienovaraisesti tiloihin sovitetut tulo- ja poistoilmasäleiköt.
Rakennuksen ja erityisesti keittiön ilmanvaihtoa tehostettiin uusien ilmanvaihtokoneiden ja automaation avulla.
– Taloteknisistä töistä merkittävimpiä oli raittiin ilman sisäänoton uusi ratkaisu, kertoo toimitusjohtaja Timo Geselle Finrem Oy:stä. Arvorakennusten peruskorjauksiin erikoistunut Finrem toimi hankkeen pääurakoitsijana.
Aikaisempi ratkaisu, jossa raitis ilma otettiin viereisen ministeriön porttikäytävästä, ei ollut toimiva. Nyt ilmanottoa varten sisäpihalle rakennettiin uusi teräsrakenteinen piippu. Raitisilmakanavan uusi reititys tehtiin kellarista juhlasalin lattian kautta pihanurkkaan.
Lattioita avattiin, haitta-aineita poistettiin
Sisäilman parantamiseksi kaikki vanhat pihanpuoleiset välipohjarakenteet avattiin ja niissä olleet vanhat eristeet poistettiin. Uusissa välipohjarakenteissa käytettiin eristeenä puhallettavaa puukuitueristettä ja vaahtolasia. Lautalattiat uudistettiin ja maalattiin öljymaalilla.
Aula- ja käytävätilojen arvokkaita mosaiikkibetonilattioita ei sitä vastoin täytynyt avata.
– Vanhassa talossa tulee aina yllätyksiä vastaan, kun rakenteita avataan. Tällä kertaa alakerran juhlasalin lautalattian alta paljastui odotettua enemmän haitta-aineita. Lattian alla ollut vanha betonivalu piti purkaa kokonaan pois, mikä tuotti lisätöitä. Lattiaan tehtiin uusi vesitiivis betonipohja ja uusi laudoitus, Geselle kertoo.
Yllätyksiä tuli vastaan myös viidennen kerroksen vanhassa piirustussalissa, jonka ikkunaseinä on osa vinoa kattorakennetta. Kävi ilmi, että katon vinoilla lappeilla ei ollut eristystä lainkaan tai se oli valunut vuosien varrella alas.
Yllätystilanteissa tarvitaan urakoitsijalta nopeaa reagointia ja kykyä nähdä, miten lisätyöt vaikuttavat aikatauluun ja kustannuksiin.
– Mitä vanhempi talo, sitä enemmän tarvitaan osaamista ja tietoa vanhoista rakentamistavoista. Kokemus auttaa näissä tilanteissa, muun muassa Kansallisarkiston ja Sturenkatu 21:n funkkistalon korjaushankkeissa mukana ollut Geselle toteaa.
Kellarista kattoon
Koulun kellari oli aikaa vievä kokonaisuus. Kellarin lattiataso sijaitsee pohjavesipinnan alapuolella, ja kellarin länsipäädyn alapohjaan oli syntynyt kosteusvaurioita. Sekä lattia että ulkoseinien verhomuuraukset oli uusittava vedenpaine-eristeineen.
Kun kellarin lattia avattiin, sieltä paljastui valtavasti savea, joka oli poistettava lähes käsipelillä.
Rakenteiden purkamisen myötä kellarin tilarakennetta uudistettiin. Uuden apukeittiön lisäksi kellariin rakennettiin varastotiloja ja henkilökunnan sosiaalitiloja. Keittiön huoltoa sujuvoitettiin rakentamalla nostolaite, joka yhdistää vanhan porttikäytävän, keittiön ja kellaritilat. Muutos edellytti uusien aukkojen avaamista väliseiniin sekä porttikäytävän portti- ja ovirakenteiden siirtoa.
Runsaan vuoden kestävän urakan aikana uusittiin myös kadunvarsirakennuksen peltinen vesikatto vanhan mallin mukaan. Rakennuksen julkisivu rapattiin ja maalattiin ja ikkunat ja ovet kunnostettiin.
Akustiikan haasteita
– Akustista vaimennusta toivottiin erityisesti työtiloina palveleviin luokkahuoneisiin, alakerran juhlasaliin sekä viidennen kerroksen kokouskäytössä olevaan vanhaan piirustussaliin, kertoo kohteen akustiikkasuunnittelusta vastannut johtava konsultti Henrik Möller Akukon Oy:stä.
– Yhteisissä työtiloissa äänet eivät saa olla niin selkeitä, että aivot alkavat lokalisoida eli paikallistaa ääntä, Möller sanoo.
Työpisteiden ääntä pyrittiin vaimentamaan niin paljon kuin mahdollista. Luokkahuoneiden kattopintoihin lisättiin läpivärjätyt akustiikkapinnoitteet. Kattojen reunavyöhykkeet jätettiin pinnoittamatta, jotta arvokkaiden sisätilojen näkyvä muutos olisi mahdollisimman vähäinen.
Myös kahvilasta aulaan kantautuvia ääniä vaimennettiin asentamalla vaimennuspinta kahvilan kattoon.
Suunnittelun haasteita olivat Möllerin mukaan porrashuoneen ja lattioiden kovat pinnat sekä se, että rakennus on suojeltu.
– Suojellussa kohteessa ratkaisut on tehtävä yhteistyössä niin suunnittelijoiden kuin Museoviraston edustajien kanssa. Vakioratkaisut, esimerkiksi alas lasketut katot, eivät tulleet kysymykseen. Ovia ei myöskään voi vaihtaa. On tehtävä se, mikä voidaan, Möller toteaa.
Konservointityö jatkuu
Tieteiden talon ala-aulaan saatiin lisävaloa, kun vanhat umpeen rakennetut kaariaukot vahtimestarin tilan ja laajennetun keittiön kohdalla avattiin. Aukkojen kohdalle tehtiin teräsrunkoiset lasiseinät. Palauttavan muutoksen ansiosta tilaan tulee nyt päivänvaloa eri puolilta rakennusta.
Valoisaa kokonaisvaikutelmaa lisäävät aula- ja käytävätilojen vaaleat seinäpinnat. Vilhelm Helander kertoo, että 1990-luvun peruskorjauksen yhteydessä löydettiin rakennuksen alkuperäiset hienot seinäpinnat, jotka oli toteutettu erityisellä töpötystekniikalla. Tilat maalattiin nyt silloin esille saatujen alkuperäissävyjen mukaan.
– Tällä kertaa maalatut pinnat puhdistettiin ja konservoitiin. Erityisen vaativia konservointikohteita olivat aulatilojen ja vanhojen luokkien väliset ovet, jotka olivat säilyneet alkuperäisine väripintoineen, Helander sanoo.
Aulatiloihin liittyvät puuovet on maalattu pellavaöljymaalilla ohuesti kuullottaen monivärisiksi.
Peruskorjaushankkeeseen sisältyy myös taiteilija Emil Cedercreutzin koululle lahjoittamien pronssauspatinoitujen kipsireliefien konservointi. Tämä työ on edelleen käynnissä Kirkkokadulla.
Vilhem Helander kollegoineen kiittää Senaatti-kiinteistöjen Selja Flinkiä, joka onnistui löytämään parhaat ammattilaiset tekemään niin pintojen, taideteosten kuin vanhojen ikkunoiden vaativaa konservointi- ja kunnostustyötä.
Teksti: Marja Hakola | Kuvat: Mikael Lindén
