Sirpa Ikola Schneider Electric Finlandin strategia- ja kehitysjohtajaksi

Schneider Electricin uudeksi Suomen strategia- ja kehitysjohtajaksi on nimitetty Sirpa Ikola. Ikola on toiminut aiemmin yhtiön Pohjoismaiden ja Baltian markkinointijohtajana.

– Maailma on energian suhteen suurien haasteiden edessä, mutta olen ehdottomasti optimistinen. Meillä on kestävän kehityksen mukaiset, älyä hyödyntävät uuden teknologian ratkaisut ja palvelut kiinteistöihin, teollisuuteen ja kotitalouksiin jo olemassa. Strategiamme tähtää siihen, että meidät nähdään alamme johtavana teknologiakumppanina, kun asiakkaat miettivät ja hankkivat energiatehokkuus-, automaatio- ja kestävän kehityksen mukaisia digitaalisia ratkaisuja, Ikola sanoo.

Ennen Schneider Electricin uraa Ikola on toiminut televiestintäalalla Ericssonin, Nokian ja HTC:n palveluksessa muun muassa Aasian ja Tyynenmeren alueilla.

– Ikolan asiantuntemus ja energinen persoona ovat omiaan viemään yritystä eteenpäin energiamurroksen keskellä. Ikolan strategiset kyvyt pääsevät uudessa roolissa vahvistamaan osaamistamme monipuolisesti sekä ajatusjohtajuuden vahvistamisessa että asiakkaan digitaalisen kokemuksen parantamisessa, toimitusjohtaja Jani Vahvanen Schneider Electricilta toteaa. Ikola on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja lisäksi suorittanut MBA-tutkinnon University of Dallasissa ja ranskalaisen Inseadin Executive master -tutkinnon valmentamisessa ja konsultoinnissa.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail