Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Rakennus Oy Antti J. Ahola korjaa Kiasman

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen
”On hienoa olla mukana näin ainutlaatuisessa korjausrakennushankkeessa. Vaativalla korjausrakennustyömaalla Helsingin ydinkeskustassa korostuvat ympäristön huomioiminen, työturvallisuus, avoin yhteistoiminta hankkeen osapuolien kesken sekä laadukas rakentaminen ja projektinjohto. Nämä teesit ohjaavat toimintaamme ja ovat tulleet tutuiksi meidän työmaahenkilöstöllemme lukuisten ydinkeskustan arvorakennusten korjaamisen myötä”, toteaa toimitusjohtaja Mikko Heino Rakennus Oy Antti J. Aholalta.

Työmaan pystyttäminen aloitetaan joulukuun alussa Kiasman huputtamisella eli sääsuojan rakentamisella. Kiasma on auki yleisölle 10.1.2021 saakka. Museo avautuu jälleen keväällä 2022.

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Peruskorjauksen suunnittelu on jatkunut koko syksyn. Senaatin mukaan erityistä huomiota on kohdistettu Kiasman ainutlaatuisen arkkitehtuurin säilyttämiseen. Suunnitelmia on tarkastellut vastuusuojelutyöryhmä, johon kuuluu muun muassa Museoviraston edustajia. Peruskorjauksen aikana näyttelysaleissa parannetaan akustiikkaa ja valaistusta sekä uusitaan ripustusjärjestelmät. Näiden töiden tavoitteena on parantaa niin taiteen esittämisen kuin sen kokemisen edellytyksiä.

Hankkeen kustannusarvio on 23 miljoonaan euroa. Jatkotutkimusten perusteella päätettiin myös uusia kaikki ikkunat. Tällä varmistetaan niiden vedenpitävyys ja parannetaan myös rakennuksen energiataloutta. Myös seinä- ja kattorakenteiden lämmöneristysten uusiminen sekä valaisimien muuttaminen led-valaisimiksi auttavat tässä tavoitteessa.
Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Senaatti-kiinteistöjen tavoitteiden ja toimintamallien mukaisesti korjauksessa kiinnitetään huomioita kiertotalouteen ja materiaalien kierrättämiseen.

”Titaanisinkkipelti on todennäköisesti mahdollista käyttää sellaisenaan uudessa kohteessa, mutta esimerkiksi lasivilla, bitumihuovat ja ikkunalasit menevät kierrätykseen jatkojalostettavaksi. Työmaalla panostetaan joka tapauksessa purkujätteen huolelliseen lajitteluun Senaatin käytäntöjen mukaisesti”, kertoo rakennuttajapäällikkö Selja Flink Senaatti-kiinteistöistä.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail