Idea uimahallista Lempäälän Ideaparkin alle etenee
Lempäälän kunta ja Kiinteistö Oy Ideapark ovat yhteistyössä valmistelleet uimahallihanketta vuodesta 2018 lähtien. Uimahalli aiotaan rakentaa Ideaparkin alla olevaan maanalaiseen luolastoon.
![](https://projektiuutiset.fi/wp-content/uploads/2021/11/pu_Havainnekuva20allastila20ylhlt20-20LPV20Oy20.jpg)
Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi perustettavaksi hankkeen toteuttamista varten Kiinteistö Oy Lempäälän Uimahallin tammikuussa 2020. Lempäälän kunta on lupautunut sijoittamaan uimahalliin pääomia 4 miljoonaa euroa, ja sen omistusosuus yhtiöstä on 55 %. Yhtiö on Lempäälä kuntakonsernin tytäryhtiö.
Uimahalli-investointia rahoitetaan pääomasijoitusten lisäksi 13,8 miljoonan euron investointilainalla, jonka takauksen Lempäälän kunnanvaltuusto on hyväksynyt toukokuussa 2021. Yhtiö on saanut takausehtojen mukaisen hyväksyttävän investointilainan tarjouksen.
Uimahallihankkeelle haetaan myös investointiavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Päätös avustuksen saamisesta saadaan keväällä 2022.
Uimahallin edistämiseksi on tehty vuosina 2020–2021 erilaisia valmisteluja. Kohteen uimapalveluita tarjoava operaattori on kilpailutettu julkisena hankintana, ja operaattorisopimus on allekirjoitettu lokakuussa 2021.
– Olisi hienoa viedä Lempäälän kuntaan kauan kaivattu uimahallihanke nyt päätökseen. Hankkeen eteneminen ja rakentamisen valmistelu jatkuu nyt yhtiön hallituksessa ja konserniohjauksen mukaisesti, kertoo Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö.