Kuva: Väylävirasto/Sitowise

Hailuodon siltahankkeelle valittiin tekijät

Väylävirasto on valinnut tarjouskilpailun perusteella Hailuodon kiinteän maantieyhteyden allianssikumppaniksi GAP-konsortion,  johon kuuluvat GRK infrarakentajana sekä AFRY Finland Oy, Plaana Oy ja Insinööritoimisto Ponvia Oy suunnittelijoina. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 96 miljoonaa euroa. 

Kuva: Väylävirasto/Sitowise

Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeessa Oulun ja Hailuodon välille on tarkoitus rakentaa kiinteä maantieyhteys, joka korvaa nykyisen lauttayhteyden. Väyläviraston järjestämässä tarjouskilpailussa oli mukana neljä tarjoajaa, joista Hailuodon GAP valittiin hankekumppaniksi. Hankintapäätöksen valitusaika on kesken.

Hailuodon hankkeen arvioidaan valmistuvan vuonna 2025. Hanke koostuu kehitys- ja toteutusvaiheesta. Kehitysvaihe alkaa maaliskuun loppupuolella, kun sopimus on allkekirjoitettu. Allianssiurakoille tyypilliseen tapaan toteutusvaiheeseen siirtymisestä tehdään erillinen päätös ja toteutusvaiheen sopimus myöhemmin.

Rakennettavan yhteyden pituus on noin 8,4 kilometriä, joka sisältää pengertieosuuden ja Huikun ja Riutun noin 750 metriä pitkät sillat.

– Hienoa päästä valitun allianssikumppanin kanssa yhdessä kehitysvaiheeseen, jossa voimme hyödyntää sekä suunnittelijan, urakoitsijan että tilaajan osaamista hankkeen parhaaksi, kertoo hankkeen projektipäällikkö Terhi Honkarinta Väylävirastosta.

– Aivan mahtavaa päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan valtakunnallista maamerkkiä Väyläviraston kanssa. Tiimi hitsautui yhteen jo tarjousvaiheessa. Tästä on hienoa jatkaa hankkeen kehittämistä yhdessä tilaajan, AFRYn, Plaanan, Ponvian ja GRK:n ammattilaisten kanssa, sanoo projektipäällikkö Jaakko Mäkelä GRK Infra Oyj:stä.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail