Kuva: Spesia

Ammattiopisto Spesian Vasara on otettu käyttöön Jyväskylässä

Erityistä tukea tarvitsevien ammattiopisto Spesia on aloittanut lukukauden Nyfosa Finlandin rakennuttamassa Vasarassa Jyväskylän Seppälässä. Nyfosa Finland on ruotsalaisen sijoitusyhtiö Nyfosan ja pohjoismaisiin kiinteistösijoituksiin erikoistuneen Brunswick Real Estaten yhteisyritys.

Kuva: Spesia

Vasarassa on nykyaikaiset ja esteettömät tilat yli 200:lle erityistä tukea tarvitsevalle toisen asteen opiskelijalle.

– Kun kaikki on uutta, kaikki pitää opetella alusta. Jännittää, että miten se menee päähän, kun se kartta on siellä päässä. Mutta mahtavaa, miten hyvin esteettömyys on otettu huomioon. Esimerkiksi kaikki opasteet voi lukea pistekirjoituksella, artesaaniksi opiskeleva näkövammainen Ira Uwimana kertoo.

– Opiskelijoiden ja henkilöstön ideat ja toiveet näkyvät laajasti muun muassa oppimis- ja työympäristöissä, kalustevalinnoissa sekä värimaailmassa. Lisäksi opettajat ovat tehneet yhteistä pedagogista suunnittelua koulutuksen toteuttamisesta uudessa ympäristössä, Spesian koulutusjohtaja Jaana Myyryläinen sanoo.

Ammattiopistossa järjestetään ammatillista perustutkintokoulutusta, tutkintoon valmentavaa koulutusta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. Perustutkinnot voi suorittaa muun muassa puhtaus- ja kiinteistöalalle, taide- ja media-aloille sekä ajoneuvo- ja logistiikka-aloille. 

– Logistiikan alalla ei aiemmin ollut omia varastotiloja oppilaitoksessamme. Myös ruokapalvelut ovat Vasaralla Spesian järjestämiä, mikä tuo opiskelijoille toisen uuden oppimisympäristön. Kaikki alat, pois lukien liiketoiminnan opetus, ovat samalla kampuksella, mikä mahdollistaa entistä paremman yhteistyön eri koulutusalojen välillä, Myyryläinen toteaa.

Uudet tilat sijaitsevat Seppälän yrityskeskittymässä, mikä antaa mahdollisuuksia työelämälähtöisen opetuksen toteuttamiseen ja yhteistyöhön. 

Vasaran rakennushanke alkoi keväällä 2022.

– Suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnettiin laajasti Jyväskylässä toimivia urakoitsijoita ja paikallista työvoimaa. Energiatehokkuus ja ympäristövastuullisuus ovat olleet keskiössä aina suunnittelusta toteutukseen, kiinteistön omistavan Nyfosa Finlandin toimitusjohtaja Hanna Rauhala sanoo.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail