THL: Koronaepidemian torjuntaa tehostettava työmailla

THL:n mukaan tartuntojen torjunta rakennustyömailla tapahtuu samalla tavalla kuin muuallakin yhteiskunnassa. Lähtökohtana on, että sairaana ei saa tulla työpaikalle. Työnantajan on syytä päivittää työmaan vaarojen selvitys ja riskien arviointi koronatilanne huomioiden sekä ohjeistaa työntekijöitä.

Lähikontaktien minimoiminen, käsihygienia, työvälineiden ja sosiaalitilojen puhdistus, työmaan siisteys ja riskiarvioon perustuva henkilökohtaisen suojainten käyttö sekä mahdollisen yhteismajoituksen siisteys ja hygieniajärjestelyt torjuvat taudin leviämistä.

THL toteaa, että omaehtoista karanteenia on syytä noudattaa, mikäli työntekijä tulee Suomeen ulkomailta. Vain Baltian maista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista saapuville ei suositeta karanteenia. Omaehtoisessa karanteenissa rajoitetaan tarpeettomia lähikontakteja 14 vuorokauden ajan. Vain työpaikan ja asuinpaikan välillä liikkuminen ja muu välttämätön liikkuminen on sallittu.

Työnteko ja muut työhön liittyvät asiat on järjestettävä niin, että omaehtoista karanteenia on mahdollista noudattaa. Omaehtoinen karanteeni koskee myös rakennustyömaan ulkopuolista toimintaa, esimerkiksi majoitustiloja ja vapaa-aikaa.

THL:n mukaan koronatestiin pitää mennä hyvin matalalla kynnyksellä. Jos työmaalla todetaan koronatartuntoja, voidaan tartuntaketjuja katkaisemalla suojata työkavereita, kun sairastuneen kontaktit kartoitetaan ja taudille altistuneet määrätään karanteeniin.

Jotta tauti ei leviä, karanteenimääräysten noudattaminen on välttämätöntä. Karanteeniin määrätty voi saada ansionmenetyksen korvaavaa tartuntatautipäivärahaa.

Myös majoituksessa on varmistettava, että ihmiset voivat pitää turvallisista etäisyyttä toisiinsa sekä huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta. Käsipyyhkeinä on THL:n mukaan parasta käyttää kertakäyttöisiä paperipyyhkeitä. Mikäli käytetään kankaisia pyyhkeitä, niiden on oltava henkilökohtaisia ja ne pitää vaihtaa useamman kerran viikossa.

Yhteiskäytössä olevien tilojen kaikki pinnat, joita kosketaan käsin, kuten kädensijat, ovien kahvat, ovenpielet ja hanat, on syytä pyyhkiä päivittäin. Karanteeniin asetetuille on varattava erillinen huonetila.

Koronavirusepidemian torjuntaan rakennustyömailla on olemassa eri toimijoiden laatimia ohjeita. Keskeistä on, että kaikki työntekijät ja yritykset, mukaan lukien erilaiset alihankkijat, saavat ohjeet ja osaavat soveltaa niitä käytännössä, THL toteaa. Ohjeiden laatimisessa voi käyttää apuna työterveyshuollon asiantuntemusta. Työntekijöiden perehdytykseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail