oulu_poliisiasema_vankila
Kuva: Uki Arkkitehdit ja Lukkaroinen Arkkitehdit

SRV rakentaa Oulun pääpoliisiaseman ja vankilan

SRV ja Senaatti-kiinteistöt ovat allekirjoittaneet sopimuksen Oulun pääpoliisiaseman ja Oulun vankilan rakennushankkeesta. Kärkihankeallianssimallilla toteutettavan hankkeen sopimuksen arvo on noin 119 miljoonaa euroa. Investointi odottaa vielä valtioneuvoston rahoituspäätöstä.

Kuva: Uki Arkkitehdit ja Lukkaroinen Arkkitehdit

Oulun Ruskonselkään on suunnitteilla pääpoliisiasema ja tutkintavankila sekä yksi käräjäsali. Hankkeen kokonaislaajuus on noin 32 000 bruttoneliötä.

Rakentamisen mahdollistava asemakaavamuutos on tarkoitus saada valmiiksi kesällä 2022, ja mikäli hankkeen vuokrarahoitus varmistuu kevään 2022 aikana, voivat Oulun pääpoliisiaseman rakennustyötkäynnistyä maanrakennus- ja perustustöillä elokuussa 2022. Vankilan osalta työt käynnistyisivät noin puoli vuotta myöhemmin. Oulun pääpoliisiasema valmistuisi joulukuussa 2024 ja vankila vuoden 2025 aikana. Kyseessä on turvaluokiteltu hanke.– Lähdemme hyvillä mielin jälleen tekemään yhteistyötä Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Pystymme hyödyntämään heille aikaisemmin toteutetuissa turvaluokitelluissa kohteissa hankittua osaamistamme tässäkin hankkeessa. Aiemmin olemme toteuttaneet Hämeenlinnaan uuden naisvankilan, Joensuuhun oikeus- ja poliisitalon hankkeen sekä Lappeenrantaan poliisilaitoksen peruskorjauksen. Mittavan kokoinen hanke tuo paikallisesti merkittäviä työllistämisvaikutuksia jo rakentamisvaiheessa, kertoo SRV:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Juha Huhtanen. – Tavoitteena on toteuttaa Oulun poliisilaitokselle ja Oulun vankilalle konseptien mukaiset terveelliset, turvalliset ja toimintaa tukevat tilat. Nykyisin poliisilaitoksen toiminnat ovat hajautettuna viiteen eri pisteeseen, ja Oulun vankila toimii historiallisessa rakennuksessa, jonka vanhin osa on otettu käyttöön vuonna 1885. Poliisin lupapalvelut jäävät Oulun keskustaan myös jatkossa uuden poliisitalon valmistuttua, toteaa Senaatti-kiinteistöjen Pohjois-Suomen alueen rakennuttamisryhmän päällikkö Harri Karjula.

Rakentamisessa erityishuomiota kiinnitetään mahdollisimman vähähiilisten ratkaisujen toteuttamiseen. Tavoitteena on rakennuksen energiankulutuksen ja ympäristökuormituksen vähentäminen ja tilojen muunneltavuus. Myös sisäilman laatuun ja rakennusmateriaalien terveellisyyteen, rakennuksen huollettavuuteen ja korjattavuuteen sekä jätehuollon kehittämiseen kiinnitetään huomiota.

Hankekokonaisuuden pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaavat Uki Arkkitehdit Oy ja Lukkaroinen Arkkitehdit Oy.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail