Suomen Kansallisteatteri, Pieni Näyttämö, Willensauna. Kuvat: Suomen Kansallisteatteri

SRV peruskorjaa Suomen Kansallisteatterin uuden puolen

 

Suomen Kansallisteatteri, Pieni Näyttämö, Willensauna. Kuvat: Suomen Kansallisteatteri

Perusparannettavan uuden puolen laajuus on 9400 bruttoneliömetriä ja se rakennettiin 1930‒1950 -luvuilla. Teatterin pitkää historiaa kunnioittavan peruskorjaus- ja parannushankkeen tarkoituksena on kunnostaa Kansallisteatteri tavalla, joka paitsi mahdollistaa uusia teatterintekemisen muotoja, myös kunnioittaa kulttuurihistoriallisesti merkittävän arvokohteen arkkitehtuuria. Suunnitelman ytimessä on kestävä rakentaminen.

”Lähdemme ilolla käynnistämään jälleen uutta peruskorjaushanketta. Uudistamme Kansallisteatteria sen hienoa alkuperää kunnioittaen. Suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan kestävän rakentamisen periaatteita ja jatketaan rakennuksen käyttöikää taas kauas tulevaisuuteen. Aiemmin olemme tehneet vaativia saneerauksia myös useissa muissa historiallisissa kiinteistöissä, kuten Helsingin Kaupunginteatterissa, Brondan kulmassa, Helsingin Yliopiston Tiedekulmassa ja Kaisa-talossa”, SRV:n yksikönjohtaja Antti Raunemaa kertoo.

Suomen Kansallisteatteri, uusi puoli, näkymä lavalta

Hankkeeseen sisältyy peruskorjaus- ja uudisrakennustoimenpitein tuotettavaksi kaksi teatterinäyttämöä, katsomoineen (Pieni Näyttämö ja Willensauna), esitysharjoitustiloja, teatterin tukitoimien työ-, logistiikka- ja teknisiä tiloja sekä kahvilatiloja.

”Uskon, että peruskorjauksen myötä Suomen ensimmäinen moderni teatteritila nousee uuteen kukoistukseen. Uusitut tilat antavat entistä paremmat puitteet monipuoliselle ohjelmistolle kunnioittaen samalla Kansallisteatterin taiteellisesti tinkimätöntä henkeä ja arvokasta historiaa. Tavoitteenamme on, että uusitut tilat palvelevat optimaalisella tavalla yhä moninaisempia yleisöjä sekä teatterintekijöitä ja heidän taiteellista osaamistaan. Uuden teatterikahvilan myötä Kansallisteatterin ovet myös avautuvat laajemmin kaikille kiinnostuneille”, kertoo Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

Suomen Kansallisteatteri, Pieni Näyttämö, julkisivu

Nykyinen Kansallisteatterin rakennuskanta on rakentunut kolmessa päävaiheessa. Rautatientorin puoleinen teatterin päärakennukseksi mielletty rakennus, Suuri näyttämö, valmistui vuonna 1902. Päärakennusta laajennettiin 1930-luvulla suuren näyttämön taustatiloilla ja 1954 korttelin pohjoisosaan valmistui Pienen Näyttämön rakennus. Viimeksi Kansallisteatterissa on peruskorjattu niin sanottu vanha osa, Suuri näyttämö, jonka peruskorjaus valmistui 2000-luvun alussa.

 

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail