Smart City -kehitys vaatii julkiselta sektorilta osaamisen päivittämistä
Jos et ole aiemmin törmännyt Smart City -käsitteeseen, jätä tämäkin juttu lukematta.
EU:n seuraavassa rahoituskehyksessä (2021-2027) Smart Cities on yksi uuden Horisontti Eurooppa -ohjelman missioista. Jo nykyisellä rahoituskaudella (2014-2020) komissio on edistänyt digitaalisten ja fiksujen kaupunkien kehittämistä (https://smartcities-infosystem.eu/). Mukana ovat olleet muun muassa Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Vaasa ja Jyväskylä.
Strategisen tutkimuksen neuvosto on rahoittanut kaupungistumiskehityksen tutkimusta (2016-2019) (www.aka.fi/fi/strategisen-tutkimuksen-rahoitus2/ohjelmat-ja-hankkeet/kaupungistuva-yhteiskunta/), ja rakennerahastoista on tuettu suurimpien kaupunkiemme 6Aika -yhteistyötä (https://6aika.fi/). Lisäksi INKA-ohjelmaan (2014-2017) osallistui 12 suurinta kaupunkiseutua, osana valtion ja kaupunkien välistä kasvusopimusmenettelyä. (https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410877/inka-ohjelma-on-vahvistanut-kaupunkien-roolia-yritysten-innovaatiotoiminnassa).
Suomessa Smart City lähtee kaupunkilaisten tarpeista ja pyrkii tiedon ja hallinnon avoimuuteen. Tästä lähtöasetelmasta on hyvä rakentaa tulevaisuutta itsellemme ja tuleville sukupolville. On kuitenkin hyvä tunnistaa, että alun perin tietoteknologiajätit ovat olleet aktiivisia synnytettäessä Smart City -käsitettä maailmanlaajuisesti. Monitulkintaisuudessaan Smart City -termi saattaa hämmentää: miten käännämme termin suomen kielelle – Älykaupunki, Fiksu Kaupunki, Järkevä Kaupunki?
Valitsipa kaupunki minkä tahansa Smart City -strategian turvallisesta asumisesta, kestävästä kehityksestä ja vähähiilisestä liikenteestä kansainväliseen kilpailukykyyn, saavutettavuuteen ja houkuttelevuuteen, PPP:t (Public-Private Partnership) ovat välttämättömiä. Muuten emme pysty suuntaamaan toimiamme ja Smart City -puhe jää pahimmillaan sanahelinäksi. Asioita pitää tehdä uudella tavalla, jotta PPP-aloitteiden avaamat mahdollisuudet voivat toteutua käytännössä.
Smart City -palvelut rakentuvat fyysisen ja digitaalisen infrastruktuurin päälle. Infrastruktuuri-investoinnit ansaitsisivatkin enemmänkin huomiota kuin mihin viime vuosina on totuttu. Puhutaan isoista rahoista. ESCP Europen professori Gerard Naulleau arvioi, että fyysiset infrastruktuurihankkeet edustavat koko potista leijonanosaa (80-90 %). Kyse on rakennetusta ympäristöstä sekä liikenne-, energia/vesi- ja tietoliikenneverkoista. Digitaalisten hankeinvestointien osuudeksi jää 10-20 %.
Digiyritysten tarjoamat lähestymistavat luovat uusia mahdollisuuksia. Palvelujen tarjoajat ottavat käyttöönsä digitaalisia asiakaspalautejärjestelmiä. Sensoriteknologia ja monitorointi tehostavat ennakoivaa infran kunnossapitoa.
Liikenteen sujuvuutta ja päästöjen vähentämistä voidaan edistää erilaisin kannustein. Esimerkiksi Alankomaissa on hyviä kokemuksia liikennevirtojen vähentämisestä ruuhka-aikoina BNV Mobilityn digipalvelun avulla.
Google Maps ja Waze -palveluja käyttävät niin yksityisautoilijat kuin joukkoliikenteen käyttäjät. Tarvitaanko jatkossa paikallisen julkisen liikenteen järjestäjän omia sovelluksia?
Smart City, Smart Grid, Smart Mobility, Smart Health – näitä kaikkia yhdistää Smart Metering eli datan kerääminen, käsittely ja käyttö. Kaupungin ja kaupunkilaisten välinen luottamus rakentuu datan ja tekoälyn läpinäkyvyyden varaan!
Naulleau kuvaa kuusiportaisen PPP-rahoitusmallien kehikon. Julkisilla toimijoilla on perinteisesti kokemusta kolmesta infrakustannusten ja palveluiden rahoitusmallista yksityisen sektorin kanssa:
- Toimilupasopimusmalli, jossa kuluttaja maksaa palvelusta (esim. energia, vesi ja jäte). Yksityinen osapuoli tai liikelaitos kantaa liiketoimintariskin.
- Vuokramalli, jossa julkisen palvelun tuottaja maksaa pitkäaikaisen (15-20-30 vuotta) vuokrasopimuksen mukaiset infrakustannukset (esim. koulut, sairaalat, vankilat). Julkinen osapuoli kantaa palvelutoiminnan riskin.
- Hybridimalli, jossa kustannukset jaetaan loppukäyttäjän ja julkisen toimijan kesken sisäänpääsymaksuina ja julkisina toiminta-avustuksina (esim. museot, urheiluhallit, päiväkodit).
Smart City -viitekehyksessä voidaan tunnistaa vielä kolme muuta, uudempaa rahoitusmallia:
- Julkisesti saatavilla olevan / suojaamattoman datan hyödyntäminen yksityisen toimijan liiketoiminnassa. Vastakaupan osalta voidaan kysyä, mikä on julkisen toimijan kompetenssi tai intressi suojata tai hinnoitella tällainen data.
- Säästöihin perustuva hintakompensaatio, joka itse asiassa on vanhaa perua yksityiseltä sektorilta. Digitalisaatio lisää jatkossa tämän mallin käyttöä kaupungeissa. Esimerkiksi Philips Lighting tienaa sillä, että sen valaistusratkaisut vähentävät asiakkaina olevien kaupunkien valaistuskustannuksia. Pitkäkestoisten hintakompensaatiosopimusten arvottaminen saattaa osoittautua haasteelliseksi mm. teknologian kehittymisen myötä. Voitaisiin ajatella, että saavutetut säästöt käytettäisiin esimerkkitilanteessa valaistusinfran uudistamiseen.
- Käyttömaksut, joita julkinen toimija maksaa käyttäessään yksityisessä omistuksessa olevaa kiinteää omaisuutta. Yksityinen taho esimerkiksi omistaa ajoneuvokaluston ja julkinen sektori maksaa sen käytöstä toteutuneiden kilometrien tai kuljetettujen kuormamäärien perusteella. Joissain tapauksissa julkisen sektorin omistuksilla saattaa olla huomattava merkitys mahdollisesti huoltovarmuuden kannalta.
Kaikki edellä mainitut PPP-rahoitusmallit edellyttävät rahoitusosaamista ja juridiikan hallintaa. Epäsymmetrinen informaatio tarkoittaa taloustieteessä tilannetta, jossa transaktion yhdellä osapuolella on enemmän informaatiota kuin toisella. Tällainen asetelma ei ole mitenkään epätavallinen.
Hyvin koulutetut asiantuntijat, lakimiehet ja liikkeenjohto toteuttavat yritysten liiketoiminnan tavoitteita ja saattavat kohdata PPP-neuvotteluissa julkisen sektorin vähäisen kokemuksen, vajavaisen kapasiteetin – ja pahimmillaan puutteellisen strategisen näkemyksen. Smart City -strategian pitäisi kuitenkin ulottua tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen.
Epäsymmetrinen informaatio ei ole kenenkään etu Smart City -kehityksessä. Väittäisin, että tällä hetkellä olemme melkoisessa riskitilanteessa.
Erityisesti edellä mainitut uudet PPP-rahoitusmallit 4,5 ja 6 luovat painetta julkisen sektorin osaamisen päivitykselle. Kipeimmin tarvitaan ymmärrystä datan hallinnan kysymyksissä. Tarvitaan huolella harkittuja päätöksiä siitä, kuka datan omistaa, ja miten ja mihin dataa käytetään.
Pitäisi puhua innovaatiojohtamisen tai transformaatiojohtamisen kyvykkyydestä. Tarvitsemme kestävälle pohjalle syntyviä julkisia innovatiivisia hankintoja ja PPP-investointeja, joiden tarkoitus on turvata julkisia palveluja kansalaisille ja luoda yhteisölle lisäarvoa. Näistä asioista on puhuttu vuosikausia ja tarve on varsin selkeä.
Julkisella sektorilla on, tässä jos missä, osaamisen kehittämisen paikka, poikkitieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen paikka. Ongelma ei rajoitu yksin Suomeen. Kumppaneita kannattaa hakea vaikkapa muualta Euroopasta.
Leena Sarvaranta
EU-asioiden johtaja, VTT
ROTI 2019 kokoaa yhteen yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.
Seuraa meitä verkossa!
