Kuvituskuva maa-asenteisesta aurinkovoimalasta.
Maa-asenteisia aurinkovoimaloita rakennetaan nyt vauhdilla. Kuva on Kalajoen Juurakon voimalasta. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle

Simoon suunniteltu Exilionin aurinkovoimapuisto rakennettaisiin Jokikylään 80 hehtaarin alueelle

Simoon suunnitellun suuren aurinkovoimapuiston sijaintipaikka on selvillä. Puistoa suunnitteleva Exilion-yhtiö hakee nyt suunnittelutarveratkaisua alueelle, joka sijoittuu Jokikylään Vilminperälle Pohjoispuolentien välittömään läheisyyteen.

Alueen koko on 80 hehtaaria ja puisto rakentuisi neljän eri kiinteistön maille. Exilion Managament oy:n investointipäällikkö Tommi Riskin mukaan alue on valittu siten, että aurinkosähkön tuotannossa voidaan hyödyntää tuulivoimaa varten rakennettua verkkoinfraa.

Exilionilla on jo ennestään Simon ja Iin alueella yli 20 tuulivoimalaa ja lisää on tulossa. Simon Halmekankaan tuulipuiston yhteydessä yhtiöllä on uusiutuvan energian sähkövarasto, mikä on avainasia myös aurinkovoimalainvestoinnissa.

Yli 100 000 aurinkopaneelin laitos tuottaisi sähköä arviolta 70 000 megawattituntia vuodessa. Työ- ja elinkeinoministeriö on jo myöntänyt aurinkovoimalahankkeelle 8,9 miljoonaa euroa investointitukea.

– Tavoitteena on tehdä investointipäätös 2023, rakentaminen ajoittuisi vuosille 2024–2025, Tommi Riski kertoo.

Aurinkovoimapuiston rakennusalue on pääosin metsää tai raivattua hakkuualuetta. Hankealueen ympärillä on pääosin talousmetsää. Alueelta on tarkoitus raivata pois puustoa ja rakentaa tarvittava tiestö, muuntamot ja huoltorakennukset.

Luvan myöntäminen kyseiselle hankkeelle edellyttää ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa eli maanrakennuslain 137 pykälässä tarkoitettua suunnittelutarveratkaisua.

Simon tekninen lautakunta päättää kannastaan suunnittelutarveratkaisuun ensi torstaina.

Esityksen mukaan lautakunta tekisi rakennushanketta koskevan myönteisen suunnittelutarveratkaisun.

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät RPT SMART -hanketietopalvelusta. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!