Kuva: Jatke

Q3/2023: Ammattiopisto Varialle uudet tilat Vantaan Vehkalaan

Vantaa Ammattiopisto Varialle rakennetaan uusi toimipiste Vantaan Vehkalaan. Hankkeen rakennuttaja on Vantaan kaupungin VTK Kiinteistöt Oy ja projektinjohtourakoitsijana toimii Jatke Toimitilat Oy.

Kuva: Jatke

Uudisrakennuksen laajuus on noin 24 250 bruttoneliömetriä. Rakennus on pääosin kolmekerroksinen ja osittain neljäkerroksinen ammattioppilaitos, jonka sisäpihan puolella on yksikerroksisia korkeita hallitiloja. Tontin pinta-ala on noin 56 000 neliömetriä.

Työt Vehkalantie 6:ssa ovat käynnistyneet. Suunniteltu rakennusaika on 26 kuukautta, joten valmista on noin kahden vuoden päästä. Opetustiloihin sijoittuvat sosiaali- ja terveysala, sähkö- ja automaatioala, tieto- ja tietoliikennetekniikka-ala sekä auto-, lentokone- ja logistiikka-ala.

Vehkalan toimipiste tulee palvelemaan noin 2 130 opiskelijaa ja noin 225 henkilökunnan jäsentä. Koulun valmistuskeittiö toimii myös Vantaan aluekeittiönä, jossa valmistetaan päivittäin noin 3 000 ruoka-annosta.

Rakennukseen tehdään viherkattoja, ja energiaa tuottavat katolle asennettavat aurinkopaneelit. Piha-alueelle sijoitettavien maalämpökaivojen arvioidaan kattavan 50 prosenttia rakennuksen lämmönkulutuksesta. 

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät RPT SMART -hanketietopalvelusta. Pyydä ilmainen esittely ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!