Perustava Infra aloittaa, Marila Transport osaksi uutta yhtiötä

Betoniperustusten ja -runkojen suunnitteluun, valmistukseen ja urakointiin erikoistunut Perustava-konsernilaajentaa palvelujaan ja yhtiöittää vuonna 2019 alkaneen maarakennusliiketoiminnan PerustavaInfra Oy:ksi. Samalla mäntsäläläisen Marila Transport Oy:n liiketoiminta siirtyy Perustavalle.

– Olemme Perustavalla tarjonneet maarakennuspalveluita nyt vuoden verran pienkohteisiin HeinolastaHelsinkiin välisellä alueella. Asiakkailta saadun palautteen perusteella rohkenemme vahvistaa otettaentisestään pohja- ja perustustöiden ammattilaisina. Yhä useampi rakentaja on valmis ulkoistamaanrakentamisen vaikeimman osa-alueen eli maatyöt ja perustukset – mieluiten yhdelle ja samalle toimijalle,kertoo konsernin emoyhtiö Perustava Group Oy:n toimitusjohtaja Markku Nenonen.

Perustavalla uskotaan, että kiinteähintaiselle kokonaispalvelulle on kysyntää niin kertarakentajien kuinammattilaistenkin keskuudessa. Perustava tarjoaa nyt maaperätutkimuksen, pohjarakennesuunnittelun, maatyöt ja perustukset suunniteltuina ja materiaaleineen paikoilleen asennettuna.

Marila Transport Oy:n yrittäjäveljekset Joni Marila ja Mika Marila tuntevat Perustavan pitkältä ajalta.

– Vahvuutemme maarakentamisessa on hyvä kalusto ja ajan kanssa hankittu osaaminen. Henkilöstömme on ammattitaitoista ja asiakassuhteet ovat pitkiä. Yhdessä Perustavan kanssa voimme kehittää koko toimialaa ja lähteä kasvattamaan asiakaslähtöistä liiketoimintaa, kertoo Joni Marila.

–Tärkeintä rakentamisessa on luottamus. Me tunnemme Marilan kanssa toisemme mutta myös tavanhoitaa asiakkuuksia. Meitä yhdistää kunnianhimo asiakkaan palvelemisessa: työ tehdään kuin itselleja se mikä luvataan, myös pidetään. Yhdistämällä voimamme Perustava Infrasta tulee vahvempi toimijarakennusalalle. Myös toiminta-aluetta laajennetaan merkittävästi Espooseen ja muihin Etelä-Suomen kasvukeskuksiin, Perustava Infra Oy:n liiketoimintajohtaja Mika Kemppainen kertoo.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail