Risto Riihiluoma ja Sinikka Saarenluoma

Mirror Line tehostaa tuotantoa 2,6 miljoonalla eurolla

Investoinnin taustalla on yrityksen yrityksen mukaan sen kasvu sekä työvoimapula.

Risto Riihiluoma ja Sinikka Saarenluoma

– Pienessä kunnassa Etelä-Pohjanmaalla on hankaluuksia löytää tarpeeksi työntekijöitä. Meillä on jatkuvasti rekrytointeja käynnissä varsinkin tuotantotehtäviin, mutta hakijoita on valitettavan vähän, kertoo Mirror Linen toimitusjohtaja Sinikka Saaranluoma. Saaranluoman mukaan automatisoidumpi linjasto mahdollistaa tuotantomäärien kasvattamisen nykyisellä työntekijämäärällä.

– Tällä hetkellä tuotannossa on työvaiheita, jotka kuormittavat työntekijöitä fyysisesti. Automatisoimalla muun muassa raskaimmat nostelua vaativat työvaiheet fyysistä kuormitusta voidaan vähentää huomattavasti, Mirror Linen tuotantopäällikkö Risto Riihiluoma sanoo. Paremman ergonomian lisäksi uusi tuotantolinjasto tulee parantamaan tehtaan sisäilmaa, sillä sahauspisteille lisätään entistä tehokkaammat purunpoistolaitteet.

Saaranluoman mukaan uusi tuotantolinjasto tulee kuluttamaan nykyiseen verrattuna huomattavasti vähemmän energiaa uuden nykyaikaisen tekniikan ansiosta. Uusi automatisoitu varastojärjestelmä järjestelee leikatut levyt tietyille varastopaikoille ja noutaa ylijäämäpalat myöhemmin käyttöön. Näin levynleikkauksessa syntyvä hukkamateriaali saadaan minimoitua.

Tuotantolinjasto hankitaan kotimaiselta Penope Oy:ltä. Investointiin kuuluu myös tuotanto- ja varastotilojen uudelleenjärjestely. Karijoella on jo aloitettu rakennustyöt uudelle hallille, johon siirtyy osa nykyisistä tuotanto-osastoista.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail