Laakson sairaala-alueen louhintatyöt loppusuoralla – työmaa vietti pohjantervajaisjuhlaa

Laakson yhteissairaala -hanke on yksi Suomen suurimpia sairaalahankkeita.  Sairaalan lisäksi hankkeeseen sisältyy merkittävä määrä maanalaisia töitä ja tunnelilouhintaa, sillä maan alle toteutetaan sairaalan huoltokerros, 550 auton pysäköintilaitos sekä logistiikkatunneli, joka yhdistää Meilahden ja Laakson sairaala-alueet.

Hankkeessa on tehty paljon työtä turvallisuuden eteen. Tästä työmaa saikin juuri tunnustusta, sillä maanalainen työmaa palkittiin Uudenmaan työturvallisuuskilpailun työmaasarjan parhaana työmaana.

– Samaan aikaan, kun hanke on yksi Suomen suurimpia sairaalahankkeita, se on myös SRV:n suurin käynnissä oleva infra-alan hanke sekä suurin maanalainen rakennuskohde Suomessa. Olemme tyytyväisiä, miten Laakson yhteissairaalahankkeen projektitiimi on suoriutunut, kertoo SRV Infran toimitusjohtaja Heikki Pöyhönen.

Työmaan tunnelilouhinnat ovat Laakson alueella loppusuoralla, ja tämän kunniaksi työmaalla järjestettiin perjantaina 7.6.2024 pohjantervajaiset. Pohjantervajaiset ovat työmaan perinne, jota vietetään, kun kallion louhinta on saavuttanut syvimmän kohtansa.

Louhintaa vaativassa sairaalaympäristössä

Sairaaloiden läheisyys ja kaupunkialueen haastavat pohjaolosuhteet ovat vaatineet allianssitiimiltä täsmällistä suunnittelua ja ammattitaitoa. Räjäytysajat on sovittu sairaaloiden kanssa sekä tiedotettu niistä sairaalatoimintoihin erikseen sovituin keinoin. Esimerkiksi HUSin laboratorioiden kanssa on sovittu hyvin tarkkaan räjäytysten aikaikkuna ja sen käyttö.

Sairaala-alueelta on louhittu tähän mennessä yli 450 000 kuutiometriä kiveä eli noin neljän eduskuntatalon tilavuuden verran. Tästä määrästä 260 000 kuutiometriä on louhittu maanalaisista tiloista. Kaikkiaan maanalaisia tiloja valmistuu yli 50 000 bruttoneliömetriä.

– Tunnelilouhinta on edennyt jopa etuajassa. Päättymäisillään oleva louhintavaihe on työvaiheena ollut siinäkin mielessä haastava, että infrapuoli on tehnyt töitä puolen vuoden ajan rinnakkain päärakennuksen rungon kanssa. Rinnakkain tehtävät työt ovat vaatineet sujuvaa toimitusketjun hallintaa ja ajantasaista tilannekuvaa, sillä käytössä ovat olleet mm. samat kulkureitit. Betonointien ja räjäytysten yhteensovittaminen on vaatinut tarkkaa yhteistyötä, sanoo infratöiden projektipäällikkö Janne Paajanen SRV:ltä.

Sairaalatoiminta käynnistyy vaiheittain 2027 lähtien

Kokonaisuudessaan Laakson yhteissairaalan allianssi rakentaa Laakson sairaala-alueella vuoteen 2030 saakka. Alueelle nousee uusi noin viiden keskustakirjasto Oodin kokoinen päärakennus, johon sijoittuu 772 sairaansijaa. Sairaalatoiminta uusissa ja peruskorjattavissa rakennuksissa käynnistyy vaiheittain alkaen vuodesta 2027. Rakennushanke toteuttaa myös uuden oikeuspsykiatrian sairaalarakennuksen Ohkolaan Mäntsälään.

Allianssimallilla toteutettavassa hankkeessa infratyöt toteuttaa infran alaurakka-allianssi, jonka muodostavat SRV Infra ja Destia. SRV on vastuussa Laakson sairaala-alueen alle tulevista maanalaisista pysäköinti- ja huoltotiloista. Lisäksi SRV louhii noin 800 metriä pitkän logistiikkatunnelin Meilahden ja Laakson sairaala-alueiden välille. Destia toteuttaa maanpäälliset louhinnat sekä tekee mm. perustustöitä ja ajotunnelien suuaukkojen betonitunneleita.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail