Kuva: Kevin Phillips Pixabay

Kylmäalalla pulaa alan opettajista

Suomen Kylmäliikkeiden Liiton mukaan kylmäalan opintojen kysyntä on kasvanut, mutta alaa vaivaava opettajapula rajoittaa opetuksen tarjoamista. Liiton mukaan kylmäalan suhdannetilanne on edelleen hyvä, ja sellaisena se näyttää jatkuvan ainakin vuoteen 2035.

Kuva: Kevin Phillips Pixabay

Suomen Kylmäliikkeiden Liiton mukaan kylmäalalle valmistuneiden määrä on noussut vuoden 2018 tutkintouudistuksen jälkeen, mutta valmistuneita ei ole vieläkään riittävästi alan tarpeisiin. Pullonkaulana on nyt pula pätevistä opettajista; koulutusten kysyntä on lisääntynyt, mutta siihen ei pystytä vastaamaan.

Siirtyminen kylmäainekiertoa hyödyntäviin jäähdytys- ja lämpöpumppujärjestelmiin vaatii lisää alan ammattilaisia asentajista suunnittelijoihin ja projekteista vastaaviin.

– Arviomme mukaan alalle tarvitaan vuosittain useita satoja uusia työntekijöitä, sanoo Suomen Kylmäliikkeiden Liiton toimitusjohtaja Pauli Tarna.

Kylmäalan osaajatarvetta kasvattaa myös suhdannetilanne, sillä toisin kuin esimerkiksi talonrakentamisessa, kylmäalalla suhdannetilanne on Kylmäliikkeiden Liiton mukaan edelleen hyvä eikä merkkejä alan taantumasta ole näkyvissä. 

– Näillä näkymin alalla on täystyöllisyys pitkälle tulevaisuuteen, ainakin vuoteen 2035 asti ja todennäköisesti pidempäänkin. Tätä vasten on erityisen huolestuttavaa, että yhdessäkään ammattikorkeakoulussa, yliopistossa tai korkeakoulussa ei voi lukea edes sivuaineena kylmä-, jäähdytys- tai lämpöpumpputekniikkaa saati erikoistua näiden tekniikoiden asiantuntijaksi. Lähin paikka opiskella kylmäalaa korkeakoulussa on Ruotsissa. Muutos tähän on saatava mitä pikimmin, Tarrna toteaa.

Insinööritason kylmäalan koulutusta tarjoa Suomessa vain yksi oppilaitos. Lupa tarjota koulutusta on neljällä oppilaitoksella. 

Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry on kylmäalan teollisten ja kaupallisten yritysten ja yhteisöjen keskusjärjestö. Liiton jäsenenä on noin 200 yritystä, jotka edustavat urakoitsijoita, valmistajia, tukkuliikkeitä ja suunnittelutoimistoja. 

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail