Kotitalousopettajaoppilaitoksen peruskorjaus ja muutostyö
Senaatti-kiinteistöt peruskorjasi Museovirastolle toimitilat entiseen kotitalousopettajaoppilaitokseen Sturenkatu 2a:ssa. Arkkitehtien Elma ja Erik Lindroos suunnittelema, hengeltään 1940-lukulainen rakennus on valmistunut vuonna 1956.
Maanalaisen arkistorakennuksen, yhdyskäytävän, sekä viereisen Kulttuuritalon peruskorjauksen pääsuunnittelijana toimi Tuomo Remes Arkkitehdit NRT:stä.
Rakennuttajakonsulttina toimi projektipäällikkö Tarmo Kareinen Genpro Oy:stä.
Harkinnan tulosta
Yli-intendentti Anita Hyvärinen Museoviraston kulttuuriympäristön hoidon osastolta kertoo, että uusia tiloja oli etsitty jo kymmenisen vuotta. Tarkempi tilanneselvitys tehtiin viisi vuotta sitten, ja vuonna 2007 päästiin tekemään esisopimus Sturenkadun tiloista Senaatti-kiinteistöjen kanssa.
Kotitalousopettajaoppilaitoksen rakennus mukautui oivallisesti uuteen käyttöönsä: Museoviraston arkisto ja arkeologiset kokoelmat, kirjasto ja kuvakokoelmat, sekä museoalan kehittäminen ja tiedonhallinta -osasto ja Kansallismuseon kansatieteellinen arkisto muuttivat nyt valmistuneisiin tiloihin.
Kulttuuritalon toimistosiiven peruskorjausta tehdään parhaillaan, ja sen valmistuessa runsaan vuoden kuluttua loputkin Museoviraston väestä pääsee muuttamaan Sturenkadun tiloihin.
Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kalevi Tapiolinna kertoo, että kotitalousopettajaoppilaitos on palvellut viime vuodet väistötilana muita kohteita peruskorjattaessa. Osaa rakennuksesta on voitu käyttää myös Kulttuuritalon ohjelmatoiminnan varatiloina.
Museoviraston kulttuuriympäristön suojelu-osasto, kulttuuriympäristön hoito-osasto, sekä hallintopalvelut, oikeudelliset palvelut, talouspalvelut sekä viestintä- ja markkinointipalvelut muuttavat viereiseen Sturenkatu 4:n toimistosiipeen sen peruskorjauksen valmistuttua.
Tunnistettava rakennus
Aikansa keskeiset koulusuunnittelijat, Elma ja Erik Lindroos, erottivat kotitalousopettajaoppilaitoksen luokkahuoneosan ja saliosan L-kirjaimen muotoiseksi massaksi. Detaljit ja käsityön leima rakennuksessa viittaavat 1940-luvulle.
Oppilaitoksen muutostyössä säilytettiin pääsisäänkäynti entisellä paikallaan rakennuksen toisessa kerroksessa. Aulassa olevan neuvonnan, ja sen viereisen kirjaamon lisäksi sisääntulokerrokseen sijoittuu asiakkailta suljettu toimistotilavyöhyke.
Sisääntulokerroksesta ylöspäin, kolmannessa kerroksessa, sijaitsee kaikille avoin kirjasto. Sinne entisen ruokasalin paikalle suunniteltiin tunnelmallinen lukusali. Viereisessä takkahuoneessa voi paneutua muun muassa alan lehtiin.
Neljännessä kerroksessa on entisen auditorion paikalla tietohallinnon tilat, sekä uudelleen suunniteltu poistumistie. Samaan kerrokseen käytävän varrelle sijoittuu kokoelmien hallintaan keskittyvä kirjastohenkilökunta.
Sisääntulon alapuolisessa kerroksessa on entisten varasto- ja pesulatilojen paikalle tehty tilat arkeologisten löytöjen puhdistamiselle, välivarastoinnille ja tunnistukselle. Tämän prosessin jälkeen löydöt pääsevät varsinaiseen arkistoon maantason alapuolelle.
Sisustus talon tyyliin
Kotitalousopettajaoppilaitoksen peruskorjauksessa ja muutostöissä on läpi projektin kunnioitettu rakennuksen alkuperäistä ilmettä.
Julkisivun muutokset ovat minimaalisia: ikkunoiden alapuolelle on kunnostuksessa osin lisätty kuparilevyä rappauksen tilalle. Vanhat ikkunat kyettiin suurimmaksi osaksi kunnostamaan, ja niiden energiataloudellisuutta parannettiin sovittamalla niiden sisäpuitteisiin eristyslasi.
Sisätilojen väritys on pääosin alkuperäisen kaltainen. Lattiamateriaaleja vaihdettaessa väritys poimittiin vallinneiden värien joukosta. Entisen ruokasalin eli nykyisen lukusalin paneloidun sisäkaton alkuperäinen rei’itys riitti sekin nykyvaatimusten tasoiselle ilmanvaihdolle.
Tilojen suunnittelussa hyödynnettiin myös työympäristökehittämistä, jonka tavoitteena oli luoda toimintaa ja tuottavuutta tukeva tilakonsepti.
Säilytyskalusteet suunniteltiin Arkkitehdit NRT:ssä aineiston ja käyttöergonomian ehdoilla. Kalusteet räätälöitiin eri aineistoryhmille, ja sijoitettiin pääasiassa sähkökäyttöisiin siirtohyllyihin. Tarvittiin myös suuri määrä erikokoisia laatikostoja muun muassa piirustuksille, ja avohyllyjä pitkille esineille. Osa aineistosta vaati huonekosteuden tasoittumisen takia puiset hyllytasot.
Museoviraston tilojen vakiokalustus hankittiin Hanselin sopimuksen puitteissa muun muassa Martelalta ja Kinnarpsilta. Kaikki pöydät ovat ergonomisesti sähkötoimisia.
Sisustuksen kokonaisuuden hahmotteli sisustusarkkitehtitoimisto deSign Vertti Kivi & Co.
Kiintokalusteet ja osan säilytyskalusteista suunnitteli sisustusarkkitehti Timo Kilpiö Arkkitehdit NRT:stä.
Arkistoja maan alla
Kolmikerroksinen uudisrakennus Museoviraston kokoelmille ja arkistoille sijoitettiin kokonaisuudessaan alkuperäisen pihamaatason alle. Arkisto-osan pääsuunnittelija, arkkitehti Tuomo Remes Arkkitehtitoimisto Nurmela-Raimoranta-Tasasta, kertoo, että arkistorakennukseen kohdistui vaihtelevia olosuhdevaatimuksia säilytettävien materiaalien laadun mukaan.
Erilaiset materiaalit, kuten valokuvat tai ihmisjäänteet, vaativat säilyäkseen erilaisia sisäilmaolosuhteita. Arkisto- ja kokoelmatiloihin luotiin neljä erilaista lämpötilavyöhykettä ja kosteusolosuhdetta. Käytännössä lämpötilat vaihtelevat normaalista huoneen lämmöstä jääkaappilämpötilaan.
Arkistotiloihin asennettiin kaasusammutusjärjestelmä varmistamaan, että materiaalit eivät palon sattuessakaan tuhoudu. Arvokkaimmalle aineistolle rakennettiin oma holvi.
Arkistorakennuksen maanalainen ilmastointikonehuone palvelee uudisrakennuksen lisäksi myös Kulttuuritaloa, ja ratkaisee peruskorjauksen alla olevan Kulttuuritalon iv-konehuoneen sijoittelun samalla kertaa. Yhdyskäytävä entisen kotitalousopettajaoppilaitoksen ja Kulttuuritalon toimistosiiven välillä sijoittuu maanalaisen ilmastointikonehuoneen päälle.
Rakennussuojelun näkökulma vaikutti arkistorakennuksen suunnittelun osalta lähinnä maanpäällisen yhdyskäytävän ja ajoluiskan liittymisen Kulttuuritaloon. Ajoluiska purettiin kokonaan arkisto-osan rakennustöiden ajaksi, ja rakennettiin uudelleen vanhan mallin mukaan, mutta tämän päivän vaatimustasoa vastaten leveämmäksi.
Vanhaa ja uutta
Museoviraston tilojen rakennesuunnittelusta vastasi diplomi-insinööri Keijo Kekoni ISS Suunnittelupalvelut Oy:stä. Työt aloitettiin perusteista, eli kotitalousopettajaoppilaitos salaojitettiin, ja sen perusmuurit lämpö- ja vedeneristettiin. Teräsbetonisia välipohjia vahvistettiin liukuhyllystö- ja arkistotiloissa palosuojatuin teräspalkein.
Kotitalousopettajaoppilaitoksen korkea, kylmä ullakkotila muutettiin lähes kokonaan ilmanvaihtokonehuoneeksi. Vesikattojen savitiilikate purettiin, ja aluskate uusittiin. Osa kattolappeista katettiin alkuperäisillä säilyneillä tiilillä, ja muille lappeille asennettiin uusi alkuperäisen mukainen savitiilikate.
Vanhan rakennuksen alle louhittiin maanalaisen arkistotilan alimpaan kerrokseen asti ulottuva hissikuilu. Samalla tehtiin hätäpoistumistiet, jotka liittyvät vanhaan huoltokäytävään.
Arkisto-osa louhittiin tonttien väliselle piha-alueelle mahdollisimman laajana. Arkistorakennus salaojitettiin, ja alimman lattiatason alle louhittiin valuma- ja pumppausallas suotovesille.
Louhinta-alueeseen rajoittuvien rakennusten perustuksia jouduttiin työaikaisesti tukemaan. Viereinen Kulttuuritalo oli luonnollisesti koko työn ajan käytössä.
Arkistorakennuksen kantavaksi runkojärjestelmäksi valittiin teräsbetoninen pilarilaatasto, jotta kerroskorkeuksia voidaan käyttää maksimaalisesti hyväksi liukuhyllystötiloina. Ulkoseinät ovat lämpöeristettyjä teräsbetoniseiniä.
Rakenteet mitoitettiin 100 vuoden käyttöikää ajatellen. Kaikki kantavat rakenteet tehtiin vesitiiviistä betonista paikalla valaen. Työsaumat minimoitiin, ja saumojen vesitiiveys varmennettiin paisuvin saumanauhoin ja injektoinnein.
Ahtaat paikat
Kotitalousopettajaoppilaitoksen peruskorjauksessa, muutostyössä sekä arkistorakennuksessa pääurakoinnista huolehti YIT Rakennus Oy, jossa vastaavana oli Mikko Moilanen.
Arkiston aikaansaamiseksi suojeltujen rakennusten väliin maan alle tarvittiin poikkeuslupa. Myös työmaa vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella edellytti järjestelyitä, jotta työmaaliikenne ja Sturenkadun muu vilinä saatiin sovitettua turvallisesti yhteen.
Ahdas työalue, joka rajoittui olemassa oleviin rakennuksiin, vilkkaaseen katualueeseen ja naapuritonttiin, teki louhintatyöstä vaativaa. Louheen poisto kapeasta ja syvästä kuopasta oli ymmärrettävästi hankalaa.
