Kierrätetyllä kuparilla verhottu We Land valmistuu kahden vuoden päästä

Helsingin Ruoholahteen keväällä 2024 valmistuvan We Land -toimistotalon peruskivi on muurattu. JKMM Arkkitehtien suunnitteleman rakennuksen kerrosala on 23 000 neliötä. Rakennuksen ankkurivuokralaiseksi tulee Deloitte. 

Toistaiseksi We Landia on rakennettu 10 metriä merenpinnan alapuolella, mutta seuraavaksi 14-kerroksinen talo alkaa nousta hyvää vauhtia ylöspäin. Hallitseva elementti julkisivussa on suuret ikkunat ja niitä ympäröivä kupariverhous, joka on toteutettu kierrätetystä kuparista.

– Tämän hankkeen myötä saamme Helsinkiin runsaasti uusia työpaikkoja hyvälle ja tulevien käyttäjien kannalta sujuvalle sijainnille metro- ja raitiovaunuyhteyksien äärelle. Rakennus tuo valmistuessaan myös uusia palveluita ja kävely-yhteyksiä alueella kulkeville. On erinomaista, että rakennusta toteutetaan myös tavalla, joka on ympäristön kannalta kestävä, Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki sanoo.

– Tässä ajassa on ollut alusta lähtien selvää, että haemme kestävän kehityksen sertifioinnin korkeinta mahdollista luokitusta rakennukselle sekä se, että tila ja palvelu vastaavat korkeatasoisia odotuksia, mitä yritysten pääkonttoreille asetetaan. Erityisesti on huomioitu yritysten työntekijöiden arjen sujuvuus concierge-tasoisine palveluineen. Samalla saadaan Ruoholahteen korkean tason ravintolakokonaisuus kaikille kaupunkilaisille neljännentoista kerroksen merinäköalalla, kiinteistökehittäjä Heikki Alén kertoo.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail