Kuvituskuva rakennustyömaalta.
Kuva: Ashkan Forouzani / Unsplash

Jatke ja Nrep rakentavat Tuusulan Hyrylään uuden palvelukeskus Särmän – työt alkavat kesällä 2024

Jatke Toimitilat Oy ja kiinteistösijoitusyhtiö Nrep ovat sopineet Tuusulan Hyrylän uuden liike- ja palvelukeskus Särmän rakentamisesta. Uuteen liike- ja palvelukeskukseen valmistuu Tuusulan kunnantalo, Prisma-myymälä oheisliikkeineen, kaksikerroksinen maanalainen parkkihalli, huoltopiha ja pintapysäköintialue.

Kuusikerroksisen rakennuksen bruttopinta-ala tulee olemaan noin 35 100 m2. Hankkeen toteutusmuoto on projektinjohtourakka.

Särmän rakentaminen käynnistyy kesällä 2024. Liike- ja palvelukeskuksen nimeksi valittiin alueen historiaan pohjautuva nimi Särmä kuntalaisille järjestetyn nimikilpailun perusteella.

Tuusulan kunta on tehnyt tontilla jo valmistelevia töitä purkamalla vanhan ostoskeskuksen ja rakentamalla kunnallistekniikkaa. Varsinainen hanke lähtee käyntiin mittavilla maanrakennustöillä. Rakennusurakka valmistuu syksyllä 2026.

Tuusulan kunta ja HOK Elanto järjestivät vuonna 2021 kilpailun korttelin toteutuksesta, jonka Nrep voitti. Palvelukeskus Särmän hankkeen valmistelu Jatkeen ja Nrepin välillä alkoi vuoden 2023 vuoden alkupuolella. Hallinto-oikeuden marraskuussa 2023 tekemä päätös palvelukeskuksen asemakaavasta sai lainvoimaisuuden korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä kesäkuussa 2024.

Palvelukeskus Särmä tavoittelee LEED Platinum -sertifikaattia. LEED Platinum on neliportaisen ympäristöluokituksen paras mahdollinen sertifikaatti. Kiinteistölle tavoitellaan A-energialuokkaa ja kiinteistön katolle asennetaan aurinkovoimala.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail