Havainnekuva Melkinlaiturin peruskoulusta.
Melkinlaiturin peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tilat suunnitellaan monikäyttöisiksi ja muunneltaviksi. Havainnekuva.

Jätkäsaaren uuden koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma etenee valtuustoon

Helsingin kaupunginhallitus päätti 17. kesäkuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Jätkäsaareen suunnitellun Melkinlaiturin peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä.

Peruskoulu ja päiväkoti rakennetaan rakenteilla olevalle Länsisataman Jätkäsaaren alueelle Tulimaankadun ja Samoankujan läheisyyteen. Sekä koulu että päiväkoti ovat uusia perustettavia yksiköitä.

Väestöennustekaudella 2021–2036 suomenkielisten perusopetusikäisten määrä kasvaa Jätkäsaaren peruskoulun ja Ruoholahden ala-asteen koulun oppilaaksiottoalueilla. Hankkeessa rakennetaan Jätkäsaareen uudet tilat Melkinlaiturin peruskoululle sekä uudelle päiväkodille varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön.

Toiminnan alkaessa tiloja tarvitaan noin 550 yhtenäisen peruskoulun oppilaalle ja 250 varhaiskasvatusikäiselle. Ennustejakson lopulla tarvitaan tilat noin 660 yhtenäisen peruskoulun oppilaalle ja 140 varhaiskasvatusikäiselle.

Hankkeen rakentamiskustannukset ovat yhteensä 38 980 000 euroa. Alustavan aikataulun mukaan toiminta uusissa tiloissa voisi alkaa elokuussa 2027. Siihen asti Jätkäsaaren alueella tarvitaan väliaikaisia lisätiloja 170 esi- ja perusopetusikäisille. Väliaikaiset lisätilat toteutetaan erillisenä hankkeena, josta kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on päättänyt tammikuussa 2024.

Lopullisen päätöksen hankesuunnitelmasta tekee kaupunginvaltuusto.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail