Kuva: GRK

GRK pääsee rakentamaan Ülemisten asema-aluetta Tallinnassa

Rail Baltic Estonia on valinnut GRK:n rakentamaan Tallinnassa sijaitsevaa uutta Ülemisten asema-aluetta sekä sen lähiympäristöä tulevaa Rail Baltican rautatietä ja matkustajaterminaalia varten. Hankkeen arvo on noin 27 miljoonaa euroa. Rakennustyöt alkavat tänä keväänä, valmista on syksyllä 2026.

Kuva: GRK

GRK purkaa projektin aikana nykyistä rautatietä noin 16 kilometrin matkalta. Uutta rautatietä rakennetaan yli 8 kilometriä. Hanke sisältää myös ratajärjestelmien kuten ajojohtimien ja opasteiden sekä vesi- ja viemäriverkostojen rakentamista. Urakkaan kuuluu lisäksi Kantsin jalankulkusiltaan liittyvät työt.

– Ülemisten terminaalin rautatiehanke on erittäin tärkeä sekä Viron liikenneverkon että Rail Baltican kannalta, joten voimme olla ylpeitä siitä, että GRK asentaa ensimmäiset kiskot Rail Baltican reitille. Odotamme sujuvaa ja laadukkaaseen lopputulokseen tähtäävää yhteistyötä kaikkien hankkeessa mukana olevien osapuolten kuten Eesti Raudtee AS:n, Tallinnan kaupungin ja muiden kumppaneiden kanssa, GRK Eesti AS:n toimitusjohtaja Priit Paabo kertoo. 

Rail Baltica on liikennehanke, jossa EU:n tuella rakennetaan uusi noin 1000 kilometrin pituinen ratayhteys Tallinnasta Baltian maiden läpi Puolaan. Nykyisen suunnitelman mukaan Rail Baltica -rautatie toteutetaan koko pituudeltaan yleiseurooppalaisen raideleveyden mukaan, joka on 1,435 metriä.  

– Rail Baltican rakentaminen on tämän vuosisadan suurin infrahanke, jonka rakentamiseen tarvitaan osaavia tekijöitä. GRK:n pitkäaikainen kokemus ja tähänastisten töiden laatu antavat varmuuden siitä, että suurin osa töistä on jo toteutettu seuraavan vuoden aikana ja että ne valmistuvat kokonaan vuoteen 2026 mennessä, Rail Baltic Estonia OÜ:n hallituksen puheenjohtaja Anvar Salomets kertoo. 

GRK:n sopimuskumppani on RB Rail, jonka tehtävänä on hankkeen kehitystyö, koordinointi ja markkinointi. Maakohtaiset projektiyhtiöt Rail Baltic Estonia Virossa, Rail Baltica Statyba Liettuassa ja Eiropas Dzelzcela Linijas Latviassa omistavat kukin kolmanneksen RB Railista.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail