Siltasaari 10

SRV valittiin Hakaniemen Elannon uudistuksen toteuttajaksi

SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi ovat allekirjoittaneet toteutusvaiheen sopimuksen Helsingin Hakaniemessä sijaitsevien Siltasaarenkatu 6:n ja 8-10:n sekä Paasivuorenkatu 4:n peruskorjauksesta ja uudistamisesta. Projektinjohtourakkasopimuksen arvo 51,4 miljoonaa euroa kirjataan SRV:n tilauskantaan joulukuussa.

Siltasaari 10

Hanke käynnistyi lokakuussa kolme kuukautta kestävällä kehitysvaiheella. Samalla käynnistettiin raskaspurkutyöt Siltasaarenkatu 6:n osalta. Rakentaminen alkaa vuodenvaihteessa 2019-2020 ja aikataulun mukainen valmistuminen on syksyllä 2021.

”Uudistamme Hakaniemen paraatipaikalla sijaitsevat kiinteistöt niiden alkuperää kunnioittaen. Hanke on meille hieno jatkumo hyvään yhteistyöhön Antiloopin kanssa. Olemme viimeksi toteuttaneet heille Ruoholahdenkatu 21:n valmistuvan KIILAN peruskorjauksen. Aiemmin olemme tehneet vaativia saneerauksia myös useissa muissa historiallisissa kiinteistöissä, kuten Brondan kulmassa, Helsingin Yliopiston Tiedekulmassa ja Kaisa-talossa sekä Helsingin kaupunginteatterissa”, SRV:n yksikönjohtaja Antti Raunemaa kertoo.

Siltasaari 10 -hankkeessa yhdistetään kolme kiinteistöä, yhteensä 36 075 bruttoneliömetriä, ainutlaatuiseksi kaupunkilaisia ja työntekijöitä palvelevaksi kokonaisuudeksi. Rakennus valmistui alun perin vuonna 1913, ja Elannon tavaratalo avattiin vuonna 1920. Talo on suojeltu julkisivun ja kadun puoleisen vesikaton osalta, ja peruskorjaus toteutetaan rakennuksen alkuperää kunnioittaen. Vuonna 1979 valmistunut Siltasaarenkatu 6 puretaan toisesta kerroksesta ylöspäin ja julkisivu uusitaan kokonaisuudessaan. Vuonna 1980 valmistunut Paasivuorenkatu 4-6 peruskorjataan.

Kiinteistöön avautuu kahteen kerrokseen ravintola- ja kahvilapalveluita, jotka tulevat palvelemaan niin talon käyttäjiä kuin lähialueen asukkaita ja yrityksiä. Katutasossa sijaitseva päivittäistavarakauppa palaa nykyiselle paikalleen peruskorjauksen jälkeen. Toiseen kerrokseen tulee ravintoloiden lisäksi toimistotiloja sekä yhteiskäyttöisiä kokous- ja tapahtumatiloja, ja ylemmät kerrokset peruskorjataan moderneiksi ja monipuolisiksi toimistotiloiksi.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail