Sähkölaitteiden turvalliseen asennukseen tarvitaan sähköasentaja

Sähköasennustavat ja esimerkiksi johtimia koskevat värisäännöt ovat vuosien varrella muuttuneet. Muutokset aiheuttavat toistuvasti vaaratilanteita liesien ja kiukaiden vaihdon yhteydessä. Laitteen kotiin kuljettava on harvoin pätevä sähköasentaja.

STUL ry:n tekninen asiantuntija Henrik Rousku.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STULiin on kantautunut eri puolilta maata huoli virheellisesti asennetuista kodin laitteista. Asialla ovat usein olleet laitteita toimittavien kuljetusyritysten edustajat, joilla ei aina ole sähköasennuksissa vaadittavaa osaamista ja pätevyyttä, kertoo STULin tekninen asiantuntija Henrik Rousku.

Esimerkiksi sähkölieden kytkeminen sähköverkkoon on sähkötyötä, jonka tekijällä on sähköturvallisuuslain mukaisesti oltava kyseiseen työhön riittävä ammattitaito.  Työhön liittyy useita riskejä erityisesti asennettaessa uusi liesi vanhan tilalle.

Vanhojen sähköasennusten johdinvärit eivät useinkaan vastaa nykypäivänä käytössä olevia liitoskaapelien värejä. Samoin mahdollisuus kytkeä liesi joko 1- tai 3-vaiheisesti riippuen huoneiston sähköverkosta voi aiheuttaa vaaratilanteita, jos kytkentätyön suorittaja ei ole asiaan perehtynyt ammattilainen.

– Vanhoissa asennuksissa yleinen ns. nollauksen käyttäminen vikasuojauksena voi aiheuttaa hengenvaaran käyttäjälle, jos asennustyön tekijä ei tunne asiaa. On tullut vastaan tilanteita, joissa uuden lieden suojajohdin on jopa kytketty jännitteiseen johtimeen, jolloin laitteen runko on jännitteinen ja esim. yhtäaikainen laitteen rungon ja vieressä olevan metallisen tiskipöydän koskettaminen voi aiheuttaa tappavan sähköiskun, Rousku kertoo.

Valmistajan ohjeissa edellytetään yleensä, että asennustyön suorittaa valtuutettu sähköasennusliike. Valmistajan antama takuu ei korvaa virheellisestä asennuksesta johtuvia laitteiden rikkoontumisia.

Laitekytkentävirheet eivät koske vain liesiä. Virheelliset kytkennät aiheuttavat ongelmia myös pesukone- ja astianpesukoneasennuksissa. STULin jäsenyritysten asentajakunta on tehnyt havaintoja virheellisistä asennuksista, jotka asiakkaiden kertomusten mukaan on useimmiten tehnyt laitteet toimittaneiden kuljetusliikkeiden henkilöstön toimesta.

Pohjois-Suomen Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Juha Lounatvuori

– Kodinkoneita toimittavien kuljetusliikkeiden edustajat ovat harvoin ammatillisesti päteviä sähköasentajia, vaikka voivat sellaista vaikutelmaa antaakin. Valmistajat, maahantuojat ja myyjäliikkeet käyttävät heitä laitteiden asennukseen kustannussyistä, valitettavasti, pahoittelee Pohjois-Suomen Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Juha Lounatvuori.

– Kokemuksesta voimme kertoa useamman vesivahingon johtuneen ei-ammattilaisen tekemistä liitännöistä. Näiden seurauksena on jouduttu pitkäkestoisiin ja kalliisiin remontteihin. Virheet sähköasennuksissa ovat kuitenkin jopa hengenvaarallisia ja seuraukset sellaisia, joita ei rahalla voi korvata, sanoo Lounatvuori.

Sähköturvallisuuslain mukaan sähkölaitteiston haltijalla on vastuu laitteiston turvallisuudesta. Haltija huolehtii vastuustaan teettämällä sähköalan ammattitaitoa vaativat työt riittävät oikeudet omaavalla asennusliikkeellä.

– Lieden asennus on sähkötyötä. Ostaja voi kysyä, onko asennustyön suorittajalla työhön oikeuttava sähköpätevyystodistus tai yrityksellä, jonka palveluksessa asennustyön tekijä on, riittävän pätevyyden omaava sähkötöiden johtaja, joka vastaa siitä, että asennus on tehty turvallisesti, ohjeistaa Henrik Rousku.

Pätevyydet ja urakointioikeudet omaavien sähköasennusyritysten yhteystietoja voi hakea valtakunnallisesta www.löydäsähkömies.fi -palvelusta. Palvelussa mukana olevat sähköurakoitsijat ovat kaikki Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäseniä.

 


Warning: Undefined array key "align" in /var/www/vhosts/projektiuutiset.fi/httpdocs/wp-content/plugins/advanced-ads/modules/gutenberg/includes/class-gutenberg.php on line 231