Projektiuutiset 1/2022

Lue näköislehti

Kiinteistö- ja rakentamisalan toimintaympäristössä on nyt monenlaista häiriötä eri suunnista. Materiaaleista, laitteista ja laitteiden osista on pulaa, samoin työvoimasta. Pandemia on yksi syyllinen, maailman-rauhan järkkyminen toinen. Jotkut ongelmat ovat kotikutoisia ja olleet tiedossa pitkään, esimerkiksi vaikeus saada osaavaa työvoimaa suoraan oppilaitoksista. 

Monta syytä, monta erilaista ratkaisua, eikä mikään muutos tapahdu hetkessä. Siitä syntyy epävarmuutta rakentamisen markkinaan, joka numeroiden perusteella näyttää kuitenkin hyvin virkeältä. Tässäkin lehdessä on taas kahdeksan mainiota esimerkkiä suomalaisesta osaamisesta uudis- ja korjaus-rakentamisen suunnittelussa ja toteutuksessa. 

Kiinteistö- ja rakennusalan toimijoihin vaikuttaa myös halu, tarve ja määräykset torjua ilmastonmuutosta rivakalla tahdilla. Päästöttömyys on päivän sana, hyvin vaikea sellainen. Päästöttömän rakennushankkeen tarkistuslistalla on valtava jos ei ääretön määrä asioita. Energiatehokkuus, rakennusmateriaalit, logistiikka, päästökauppa, hankkeessa mukana olevien toimijoiden hiilijalan-jäljet. Päästöttömyys rakentamisen aikana, päästöttömyys rakennuksen käytön aikana, kaiken materiaalin kierrätettävyys rakennuksen elinkaaren päässä.

Näitä asioita edistetään, tutkitaan ja pilotoidaan isompina ja pienempinä paloina meillä ja maailmalla. Muutos on mahdollinen ja parempaan päin ollaan menossa, mutta kun ollaan tekemässä jättimäistä vihreää siirtymää, voi uuden tiedon määrä välillä pyörryttää alan asiantuntijoitakin.

Energiatehokkuudessa meillä on jo paljon osaamista. Huomio on nyt rakennus-materiaaleissa ja niiden päästöissä. Tämän lehden teema-artikkelissa puhutaan uuden aikakauden teräksestä – siitä, jonka valmistamisessa ei enää käytetä uusiutumattomia energialähteitä. Teknologinen muutos on valtava, samoin vaikutus yhteiskunnan kokonaispäästöihin. Kun hiili jää taakse, tarvitaan uutta sähkötuotantoa moninkertaisesti nykyiseen kapasiteettiin verrattuna. Aurinkoa ja tuulta kyllä, mutta lähitulevaisuudessa lienee luvassa vilkasta keskustelua myös ydinvoimasta.

Vilkasta keskustelua käydään myös Projektiuutisia julkaisevan RPT Byggfaktan järjestämillä #byggSMART-verkkomessuilla keskiviikkona 6.huhtikuuta. Uudistuneen tapahtuman aamupäivä on annettu taloyhtiöille ja korjausrakentamiselle, iltapäivä ammattirakentamiselle. Messuosastoja jaetaan parhaillaan, ja messuvieraaksi voi rekisteröityä veloituksetta osoitteessa byggsmart.rpt.fi.

Toimeliasta kevättä!