Myllypuron Ostari

MyllypuronOstari9136– Asemakaavan antamana tavoitteena oli keskuksen kehittäminen vetovoimaiseksi kaupunginosakeskukseksi ja Myllypuron arvostuksen kohottaminen viihtyisänä ja monipuolisena asuin- ja työpaikkaympäristönä, toteaa kohteen pääsuunnittelijana toiminut arkkitehti Leila Tuominen Arkkitehtitoimisto Forma-Futura Oy:stä.

Itse keskus muodostuu perinteisestä umpikorttelista, jossa viisikerroksiset talot muodostavat torin, jonka keskellä on matalampi tuhatneliöinen liikehuoneisto. Toritila toimii samalla myllypurolaisten olohuoneena. Asunnot on sijoitettu liiketilojen yläpuolelle perieurooppalaiseen tyyliin ja 270 autolle mitoitettu paikoitus on painettu rakennusmassojen alle kellariin.

Myllypuron Ostarilla on liiketiloja noin 7400 neliötä, minkä lisäksi ylemmissä kerroksissa on 255 asuntoa. Asuintalojen omistajina ovat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Asuntosäätiö ja Icecapital.

– Vanha purettu ostari oli huonossa kunnossa ja epäviihtyisä. Uusi Ostari nostaa alueen imagoa varmasti, toteaa kohteen KVR-urakoitsijana toimineen NCC Rakennus Oy:n projektijohtaja Juha Mikkonen.

Monimuotoinen kokonaisuus

MyllypuronOstari9143Myllypuron Ostari on monimuotoinen ja samalla haasteellinen kohde. Tämä on ensimmäisiä merkittäviä ostoskeskusuudistuksia, joita on tehty Helsingissä. Edellinen asuntoministeri Vapaavuori piti harjannostajaispuheessaan Myllypuron Ostaria oikean suuntaisena vanhojen ostoskeskusten kehittämishankkeena, kertoo rakennuttajana toimineen Citycon Oy:n hankekehityspäällikkö Heikki Alén.

Asuintalojen pihatilat on nostettu toisen kerroksen tasalle ja yksi asukkaiden kattopiha sijaitsee keskellä toria olevan liiketalon katolla.

– Kohde on jouduttu rakentamaan vaiheittain ja rakentamisen kanssa samaan aikaan on vieressä ollut toimivaa liiketilaa käytössä. Lisäksi eri asuinrakennusten tilat jakavat korttelin limittäin ja lomittain. Esimerkiksi keskusrakennuksen katolla on B-talon yhteiset saunat ja lasten leikkipiha, kertoo kohteen projektiarkkitehtina toiminut Tuula Sarvas Arkkitehtitoimisto Forma-Futura Oy:stä.

Rakennusalueelle ei tule Kehätieltä kuin yksi sisäänajotie, mikä tuotti rakentajille haastetta logistiikan aikatauluttamisessa.

– Tällainen moniportaittaisesti vaiheistettu työmaa on todella vaativa kohde työturvallisuusmielessä. Rekkajonojen välissä kulkivat vielä mummot rollaattoreineen ja lapset. Vaiheistus tuotti työmaan ympäristön elämällekin ja liiketilojen vuokraajille paljon rajoitteita. Pitää olla todella kiitollinen työmaahenkilöstölle, että yhtään vakavaa onnettomuutta tai materiaalista vahinkoa ei sattunut työntekijöille eikä ulkopuolisille, Mikkonen toteaa.

Valoisa ja turvallisuutta luova keskusrakennus

MyllypuronOstari9155– Torialueen keskellä oleva keskusrakennus on julkisivuiltaan lasipintainen, koska ideana oli, että rakennus avautuu mahdollisimman paljon ympäröivälle torialueelle. Tavoitteena oli saada turvallinen ostari ja rakennuksen läpinäkyvyys palvelee tätä tavoitetta. Aiemmalla ostarilla oli ongelmia turvallisuuden suhteen, Sarvas toteaa.

Keskusrakennukseen on sijoitettu kaupungin yleisiä tiloja, kuten kirjasto ja asukastila. Lisäksi rakennuksessa on kahvila torikansitasolla. Keskusrakennuksen katolla oleviin saunoihin ja leikkipihalle pääsee suoraan asuintalojen toisen kerroksen pihoilta ylikulkusiltoja pitkin.

Asukastilassa on pienempi ja isompi kokoontumistila järjestöjä ja asukkaiden omia juhlia varten. Isompi tila on jaettavissa kahtia.

Keskusrakennuksesta on hissiyhteys alas pysäköintihalliin. Lisäksi toria ympäröivistä marketeista pääsee hisseillä autokellariin.

Myymälätilat toritasolla

– Torikorttelia halkoo kaksi pääkävelyakselia, jotka leikkautuvat rakennusmassan lävitse. Leikkauspintoja korostaa tummansininen signaaliväri. Aukion yhdistävänä ja hallitsevana vaaka-aiheena ovat tummaan vaakapalkkiin liitetyt liiketilojen mainokset ja logot, Tuominen kuvailee.

– Vaakapalkin säleikön takana ovat autohallin savunpoistoluukut. Samalla säleikkölinja toimii mainoskylttien alustana. Ideana oli saada koottua valomainokset yhtenäiseksi aiheeksi, Sarvas täydentää.

Toritasokerroksessa on julkisivuissa käytetty tummanharmaata graniittia ja sen yläpuolella asuintalokerroksissa valkoista eristerappausta. Parvekkeiden taustat ovat oranssinruskeat. Pääjalankulkuväylänä toimiva Orpaanporras johtaa läheiselle metroasemalle.

Asuinkerrosten parvekelasien tyylikkäät silkkipainatukset antavat näkösuojaa asunnon ulko-oleskelulle, korostavat torin horisontaalisuutta ja tuovat mielenkiintoisen yksityiskohdan muuten yksinkertaisiin julkisivuihin.

Myymälätilat sijaitsevat toritasoa ympäröivien asuintalojen alimmassa kerroksessa. Veturimyymälöinä on kaksi ruokamarkettia. Suurempien liiketilojen huoltoliikenne tapahtuu korttelin ulkosivuilla sijaitsevien huoltotaskujen kautta. Joidenkin pienempien liikkeiden huolto on järjestetty torikannen puolelta katutasolta. Keskusrakennuksen huolto tapahtuu maanalaisen pysäköintitason tai maantason kautta.

Varsinaisen torikannen tilaajana oli Helsingin kaupunki ja urakoitsijana toimi siinäkin NCC. Torikannella pistää silmään, että siellä ei ole kuin muutama katuviemäri sadevesien poistoon. Pääosin hulevedet ohjataan torilta pois leikkausaukkojen kautta.

Suuri pysäköintihalli korttelin alla

MyllypuronOstari9134Koko rakennuskokonaisuuden alla on yhteensä 270 pysäköintipaikkaa, joista osa on asukkaiden paikkoja, osa liiketilojen paikkoja. Niiden lisäksi on vielä järjestetty metrolle 40 paikkaa liityntäpysäköintiä varten. Kellaritilan vapaa ajokorkeus on 2,4 metriä.

Parkkihallista on hissit kaikkiin asuintaloihin. Lisäksi keskusrakennukseen ja kumpaankin markettiin on omat hissinsä. Metron liityntäpysäköintiin on ravintolasiiven päässä kaksi sisäänkäyntiä.

– Lopputulos on tyylikkään näköinen, mutta asiaa ymmärtämätön ei tajua, kuinka vaativa tämä kokonaisuus oli toteuttaa, urakoitsijan edustaja Mikkonen summaa.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.