Kiinteistönvälitystä uudistavalle Blokille Asuntomarkkinoiden innovaatiopalkinto
Innovaatiopalkinnon saaja valittiin 30.1. Asuntomarkkinat 2018 -tilaisuudessa yleisöäänestyksellä.
Kaksi muuta finaaliin päässyttä olivat Vahanen yhtiöiden Taloyhtiön ABC ja Helsingin Jätkäsaaren Sukupolvienkortteli.
”Tämän vuoden innovaatiokilpailussa teemana oli asumisen palvelut ja finalistien taso hyvä. Voittaja Blok on osoitus siitä, että tekoäly ei ole enää scifiä ja juhlapuheita, vaan on tulossa liiketoiminnaksi eri toimialoilla”, arvioi Business Finlandin palvelujohtaja Sampsa Nissinen.
Blok haastaa perinteiset asuntovälittäjät
Blokin tarjoama palvelu tekee asunnon myymisestä edullista ja yksinkertaista. Palvelussa asunnon omistaja esittelee asuntonsa itse ja Blok hoitaa kaiken muun, muun muassa valokuvauksen, markkinoinnin ja paperityön.
Blokin rakentama asuntokauppa-alusta mahdollistaa tarjousten tekemisen kohteista sähköisesti. Alusta automatisoi myös lähes kaikki asunnon myyntiin liittyvät rutiiniprosessit. Samalla asunnon myyjien varallisuutta säästyy, sillä älykkään automaation kautta Blok pystyy tarjoamaan palvelun huomattavasti perinteistä kiinteistönvälittäjää edullisemmin.
Sukupolvienkortteli – yhteiskunnallinen kaupunki-innovaatio
Ensimmäinen Sukupolvienkortteli, jossa Setelementtiasuntojen kumppaneina olivat Asuntosäätiö ja HOAS, valmistui kesällä 2017 Helsingin Jätkäsaareen. Sukupolvienkorttelin kaupunki-innovaatiossa keskeistä ovat laadukkaat, yhteen rakennukseen keskitetyt yhteisötilat kuten monikäyttöinen asukastila yhteisökeittiöllä, kuntosali ja pesula. Korttelin yhteisöllisyyttä rakentaa taloilla työskentelevä yhteisökoordinaattori
Taloyhtiön ABC:n avulla suunnitelmallista toimintaa
Vahanen yhtiöiden Taloyhtiön ABC on palvelumalli, jonka avulla asunto-osakeyhtiöt laativat taloyhtiöstrategian. ABC:ssa otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti ihmiset, tekniikka ja talous. Strategian avulla taloyhtiö toimii suunnitelmallisesti niin asumisen kehittämisen, kiinteistönpidon kuin omaisuuden hallinnan kannalta.
Business Finland (Tekes) on ollut tukemassa kaikkien kolmen finalistin tutkimus- ja kehitystoimintaa.
Business Finland on globaalin kasvun kiihdyttämö. Luomme edellytyksiä uudelle kasvulle auttamalla yrityksiä kansainvälistymään sekä rahoittamalla tutkimusta ja innovaatioita. Huippuasiantuntijamme ja uusin tieto nopeuttavat markkinoiden mahdollisuuksien tunnistamista ja auttavat muuttamaan ne kansainvälisiksi menestystarinoiksi.