Joakim Forsström

INR – Iconic Nordic Rooms: Joakim Forsström uudeksi maajohtajaksi

Joakim Forsström

Joakim siirtyy maajohtajaksi 1. helmikuuta 2021 ja korvaa Petteri Tarkion, joka jättää tehtävänsä INR:ssä.

– Toivotamme Joakim Forsströmin tervetulleeksi uuteen tehtäväänsä Suomen maajohtajana ja olemme vakuuttuneita siitä, että hän – yhdessä omistautuneen myyntitiiminsä kanssa – jatkaa brändin kehitystä Suomen myyntikanavissa, sanoo toimitusjohtaja Carsten Friis.

– Haluan erityisesti keskittyä INR:n korkealaatuisten kylpyhuonetuotteiden myynnin kehittämiseen Suomessa. Tavoitteemme on vahvistaa nykyisiä asiakassuhteitamme sekä luoda tehokkaasti uusia. Mielenkiintoisen brändikonseptin takana on osaava tiimi ja yhdessä lähdemme kasvattamaan myyntiä kannattavasti, Joakim Forsström sanoo.

INR Iconic Nordic Rooms lanseerasi Suomessa vuonna 2019 täysin uuden kylpyhuonekalustevalikoiman, jonka laatu ja toimivuus on markkinoiden parhainta. Lanseerauksen yhteydessä pidensimme takuuajan 15 vuoteen. Tämän lisäksi INR on monien vuosien ajan tarjonnut räätälöityjä suihkuratkaisuja, jossa mittatilaus kuuluu hintaan, joka on osaltaan vaikuttanut markkina-asemaan Pohjoismaiden johtavana suihkuasiantuntijana.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail