Holiday Club Saimaa

Holiday Club Saimaan pääsisäänkäyntiä ei tarvitse arvuutella. Etupihan ylle levittäytyvä katos vetää tulijan luontevasti pyöröovelle. Teräsrakenteiden kannattelema katos on puuta ja tynnyrimäisen tukeviksi tyylitellyt pilarit ovat myös saaneet puuverhouksen.

– Lopputuloksen piti olla yhtä aikaa solidi ja plastinen, kertoo arkkitehtisuunnittelun projektipäällikkönä toiminut arkkitehti Eero Mustonen.

Rakennusmateriaali on Cross Laminated Timber, jota nyt ensimmäistä kertaa käytettiin näin suuressa kohteessa. Lämpimän punaruskeaksi käsitelty puuverhous jatkuu Club Saimaa -perhehotellin parvekkeiden alapinnoissa. Pääsisäänkäynnin yläpuolelle nouseva perhehotelli jatkuu nelikerroksisena rakennusmassana katoksen oikealle puolelle. Suurin osa 137 perhehuoneen parvekkeista antaa pääsisäänkäynnin ja etupihan puolelle.

Perhehuoneet on rakennettu Holiday Clubin konseptin mukaan; ne ovat tilavia ja väritykseltään raikkaita. Huoneiden kylpyhuone-elementit tuotiin valmiina Ruotsista.

5G1D2222 2

Vanhaa ja uutta vierekkäin

Kylpylähotellin pääsisäänkäynnin vasemmalle puolelle jää 1930-luvulla rakennettu ”Hallintola”, jonka alkuperäinen funkis-ulkoasu jätettiin entiselleen. Ajan patina valkaistiin funkis-aikakaudelle uskollisella rosoisemmalla rappauspinnalla. Sisätiloiltaan rakennus uusittiin täysin, ja siinä toimivat hyvinvointiosasto Harmony Spa ja Gant-hotelli, jonka 21 huonetta on sisustettu Gantin tuottein.

– Kahden julkisivultaan suojellun rakennuksen – siis Hallintolan ja uudisrakennuksen alapuolella sijaitsevan Castle-hotellin – ja niiden väliin sijoittuvan uudisrakennuksen yhteensovittaminen ei ollut aivan yksinkertaista, kertoo projektinjohtajana toiminut Pöyry CM Oy:n Juha Välikangas.

Työskentelyä helpotti kuitenkin se, että Pöyry hoiti arkkitehtisuunnittelun lisäksi myös sähkö-, lvi- ja rakennesuunnittelun.

Vaikka rinteeseen sijoittuva rakennuspaikka oli haastava, oli maa-aines hyvää ja maaston muotoja saatettiin hyödyntää uudisrakennusten arkkitehtuurissa. Kylpylän ja monitoimiareenan ”takajulkisivut” voitiin toteuttaa tavanomaisemmin, koska ne uppoavat jokseenkin näkymättömiin rinteeseen ja metsän reunaan. Samaan ”kainaloon” on rakennettu huoltoliikenteelle tarkoitettu väylä.

5G1D2017 2

Maisemaikkunat Saimaalle

Kylpylähotellin sisääntuloaulaa hallitsevasta vastaanottotiskistä ei myöskään voi erehtyä. Aulasta on käynti suoraan perhehotellin ja Gant-hotellin puolelle. Castle-hotelliin, ravintoloihin ja muihin yhteisiin tiloihin kuljetaan avaran pääaulan ja lobbyn läpi.

Pääaulan Saimaan-puoleinen seinä on pelkkää ikkunaa. Siitä avautuu näkymä sisäpihalle, joka ensi kesänä muuttuu nurmikon ja istutusten ympäröimäksi ulkoterassiksi ja oleskelutilaksi.

– Hotellin vastaanotosta haluttiin esteetön näkymä myös Linnapihalle, kertoo Mustonen.

Cirque de Saimaa

Pääaulan toisella sivulla on ikkunat värikkääseen kylpylämaailmaan, jota valaisevat suihkulähteiden pulputuksen tahdissa vaihtuvat led-valot.

Suuressa kylpylässä on useita altaita, joissa on noin miljoona litraa vettä. Vettä kierrätetään suljetussa järjestelmässä ja se puhdistetaan ultrasuodatuslaitteistolla, mikä pitää lisäveden tarpeen pienenä. Kylpylän suihkuvesistä otettavaa lämpöä puolestaan hyödynnetään hotellin käyttövesien esilämmityksessä.

Kylpylän altaat ovat terästä. Niiden syvyydet ja muodot päätettiin jo projektin hankesuunnitteluvaiheessa. Projektinjohtourakoitsija SRV teki rungon ja pohjat.

– Elementit istuivat kuin hansikas käteen, kehaisee HC Resorts Oy:n rakentamisen johtaja Mikko Järvinen.

– Ratkaisu oli hyvä jo ajankäytönkin takia, kun ei tarvinnut odotella betonin kuivumista, sanoo Juha Välikangas.

Vaikka teräsaltaat tulivat kalliimmiksi kuin perinteiset valetut ja laatoitetut altaat, on niiden puhtaanapito ja huoltaminen helpompaa ja tyhjentäminen nopeampaa kuin valualtaiden.

5G1D2058 2

Hotelli aikuisille

Katutason alla sijaitsevaan ravintolamaailmaan ja sisääntulotasossa sijaitseviin kokoustiloihin kuljetaan pääaulan läpi. Aulatila kiertää parvena ravintolamaailman yllä uudisrakennuksen toiseen päähän, josta puolestaan on käynti Holiday Club Saimaan kolmanteen hotelliin.

Castle-hotelli sijaitsee julkisivultaan suojelukohteeksi määrätyssä, vuonna 1926 valmistuneessa kivirakennuksessa. Alkuperäistä siellä ovat ainoastaan ulkokuori ja kantavat seinät. Kaikki muut seinät kaadettiin ja välipohjat puhdistettiin betonille.

Castle-hotellissa on 63 erilaista huonetta, oma aamiaishuone, kirjasto ja kuntosali. Hotelli on tarkoitettu aikuisille.

Talon ulkomuoto muuttui 18 kattoparvekkeen verran.
Hieman oli vääntöä Etelä-Karjalan museon kanssa, että saimme ne rakentaa. Peltikatto on myös uusi. Moderni talotekniikka saatiin hyvin ullakkotiloihin piiloon, kertoo Eero Mustonen.

Jääareena ja ravintolamaailma

Uudisrakennuksen pohjakerroksessa on jääareena, jossa on NHL-mitat täyttävä kiekkokaukalo. Tarvittaessa jää voidaan peittää, jolloin areena muuttuu vaikkapa konserttitilaksi.

Areenan toista laitaa kiertää ”sporttibaarin” terassi. O’Learys-konseptin mukaan rakennettu baari jatkuu pitkälle rakennuksen uumeniin. Sen toisesta päästä pääsee keilahalliin, jonka vieressä ravintolamaailma muuttuu ensin Beatles-baariksi ja avautuu sen jälkeen ruokaravintolaksi. Ravintola toimii myös hotellin aamiaisravintolana. Hotellin à la carte -ravintola on sijoitettu ravintolamaailmaan Saimaan-puoleiseen päätyyn.

Koko Holiday Clubin ravintolamaailma on ”sporttibaaria” lukuun ottamatta yhtenäistä tilaa eikä ravintoloiden välillä ole ovia.

5G1D2201 2

Betoni vaihtui teräkseen

Projektinjohtaja Antti Raunemaa SRV:stä kertoo, että muutoksia tuli matkan varrella paljon ja työnteko oli suunnittelun ja toteutuksen välistä kilpajuoksua.

Uudisrakennuksen runkomateriaalina piti alun perin olla betoni, mutta kun tarjouspyyntövaiheessa selvisi, että betonielementtien toimitusajat venyisivät liian pitkiksi, tilalle vaihdettiin teräs.

– Haastava urakkahan tämä oli kaiken kaikkiaan. Tässähän oli neljä työmaata samassa paikassa, kun rakennettiin kahta uutta kohdetta ja korjattiin kahta vanhaa, sanoo Raunemaa.

– Käyttäjällä oli vahva näkemys siitä, mitä se haluaa tarjota asiakkaille.

Alueen kehittäminen jatkuu

Työt Rauhan alueella eivät suinkaan loppuneet marraskuussa pidettyihin avajaisiin.

Saimaa Gardensina markkinoitavan Rauhan alueen kehittäminen jatkuu, ja esimerkiksi Holiday Club rakentaa sinne yhteensä 300 loma-asuntoa. Täysmittaisen 18-reikäisen golfkentän on tarkoitus valmistua kesäksi 2013. Ensi kesänä Rauhassa järjestetään loma-asuntomessut.

Ympyrä sulkeutuu

Rauhan sairaalan luonnonkaunis alue on ollut kylpylä- ja hotellikäytössä jo 1800-1900-lukujen taitteessa. Vuosina 1894–1910 paikalla toimi Rauha pensionat för turister palvelemassa venäläisiä matkailijoita. Vuonna 1910 hotelli muutettiin kylpylähotelliksi, joka keräsi asiakkaita Venäjältä, Puolasta, Romaniasta ja Preussista asti. Aikaansa edellä olleen kylpylän palvelutarjontaan kuuluivat erilaiset kylvyt sekä galvaaniset- ja kirkasvalohoidot ja dieetti- ja kasvisruoat.

1920-luvulla Rauha myytiin Viipurin läänin sairaanhoitopiirille. Rauhassa toimi toisen maailmansodan aikana sotilassairaala ja vuosina 1946–1954 myös synnytyslaitos. Viimeksi Rauhassa hoidettiin mielenterveyspotilaita. Lopullisesti sairaala suljettiin vuonna 2000.

5G1D2042 2

100 miljoonan hanke

Holiday Club Saimaa -kylpylähotellin rakennuttaja ja kiinteistön omistaja on Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma. Kylpylähotellin projektinjohtourakoitsijana on toiminut SRV. Hankkeen suunnittelusta vastasi Pöyry Finland Oy.

Kylpylähotellin operaattorina ja palvelujen tarjoajana toimii Holiday Club Resorts Oy. Kaiken kaikkiaan Holiday Club Saimaa -kylpylähotellin rakentamispäätös käynnisti 100 miljoonan kokonaisinvestoinnit, joista kylpylähotellin osuus on noin 64 miljoonaa. Samaan aikaan kylpylähotellin kanssa valmistui myös Holiday Club Resortsin rakennuttama viikko-osakehuoneistohotelli Villas, jonka kustannukset ovat noin 12 miljoonaa euroa.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.