Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus
Helsingin yliopiston päärakennus käy läpi mittavan ja vaativan peruskorjauksen, jossa opetustilat nykyaikaistetaan, koko talotekniikka uusitaan ja esteettömyyttä parannetaan. Samalla julkisivut kunnostetaan ja niiden väritystä vaalennetaan.
Helsingin yliopiston päärakennus koostuu kahdesta osasta. Senaatintorin puoleinen, arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema päärakennus valmistui vuonna 1832. Fabianinkadun puoleinen siipi sekä matalammat yhdyssiivet valmistuivat arkkitehti Johan Sigfrid Sirénin suunnittelemina vuonna 1937. Rakennusta on korjattu useaan otteeseen pitkän historiansa aikana.
Jatkosodassa 1944 helmikuussa Senaatintorin puoleiseen osaan osui pommeja ja vauriot olivat suuret. Rakennus korjattiin 1944–1948 Sirénin johdolla.
Juuri valmistuneessa peruskorjauksen ensimmäisessä rakennusvaiheessa korjattiin vanha päärakennus ja matalat yhdyssiivet. Toisessa vaiheessa korjataan Fabianinkadun puoli.
– Sirén oli ottanut 1930-luvulla Engelin julkisivuarkkitehtuurin osaksi omaa laajennussuunnitelmaansa. Engelin suunnittelema kuori tavallaan jatkui Sirénin tilojen päälle. Sodan jälkeen Sirénin uusien siipien sisätila-arkkitehtuuri puolestaan laajeni vanhan osan sisälle. Näin koko rakennus on vanhan puolen eteisaulaa eli vestibyyliä sekä juhlasalia lukuun ottamatta siréniläisessä asussa sisätiloiltaan. Juhlasaliakin Sirén tosin laajensi, kohteen pääsuunnittelijana toiminut arkkitehti Timo Jeskanen Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy:stä kertoo.
Erittäin vaativa allianssikohde
Helsingin yliopiston päärakennus on historiallisesti, kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokas. Se on suojeltu sekä asemakaavassa että ympäristöministeriön päätöksellä. Peruskorjaus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Museoviraston kanssa.
– Yliopiston kiinteistökanta keskustakampuksella on aika pitkälti suojeltua, eli meille on tuttua toimia yhteistyössä Museoviraston kanssa. Käytimme jo aiemmin hyviksi todettuja yhteistyömenetelmiä tässäkin kohteessa. Museovirasto on ollut mukana hankkeessa hankesuunnitteluvaiheesta asti, Helsingin yliopiston kiinteistöjohtaja Jaana Ihalainen kertoo. Kohteen tilaajana on Helsingin yliopiston rahastot.
Rakennus oli teknisten järjestelmiensä osalta elinkaarensa päässä, ja peruskorjaus on osa pitkän tähtäyksen korjausohjelmaa.
– Rakennuksessa järjestetään paljon opetusta, erilaisia tapahtumia ja konferensseja. Esteetön pääsy tiloihin ei toteutunut kaikkialla, mistä olemme saaneet myös palautetta. Teknisten järjestelmien vanheneminen ja esteettömyys olivat keskeisiä syitä, joiden vuoksi rakennusta lähdettiin korjaamaan. Päädyimme vaiheistamaan peruskorjauksen kahteen vaiheeseen, jolloin toisella rakennuspuolella pystytään järjestämään opetusta ja toimintaa samalla, kun toista osaa korjataan, Ihalainen sanoo.
Kyseessä on erittäin vaativa korjauskohde, minkä vuoksi toteutusmuodoksi valittiin allianssi, jossa osapuolina ovat Helsingin yliopiston rahastot, YIT Suomi Oy sekä Jeskanen‐Repo‐Teränne Arkkitehdit Oy. Pää‐ ja arkkitehtisuunnittelija sekä päätoteuttaja valittiin julkisen hankintakilpailun kautta neuvottelumenettelyllä.
Allianssi sopii vaativiin hankkeisiin
– Tämä on meillä kolmas toteutettu peruskorjauksen allianssihanke. Allianssin yhteistoimintamalli on mielestäni paras toimintamalli haastavissa hankkeissa, joissa ei ole olemassa olevia valmiita ratkaisuja vaan joudutaan miettimään uusia ratkaisuja. Allianssin myötä olemme saaneet keskittyä oikeasti hyviin ratkaisuihin hankkeen eteenpäin viemiseksi, eli fokus on ollut yhdessä tekemisessä ja fiksujen ratkaisujen löytämisessä. Toiminta on ollut läpinäkyvää ja avointa, Jaana Ihalainen sanoo.
– Urakkamuotona allianssi on loistava. Opettelemista on kyllä ollut, mutta mielestäni olemme päässeet ihan hyvään työmoodiin. Tämä on meille hyvin tärkeä allianssikokemus. Olemme tehneet pitkään yhteistoiminnallisia urakoita, ja nyt oli kiinnostavaa tehdä kiinteistön korjaushanke allianssina, rakennusurakasta vastanneen YIT Suomi Oy:n projektijohtaja Elisabet Örlund toteaa.
Myös pääsuunnittelija Timo Jeskanen toteaa, että allianssi oli joustava ja tarkoituksenmukainen malli muutosten toteuttamiseen.
Koronan aikana ei enää päästy jatkamaan allianssin keskeistä kasvokkain kokoontumisen toimintatapaa. Korvikkeena käytetty Teams-kokoustaminen toi osapuolten mukaan kokouksiin tiettyä jäykkyyttä eikä oikein tukenut allianssin yhteistoimintamallia ja big room -työskentelyä.
Uusi talotekniikka miljöötä rikkomatta
Talotekniikka uusittiin peruskorjauksessa kokonaisuudessaan, mikä oli haasteellista tarkasti suojellussa rakennuksessa, jossa ei alun perin ollut edes sähköjä talon valmistuessa 1832.
Edellisestä peruskorjauksesta oli kulunut noin 30 vuotta. Ilmavaihdon tilantarve on kasvanut moninkertaiseksi ja sähkötekniikka monikymmenkertaiseksi kuluneen 30 vuoden aikana.
– Keskeinen haaste oli sovittaa uudet tilatarpeet ja uusi tekniikka taloon sisälle niin, että miljöö ja tunnelmat ja suojeluarvot säilyvät. Tämä koski kaikkia suunnittelualoja. Kantaviin rakenteisiin pyrittiin puuttumaan mahdollisimman vähän. Edellisessä peruskorjauksessa oli aika paljon tehty kanavia kantavien seinien sisään. Nyt sitä ei haluttu tehdä, Timo Jeskanen kertoo.
Vesikatto uusittiin ja ullakolle rakennettiin uusia konehuoneita, joiden alla teräsbetonipalkistot vahvistettiin. Eri rakennusosilla on nyt omat ilmanvaihdon konehuoneensa.
– Ylimpien kerrosten kalkkikivilattioita jouduttiin avaamaan, jotta saatiin sähköt ja vastaavat johtoreitit tehtyä. Alapuolisiin kattoihin ei ollut muuta mahdollista reittiä kuin ylemmän kerroksen lattiat. Kaikki laatat numeroitiin, irrotettiin ja asennettiin lopuksi takaisin samoille paikoille, Jeskanen kertoo.
Kantaviin rakenteisiin pyrittiin puuttumaan mahdollisimman vähän. Kantavista rakenteista jouduttiin kuitenkin poistamaan haitta-aineita, joita sodan jälkeisessä kaksoislaattarakenteessa oli. Siellä oli muun muassa alkuperäiset betonivalulaudat, joista löytyi erilaisia ongelmia sädesienistä lähtien. Välipohjat puhdistettiin ja rakenteet ummistettiin.
Senaatintorin puoleiseen, tarkasti suojeltuun vestibyylin eli porrashalliin ei voitu rakentaa uusia päätelaitteita. Ratkaisuksi keksittiin ottaa tuloilma Aleksanterinkadun puolelta pohjakerroksesta, josta se virtaa avoimien porrasaukkojen kautta vestibyylin läpi ylimmän kerroksen päätykäytävälle, jonne tehtiin uusi poisto.
Ilmanvaihdon ratkaiseminen oli yksi keskeinen haaste myös arvokkaassa juhlasalissa.
– Juhlasalin tuloilma tulee penkkien alta kuten ennen peruskorjausta. Kipsilevyrakenteen tilalle piti saada peltikanavat, jotka sujutettiin keskikäytävien puolelta vähän kerrallaan paikoilleen porrastuksen otsapinnan taakse. Poistoilma poistuu kattolistan katveesta. Siellä on myös savunpoisto, Jeskanen sanoo.
Vanhan rakennusosan kolmanteen ja neljänteen kerrokseen on tehty moderneja oppimisympäristöjä muunneltavine kalusteineen. Opetustiloissa uusi talotekniikka on koteloitu tilan levyisen verhoseinän taakse, koska vanhoihin rakenteisiin ei haluttu tehdä reikiä. Näin talotekniikka on myös helpommin uusittavissa seuraavissa peruskorjauksissa. Alakattoihin ei talotekniikkaa voitu laittaa, joten ilmastointikanavat vedettiin ullakolla vaakatasoon, ja sieltä pystyhormit tulevat alas jokaisen tilan kohdalta alimpaan kerrokseen saakka. Samalla ilmastoinnin päätelaitteet uusittiin.
Suurista haastekertoimista huolimatta talotekniikan uudistaminen onnistui.
– Rakennuksessa on nyt nykyaikainen ilmanvaihto ja teknologia, AV-laitteet ovat myös tätä päivää, käyttäjiä edustanut Helsingin yliopiston toimitilajohtaja Teppo Salmikivi toteaa.
Esteettömyys vaati uuden hissikuilun
Aiemmin rakennuksessa ei ollut lainkaan hissiä vanhalla puolella, eli ylempiin kerroksiin ei päässyt esteettömästi. Tämä ongelma ratkaistiin tekemällä rakennuksen pohjoisosaan uusi hissi vanhan puolen kerrosten läpi toisarvoiseen paikkaan, joka oli kuitenkin helposti saavutettavissa pohjoisen sisäpihan uuden esteettömän sisäänkäynnin kautta. Ensimmäiseen kerrokseen tehtiin myös uusi esteetön yhdyskäytävä etelä- ja pohjoispään välille.
– Uuden hissikuilun alaosa ja siihen liittyvä yhdyskäytävä oli kaikkein vaativin osuus rakennesuunnittelun kannalta. Alun perin luultiin, että rakennus on perustettu suoraan kalliolle, mutta purkutöissä kävi ilmi, että perustukset oli kuorrutettu tiilimuureilla niin, että se näytti kallioperustuksilta. Alla oli kuitenkin pari metriä kiviladontaperustusta, eli kalliota ei päässyt louhimaan suoraan, vaan ensin piti vahvistaa ja mantteloida kiviladontaperustuksia, jotta päästiin menemään alaspäin, kohteen vastaavana rakennesuunnittelijana toiminut Joni Sundström Insinööritoimisto Konstru Oy:stä kertoo.
YIT:n Elisabet Örlundin mukaan hissikuilun louhiminen ja perustaminen suojelurakennuksen sisällä oli teknisesti kohteen haastavin osuus. Työvaihe vaati hyvin tarkkaa tärinäseurantaa, jotta vanhat rakenteet eivät päässeet vaurioitumaan.
Korjausta ja konservointia
Senaatintorin pääsisäänkäynnin vestibyylin seinäpinnoille ei tehty juuri muuta kuin puhdistus, samoin juhlasalin pinnoille. Vestibyylin veistosfriisi on konservoitu. Maalipinnoista ja pilareista korjattiin joitakin yksittäisiä vauriokohtia.
Yliopistomuseon kipsiveistoskokokoelmassa vestibyylin ylemmissä kerroksissa on 1800-luvulla tehtyjä kipsiveistosjäljitelmiä kuuluisista antiikin veistoksista. Ne vietiin pois peruskorjauksen tieltä ja konservoitiin.
Juhlasalin penkkien kankaat puhdistettiin ja permannon parketti uusittiin. Turun Akatemian aikainen kateederi konservoitiin ja sähköt uusittiin.
Vestibyyliin johtavat Senaatintorin puoleiset pääportaat olivat ajan myötä painuneet ja pahasti vinossa. Ne purettiin kokonaan ja perustukset tehtiin uudestaan samalla tavalla kiviladelmana kuin ne oli alun perin tehty – ilman betonivaluja. Alkuperäiset kiviharkot asetettiin takaisin oikaistuille perustuksille. Samassa yhteydessä saatiin portaiden uusien valaisinpylväiden sähköjohdot putkitettua ja tuotua valaisimille alakautta.
Julkisivujen väri oli aika tumma ja likaantunut ajan myötä. Väritys vaihdettiin empirehenkeen vaaleammaksi.
Aikaa kestävää uutta sisustusta
– Olemme hankkineet tilaajalle erilaisiin käyttötilanteisiin taipuvaa uutta irtokalustusta mutta myös kunnostaneet aika paljon rakennuksen vanhaa kalustekantaa. Opetustilojen uudet kalusteet ovat moderneja ja aika eleettömiä sekä aikaa kestäviä. Materiaali- ja värivalinnoilla olemme pyrkineet sovittamaan uusia kalusteita yhteen vanhojen huonekalujen ja interiöörien kanssa, irtokalustussuunnittelusta tilaajan erillishankintana vastannut sisustusarkkitehti Lasu Aura Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & Co Oy:stä kertoo.
Opiskelijaravintolan 1930-luvun kalusteet on säilytetty ja kunnostettu.
– Kalusteita on haluttu säilyttää, ja varastoista on otettu kunnostettavaksi jopa melko huonossa kunnossa olleita vanhoja kalusteita. Näin on saatu mukaan kaikkein vanhinta 1800-luvun kerrostumaa. Esimerkiksi juhlatiloissa on toisessa kerroksessa entinen lehtisali ja flyygelisali, joissa on kunnostettuja 1800-luvun biedermeier-tuoleja. Opetustilakerroksiin tulee käytäville juhlasalin alkuperäisiä puupenkkejä oleskelupenkeiksi, Aura kertoo.
Teksti: Jari Peltoranta | Kuvat: Mikael Lindén
