Kuva: Delete

Delete ostaa kolme teollisuuspuhdistus- ja viemäripalveluyhtiötä

Kuva: Delete

 

”Deleten strategisena tavoitteena on olla asiakkaidemme ensisijainen valinta ympäristöpalveluiden tuottajaksi Pohjoismaissa. Yritysosto tukee kasvutavoitteitamme erityisesti pohjoismaisena, johtavana teollisuuspuhdistuksen ja viemäripalveluiden tuottajana sekä ympäristöpalveluyhtiönä. Yritysoston myötä resurssimme teollisuuspuhdistuksessa ovat nyt merkittävät myös pohjoismaisella tasolla”, Delete-konsernin toimitusjohtaja Jussi Niemelä sanoo.

Delete on laajentunut Suomessa ja Ruotsissa jo yli 30 yritysoston ja orgaanisen kasvun ansiosta johtavaksi ympäristöpalvelujen tarjoajaksi. Nyt toteutunut yritysosto on yksi Deleten historian suurimmista teollisuuspuhdistusta vahvistavista ostoista. Järjestelyn myötä Deleteen siirtyy 120 teollisuuspuhdistuksen ja viemäripalveluiden ammattilaista. Ostettujen yhtiöiden arvioitu liikevaihto vuodelle 2017 on lähes 20 miljoonaa euroa ja kannattavuus hyvällä tasolla.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkaista.

Uudenmaan Erikoispuhdistus Oy:n ja T&K Karppanen Oy:n tukevat erityisesti Deleten teollisuuspuhdistuksen palvelutarjoamaa, joka laajenee ja vahvistuu entisestään yritysoston myötä.

Pirkanmaalla toimivan Kaivopumppu M Kulmala Oy puolestaan tuo Deletelle vahvan alueellisen aseman viemäripalveluissa ja kattavan viemäripalveluihin soveltuvan kaluston ja osaamisen Pirkanmaalle, jossa rakentamisen tulevaisuudennäkymät ovat kasvavat ja positiiviset.

Operatiivisten- ja integraatiotoimenpiteiden suunnittelutyö on käynnistetty ja ostetut yhtiöt siirtyvät integraatioprosessin myötä osaksi Deleteä.

Lisätietoja Deletestä: delete.fi

 

Delete on Suomessa ja Ruotsissa toimiva johtava täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoaja. Tarjoamme asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita. Toimintamme jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Teollisuus- ja kiinteistöpalvelut, Purkupalvelut ja Kierrätys- ja jätteenkäsittelypalvelut. Delete on perustettu vuonna 2010 ja sen palveluksessa on noin 1000 ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Deleten pääkonttori on Helsingissä. Toimimme yli 30 toimipaikassa Suomessa ja Ruotsissa. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2016 oli 179,7 miljoonaa euroa

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail