Kuva: Anemone123 Pixabay

Danske Bank: Monen kuluttajan pelko ylimitoitettua

Korkojen nousu ja energiakriisi ovat koetelleet etenkin keskituloisten suomalaisten taloudellista mielenrauhaa, selvisi Danske Bankin vuosittaisesta Taloudellinen mielenrauha 2022 -tutkimuksesta. Kuluttajat ovat pankin mukaan paikoin jo perusteettoman pessimistisiä. 

Kuva: Anemone123 Pixabay

Danske Bankin tutkimuksen mukaan keskituloisten luottavaisuus omaan taloudelliseen tilanteeseensa on laskenut eniten verrattuna pieni- ja suurituloisiin. Keskituloisista luottavaisesti nykyiseen omaan taloudelliseen tilanteeseensa suhtautui vain 32 % vastaajista, kun vuotta aiemmin sama luku oli 44 %. Kaikista vastaajista luottavaisesti nykyiseen taloudelliseen tilanteeseensa suhtautui 25 % (2021: 33 %).

Pankin mukaan osa kuluttajista on todella tiukilla, mutta monen taloudessa on yhä liikkumavaraa. 

– Huolen ei kannata antaa jähmettää omaa elämää. Jos oma taloudellinen tilanne sen mahdollistaa, niin juuri nyt on oikea aika käydä kampaajalla, ravintolassa, vaateostoksilla ja asuntonäytöillä. Suomen työllisyys on vahva, ja moni asia viittaa sen pysyvän vahvana myös tulevaisuudessa. Ensiasunnon ostajille avautuu nyt todella hyviä tilaisuuksia päästä kiinni omaan asuntoon, sanoo Danske Bankin Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan vt. johtaja Janne Lassila.

Danske Bankin tilastojen perusteella etenkin keskituloisilla asiakkailla menee hyvin. Korona-aikana säästettyjä puskureita ei ole merkittävissä määrin käytetty, ja asiakkailla on hyvät valmiudet selvitä poikkeuksellisesta talvesta. Lyhennysvapaahakemusten määrä on hieman noussut, mutta valtaosassa talouksista tämäkin mahdollisuus on yhä käyttämättä, pankki toteaa.

Danske Bankin asiakaskunnassa keskituloisilla jäi marraskuun alussa käteen kuukausittaisista tuloista noin 60 euroa enemmän vuoden alkuun verrattuna. 

Black Friday -viikolla käteen jäävissä tuloissa on nähty pieni lasku. Tässä vaiheessa Danske Bank arvioi, että Black Friday ja joululahjaostokset ovat ainakin merkittävästi vaikuttaneet käteen jääviin tuloihin. Ne voivat myös selittää muutoksen kokonaan.

– Osa kotitalouksista kärsii inflaatiosta ja energian hintojen noususta kohtuuttomasti. Samaan aikaan monelle kotitaloudelle rahojen loppuminen energian hinnan ja korkojen nousun vuoksi ei ole ongelma ainakaan vielä, vaan käteen on jäänyt aiempaa enemmän. Jos koronan aikaan kertyi koronapuskuria, syntyykö osalle suomalaisista nyt kriisitalven puskurirahasto, vai onko joulun menojen jälkeen nähtävissä käännettä toiseen suuntaan, Lassila kysyy.

Danske Bankin mukaan rahojen riittävyyttä murehtii viikoittain naisista noin joka kolmas ja miehistä noin joka neljäs. Kuukausittain rahojen riittävyyttä pohtii 62 % naisista ja 47 % miehistä. Huoli rahojen riittämisestä on kasvanut eniten keskituloisilla. 

Danske Bankin Suomessa toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 3013 yli 18-vuotiasta suomalaista. Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin Suomessa 27.6.-9.7.2022.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail