Tampereen Aleksanterin koulu peruskorjataan historiaa kunnioittaen
Tampereen vanhin edelleen toiminnassa oleva koulu peruskorjataan kokonaisvaltaisesti. Koulun rakennuksissa nykyaikaistetaan tekniikkaa ja päivitetään sisätilat vastaamaan nykyaikaisen kouluympäristön vaatimuksia, samalla rakennusten historiaa kunnioittaen.



Aleksanterin koulu on poikkeuksellisen vaativa perusparannuskohde, sillä rakennukset ja piha-alue ovat suojeltuja, ja rakennuksiin täytyy tehdä mittavia rakenteellisia korjaustoimenpiteitä. Kolmen koulurakennuksen mittavat korjaustyöt käynnistyvät kesäkuussa 2025, ja uudistetut tilat otetaan käyttöön elokuussa 2027. Myös rakennusten esteettömyyttä parannetaan korjauksen yhteydessä.
Aleksanterin koulu koostuu kolmesta eri aikakautena rakennetusta koulurakennuksesta. Vanhin on Brynolf Sjöströmin suunnittelema ruokalarakennus vuodelta 1875. F. C. Caloniuksen suunnittelema puurakennus valmistui vuonna 1886, ja Wivi Lönnin suunnittelema kivirakennus vuonna 1904. Aleksanterin koulutalot ovat osa Wivi Lönnin koulua.
Hankkeessa Tampereen kaupunki pilotoi toteutusmuotoa, jossa hanke toteutetaan tavoite- ja kattohintaisena yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. YIT toimii hankkeen projektinjohtourakoitsijana ja päätoteuttajana.
Yhteistoiminnallisessa toteutusmuodossa kaikki osapuolet pyrkivät yhteiseen tavoitteeseen hankkeen parhaaksi sen sijaan, että toimisivat organisaatioittain. Toteutusmuodon etuja ovat luottamuksen rakentaminen, läpinäkyvyys ja avoimuus sekä yhteinen riskienhallinta.