Tamminiemi palautettiin Kekkosen valtakauden asuun
– Tämä oli mielenkiintoinen kokonaisuus, johon sisältyi sekä tavallista korjaamista putkiremontteineen että vaikeasti suunniteltavaa konservointityötä. Eli kohde edellytti rakennuttajalta vahvaa kokonaisnäkemystä. Tällaisessa kohteessa on tärkeätä, että ensin tehdään hyvin kattavat esiselvitykset ja tutkitaan rakennuksen historia ja värit ja vaaralliset aineet. Vanhoissa taloissa on aina hirveästi yllätyksiä, kertoo rakennuttajatehtävistä vastannut yli-intendentti Selja Flink Museovirastosta.
– Jopa suunnittelussakin arkkitehtitoimiston vastuulla olivat vain rakennuslupaa vaativat tilamuutokset sekä julkisivuremontti. Sisätilojen ja huvimajan konservointityöt olivat rakennuttajan erillishankintoja ja suunniteltiin pitkälti yhdessä toteuttajien kanssa.
Poliittisen vallan areena
Alkuperäisen 1904 valmistuneen jugend-huvilan ovat suunnitelleet arkkitehdit Gustaf Strengell ja Sigurd Frosterus. Huvila rakennettiin tanskalaisen liikemiehen Jörgen Nissenin perheelle ympärivuotiseen käyttöön. Ympäröivä rakennuskanta koostui vielä tuohon aikaan kesäkäyttöön tarkoitetuista hirsihuviloista.
Kiinteistön kolmas omistaja, päätoimittaja Amos Anderson lahjoitti rakennuksen valtiolle vuonna1940. Sen jälkeen Tamminiemen huvila on ollut presidenttien Risto Rytin, Carl Gustaf Emil Mannerheimin ja Urho Kekkosen virka-asuntona ja monien poliittisten neuvottelujen ja ratkaisujen näyttämönä.
Ryti ei asunut talossa, mutta vastaanotti siellä vieraita. Mannerheim oli ensimmäinen presidentti, joka asui Tamminiemessä ympärivuotisesti. Seuraavan presidentin J.K. Paasikiven kerrotaan tokaisseen, että hän ei aio muuttaa maaseudulle. Tiettävästi Paasikivi ei sitten nukkunutkaan Tamminiemessä yhtään yötä.
Tasavallan presidentiksi vuonna 1956 valittu Urho Kekkonen puolestaan halusi muuttaa Tamminiemeen puolisonsa Sylvi Kekkosen kanssa. Kekkoset asuivat Presidentinlinnassa ainoastaan presidenttikauden ensimmäiset kuukaudet, kun Tamminiemeä peruskorjattiin melko perusteellisesti uuteen uskoon.
Taloon tehtiin keskuslämmitys ja vanhat kaakeliuunit purettiin. Rakentamisessa vannottiin modernin nimeen 1950-luvulla. Huonejakoakin muutettiin melko paljon ja sisäseinät maalattiin vaaleasävyisiksi. Myös tammiparketit ovat peräisin tältä aikakaudelta. Alkuperäisestä vuonna 1904 rakennetusta jugend-huvilasta on varsin vähän sisustusta jäljellä.
Tamminiemi oli presidentti Kekkosen kotina lähes 30 vuoden ajan, mistä 25 vuotta hän oli presidenttinä. Kautensa jälkeen hän sai vielä asua Tamminiemessä eläkevuotensa.
Museoksi rakennus muutettiin vuonna 1987. Urho Kekkosen perikunta lahjoitti museolle kaiken yksityisen irtaimiston, joka museossa nyt on esillä.
Julkisivu alkuperäiseen asuun
Tamminiemen julkisivun rappaus oli päässyt huonoon kuntoon, minkä vuoksi se oli uusittava. Restauroitavan aikatason valintaa mietittiin Flinkin mukaan pitkään. Julkisivuun ei palautettu 70-luvulla tehtyä roiskerappausta, vaan julkisivu päätettiin palauttaa niin lähelle arkkitehtien suunnittelemaa alkuperäistä asua kuin mahdollista.
– Alkuperäisessä ohjelmassa oli tarkoitus piikata alas kaikki rappaukset, koska seinäpinnan välissä on kouluoppien vastainen kova signal-laasti. Seinärakenne on kuitenkin toiminut hyvin ja laastipinta oli pääosin ehjä, mutta kuitenkin päädyttiin poistamaan ja uusimaan täyttö- ja pintarappaus. Päärakennuksen väri palautettiin alkuperäiseen sävyyn, kertoo julkisivu-urakasta vastanneen ATL Rakennushuolto Oy:n arkkitehti Sebastian Lönnqvist.
Luoteispäädyn parveke rakennettiin samalla kokonaan uusiksi ja kadonneita rappauskoristeita palautettiin.
Nykyaikainen talotekniikka
ATL Rakennushuolto Oy:n urakkaan kuuluivat myös kohteen muut normaalit peruskorjaus- ja uudistustyöt , kuten talotekniikan uusiminen, hissin rakentaminen, vesikaton osittainen korjaus ja huoltorakennuksen korjaus ja muutostyöt, pihavajan rakentaminen ja piharakennetöitä.
Tämä oli meille sikäli erikoinen urakka, että täällä oli hyvin paljon erilaisia pieniä työkohteita toteutettavana, Lönnqvist sanoo.
Suurin muutos päärakennuksessa oli kolmannen kerroksen toimistotilojen IV-talotekniikkamuutokset sekä taloon rakennettu uusi kevythissi. Samalla tehtiin vesi- ja sähkökorjaukset sekä uusi paloilmoitinjärjestelmä.
Kolmannen kerroksen eli toimistokerroksen pinnat ja kalusteet uusittiin lähes kokonaan. Vanhoista 1940-luvun laakaovista tehtiin palo-ovia. Ovien lasiruutuihin vaihdettiin palolasit ja ruutujen ympärille on piilotettu lattateräsrakenteet.
Rakennuksesta haluttiin mahdollisimman esteetön museokerrosten osalta, minkä vuoksi talon luoteiskulmauksen sisätiloihin rakennettiin kevythissi siivouskomeron, varastotilan ja wc-tilan paikalle. Keittiöportaaseen asennettiin porrasnostin.
– Hissin asentaminen oli tiukka paikka ja päärakennuksen suurin tilamuutos, mutta sekin meni suhteellisen hyvin, Lönnqvist sanoo.
Myös ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva keittiö puhdistettiin. Keittiön lattia oli pahoin mustunut vuosikymmenten rasvakerrosten vuoksi, jotka olivat laajentuneet vähitellen vahakerrosten alle. Puhdistus onnistui kuitenkin erittäin hyvin.
Keittiökalusteisiin ei ollut Kekkosten aikana tuhlattu, vaikka kyseessä oli keittiö, jossa tehtiin edustusaterioita.
– Keittökalusteet ovat aivan halvinta Enso-keittiömallia. Vastaavat kalusteet olivat useimmissa suomalaisissa peruskodeissa 1970-luvulla, Lönnqvist toteaa.
Ainutlaatuista konservointia
Varsinaiset konservointityöt Museovirasto teetti omina erillisurakoinaan. Päärakennuksen konservointiurakka oli jaettu kolmeen osaan, eli Ukri Oy vastasi museon sisätilojen seinä- ja kattopinnoista, Tmi Tony Lindman parkettilattioiden konservoinnista ja Culturelli Oy sisäovien ja ikkunoiden konservoinnista. Culturelli Oy hoiti myös huvimajan konservointiurakan, tosin ulkopuolen kunnostus tehtiin Museovirastoon palkattujen konservaattoreiden voimin.
Päärakennuksen sisätilat päätettiin entisöidä 1970-luvun asuun, joka oli pääosin vuosina 1974-1975 tehdyn peruskorjauksen jäljiltä. Rakennuksessa oli sen vuoksi paljon 1970-luvulle tyypillisiä lateksimaalattuja seinäpintoja ja lastulevykalusteita. Lateksipinnat kuuluivat Kekkosen aikaan ja ne haluttiin säilyttää ja konservoida.
– Tämä on lateksipintojen konservoinnin pilottikohde Suomessa ja rakennusten sisäpintojen konservoinnin maailmassa hyvin ainutlaatuinen. On tärkeätä, että tästäkin asiasta saadaan tutkimustieto, toteaa sisäseinä- ja kattopintojen konservoinnin työnjohtajana toiminut Elina Järvelä Ukri Oy:stä.
Seinissä oli paljon halkeamia ja irtonaisia kielekkeitä. Usein päädytäänkin siihen, että tällainen lohkeileva maalipinta poistettaisiin varovaisesti, pinta kitattaisiin ja uudelleen maalattaisiin alkuperäisen kaltaisella maalilla ja sävyllä.
Tamminiemessä lähtökohtana oli, että katto- ja seinäpinnat puhdistetaan ja sen jälkeen tehdään irtonaisten maalipintojen kiinnitys. Lateksipintojen puhdistus pyrittiin tekemään niin, ettei pinnoista tullut liian puhtaita. Pintaan jätettiin pieni patina, joka sopi yhteen muiden kalusteiden patinan kanssa.
– Vaikka maalipinta oli lohkeillut, se ei ollut juuri missään lohjennut lateksimaalipinnasta, vaan paljon syvemmältä, aiemmin maalatuista kerroksista. Usein pinnat olivat irtoamassa vanhoista öljysiloitepinnoista tai maalikerroksesta, joka oli maalattu joskus rakennuksen historian puolivälissä. Eli lohjenneet kielekkeet olivat melko paksuja, Järvelä kertoo.
Värinkiinnityksellä pyrittiin säilyttämään päällimmäisen, 1970- ja 1980-luvuilla maalatun lateksimaalikerroksen lisäksi aiemmin maalatut historialliset kerrostumat.
Laajat liimatestaukset
Vastaavanlaista tai näin laajaa tämän tyyppistä värinkiinnitystä ei ole aiemmin tehty Suomessa. Konservaattori Tiina Oinonen oli jo aiemmin opinnäytetyössään tutkinut erilaisten liimatyyppien soveltuvuutta Tamminiemen seinäpintojen konservointiin. Konservointitöiden alkuvaiheessa liimauskokeiluja vielä jatkettiin. Niiden perusteella päätettiin, minkälaisilla liimoilla vaativa työ tehtiin.
– Työn edetessä havaittiin, että mm. ilman lämpötila vaikutti liiman pitävyyteen. Liima tarttui aluksi keväällä huonosti, kun seinät olivat vielä kylmiä. Liima alkoi tarttua paremmin kesällä, kun ilmat ja seinät lämpenivät. Liimattavaa pintaa oli todella paljon, sikäli tämä oli todella uraauurtavaa työtä. Rakennus elää koko ajan ja pintoja pitää tarkkailla ja huoltaa säännöllisesti jatkossakin, Järvelä kertoo.
Joistakin vauriokohdista paljastui, että seinässä on maalipintojen alla jugendkoristeita vanhemmissa kerrostumissa. Nekin on vielä mahdollista ottaa esiin, jos joskus myöhemmin halutaan niin tehdä.
Museon parkettilattiat hiottiin käsikoneilla ja lattiasta retusointiin mustumia piiloon ennen lakkausta. Myös museokerrosten ovi- ja ikkunapinnat konservoitiin.
Piharakennukset kuntoon
– Pihan vanhin rakennus, kukkulalla kohoava pieni huvimaja oli hyvin mielenkiintoinen perinteisempi konservointikohde. Se oli rakennushistoriallisesti antoisa kohde, jopa aarrearkku. Epäillään, että huvimaja on Engelin suunnittelema, mutta ihan varmoja asiasta ei olla. Huvimajan konservoinnin teimme rakennuttajan omana suunnitteluna. Meillä oli siellä kaksi konservaattoria koko talven tutkimassa. Majasta löytyi mm. 18 erilaista sisäpintaa ja jäänteet uralautakatteesta Huvimajaan tehtiinkin uudelleen uralautakate, jossa vedeneristeenä toimii moninkertainen kerros tuohia, Flink kertoo.
Pihan huoltorakennuksessa tehtiin kaikkein suurimmat muutostyöt. Alun perin rakennuksessa oli autotalli ja adjutantin huone. Nyt rakennuksessa on kahvila, jossa on täysin uudet kahvilarakenteet ja keittiökalusteet, viemäröinti sekä uusi talotekniikka. Myös vesikate uusittiin ja julkisivut maalattiin. Myös kahvilaan on esteetön pääsy ja siellä sijaitsee esteetön wc.
Saunarakennuksessa ei tehty kuin pientä pintapuhdistusta. Ulkopuoliset kiveykset korjattiin valokuvien mukaisiksi. Sisääntulotien viereen tehtiin uusi lämmin pihavaja. Sen rakennusluvan saaminen oli pitkä ja monimutkainen prosessi, sillä tontilla ei ollut yhtään rakennusoikeutta. Kekkosen aikana muutokset oli yleensä toteutettu ilman sen kummempia lupia.
Kati Salonen ja Mona Schalin Arkkitehdit Oy teki Tamminiemestä laajan rakennushistoriallisen selvityksen sekä perusteelliset restaurointiraportit.
