Prisma Lielahti

28 2Pirkanmaan Osuuskaupan kiinteistöjohtaja Kari Mäkelä kertoo, että ”kaupan” rakentaminen on pitkäjänteistä työtä.

– Prisma Lielahden osalta tämä tarkoitti kymmentä vuotta, ja tänä aikana jo kaupan markkinarakenne ja myös rakennustekniikka ehtivät muuttua.

– Etsimme Lielahdesta sopivaa paikkaa jo vuodesta 2001 lähtien. Seuraavana vuonna teimme kehityssopimuksen NCC:n kautta kiinteistön omistajien kanssa nykyisestä paikasta. Eli oli rakennettu kiinteistötilaa ja me halusimme mukaan. Kohde muuttui silloin Prisma-hankkeeksi, sanoo Mäkelä.

Uuden Prisman myötä Pirkanmaan Osuuskauppa lopetti kaksi liki naapurissa ollutta S-markettia, joista toinen oli omassa omistuksessa. Uudelle Prismalle oli näin kaavallinen jatko, eli laajennus.

– Tavoitteenamme oli 10 000 kerrosneliömetriä ja nyt kohteessa on yli 17 000 neliömetriä, ja kaikki rakennusoikeudet on käytetty, sanoo Mäkelä.

21 2

Ensiluokkainen sijainti

Prisma Lielahti on Pirkanmaan Osuuskaupalle strategisesti tärkeä kuudes Prisma Tampereen Kalevan, Linnainmaan, Koivistonkylän sekä Lempäälän Ideaparkin ja Kangasalan rinnalla.
Samalla uusi Prisma on osa viisivuotista kehittämishanketta käyttötavarakaupan laajentamiseksi, johon kuuluvat Tampereen keskustan Sokos-tavaratalon lajennussaneeraus, Kodin Terra -suurmyymälä ja Emotion erikoisliikeketjun lanseeraus.

Tampereen keskustan ohella Liehahti on kaupungin kasvavin ja vetovoimaisin ostospaikka. Siellä ovat tärkeimmät kauppaketjut ja uusia liikeketiloja valmistuu mittavasti. Sijainnin ja valmiiden asiakasvirtojen lisäksi POK sai pitkään havittelemansa käyttötavarayksikön Länsi-Tampereelle, joka oli vahvasti Keskon hallussa. Lielahden Prisman vaikutuspiirissä on noin 30 000 asiakasomistajataloutta, joka voidaan kertoa asiakasmäärinä vähintään kahdella.

24 2

Ekologisia ratkaisuja

Uudessa automarketissa on 17 000 kerrosneliömetriä, joista Prisman osuus on noin 15 000 neliötä. Lämmintä pysäköintitilaa on 600 paikkaa ja piha-alueella on 300 paikkaa ja ABC-automaattiasema.

Prisma Lielahti on rakennettu Prisma-konseptin mukaan. Siihen liittyy myös linjan mukainen energiataloudellisuus, jossa on käytetty pääosin kotimaista osaamista ja ekologisia ratkaisuja. Kiinteistössä hyödynnetään maalämpöä ja ilmalämpöpumppuja. Energiatehokkuus on huomioitu liukuportaissa ja hisseissä. Pysäköintihalliin ja mainosvaloihin on valittu sähköä säästäviä led-loisteputkia. Autohallissa on autopaikkakohtainen valo-ohjaus vapaille paikoille sekä sähköautojen latauspiste.

11 2Tavaratalon johtaja Heidi Numminen lisää, että energiataloudellisuus on otettu huomioon myös myymäläkalusteissa. Pakastealtaat ovat kannellisia ja kylmäkaappeja on runsaasti. Hedelmät ja vihannekset ovat jaettu kylmään, viileään ja lämpimään osaan lajien mukaan.

Käyttötavaratilojen osuus on 6 000 neliömetriä ja päivittäistavaroiden 4 000 neliömetriä. Käyttötavaravalikoima sisältää pukeutumisen, urheilun, kodin, viihteen ja kodintekniikan sekä rakentamisen ja puutarhan tuotteita.

Prisma-keskuksessa on myös monipuolinen ravintolamaailma, Fazerin jauholeipomo, kauneuden erikoisliike Emotion ja Prisman oma parturi-kampaamo. Palvelutarjontaa täydentävät Silmäasema optikkoliike, luontaistuotekauppa Life, Sol pesulapalvelu, suutari, Timanttiset ja Farkkujen Tehtaanmyymälä.

 

Prisma aloitti muutoksen

Arkkitehti Marko Aitio Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy:sta sanoo, että Lielahden keskustan alue tulee muuttumaan lähivuosina oleellisesti ja uusi Prisma on ensimmäinen toteutunut osa tästä muutoksesta.

27 2– Prisman tonttia jäsenneltiin voimakkaasti kevyenliikenteen katoksilla, piharakenteilla ja istutusaltailla. Autoliikenteen ja pysäköinnin ohjaamista maanalaisiin pysäköintitiloihin korostettiin jo kaavoitusvaiheessa mm. tonttiliittymien suunnittelussa.

– Tontin hulevesiä käsitellään, kuten Lielahden alueella yleensäkin, ohjaamalla sadevedet ensin viivytysaltaaseen ja siitä kaupungin verkostoon.

– Kiinteistön lämmitykseen käytetään kaukolämpöä ja maalämpöä. Maalämmön vaatimat porakaivot sijaitsevat pysäköintihallin alla.

– Julkisivujen väritys ja materiaalit poikkeavat hieman yleisestä Prisma-linjasta. Pääosin julkisivuissa on käytetty metallinhohtoista kullan ja hopean väriseosta. Sisäänkäyntejä korostetaan vihreillä keraamisilla laatoilla. Sisäänkäyntialueista ja aulatiloista pyrittiin tekemään mahdollisimman valoisia ja raikkaita, sanoo Aitio.

7 2

Kunnallistekniikkakin uudistui

Prisman rakennushanke lisäsi myös alueen insfrastruktuuria. Kohteen rakennussunnittelija A-insinöörit Suunnittelu Oy:n suunnittelujohtaja Pekka Rauhala kertoo, että vanhan kunnallistekniikan siirrot ja sijannit olivat aika isoja, jotka vaikuttivat jonkin verran myös rakenteisiin.

– Rakennuksen takaseinä on noin 9-10 metriä maan alla, joten siellä tarvittiin massiivisia maanpainerakenteita. Maanpaineen aiheuttamaa siirtymää rakenteisiin seurattiin työmaalla. Muuten runko oli aika perinteinen nykyajan kauppakeskus. Kellarikerroksen isot parkkihallit jatkuvat kahdella sivulla myös pihakannella. Kohteessa oli myös ulkopuolinen tarkastus.

Tilaaja halusi, että kiinnitetään huomiota vaipan tiiviyteen ja vesieristyksiin. Eristyspaksuudet olivat normien mukaisia. Lvi -puolella asennettin paljon lämpökaivoja kohteeseen.

Pääurakoitsija NCC Rakennus Oy työpäällikkö Jorma Lehto sanoo, että Prisma Lielahti oli kohteena normaalia liiketilarakentamista.

– Maanrakennustöiden yhteydessä jouduttiin luiskauksen takia purkamaan läheinen vähän käytetty katualue, joka kuitenkin rakennetaan uudelleen ja samassa yhteydessä uusitaan kunnallistekniikka.

– Sadevesiä varten jouduttiin rakentamaan viivästysallas ja siitä uusi noin 120 metrin runkoviemäri alitusporausmenettelyllä.

– Kaupan kylmän tuottamisessa hyödynnetään maalämpöä ja porakaivoja, joita hyödynnetään myös lämmityksessä. Porakaivoja on yhteensä 40 kpl eli noin 8 000 metriä.

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.