Otaniemen ja Keilaniemen metroasemat
[Best_Wordpress_Gallery id=”83″ gal_title=”Otaniemen metroasemat”]
Teksti ja kuvat: Matti A. Kallio
Arkkitehtitoimisto CJN on toiminut Länsimetro-hankkeen eriytetyn pääsuunnittelun arkkitehtuurista vastaavana ja pääsuunnittelijaryhmän vetäjänä. Tehtävästä on vastannut CJN:n suunnittelijaosakas Hannu Mikola.
–Hankesuunnitteluvaiheessa suunnittelimme tyyppiaseman. Se on ollut perustavaa laatua oleva tehtävä. Se on pohjana sille, että matkustaja on aina samanlaisen toiminnan ohjaamana metroa käyttäessään. Tämä on turvallisuutta ja antaa Länsimetrolle myös identiteetin. Kukin asema on toiminnallisesti suoraviivainen ja helposti hahmottuva tilakokonaisuus, jossa esteettömyys on ollut suunnittelun yhtenä kantavana voimana, Hannu Mikola kertoo.
Länsimetron arkkitehtuurisuunnittelua on toteutusvaiheessa tehnyt viisi arkkitehtitoimistoa. Pääsuunnittelun tehtävänkuvaan on kuulunut linjata jokaisen konsultin työ toteuttamaan samaa hanketta, mutta oman kädenjäljen mukaan. Tämä luo metron varrelle variaatiota ja liittää sen olevaan ja kehittyvään kaupunkirakenteeseen luontaisesti.
Työnaikaisesta suunnittelun ohjauksesta on vastannut Sweco PM:n Mikko Piitulainen.
–Tärkeimpiä tehtäväalueitani ovat kustannusten, aikataulun ja laadun varmistus.
Kullakin asemalla on omanlaisensa rakentamisen ympäristö, jossa suunnittelun ja rakentamisen painopisteet vaihtelevat. Työn ja rakentamisen aikaisen suunnittelun valvonta on tilaajan edun valvontaa ja resurssien jatkuvaa optimointia.
Otaniemi ja Keilaniemi, kaksi kaupunkikuvaa
–ALA loi kummankin aseman kaupunkikuvan luonteesta kumpuavan materiaalisen kokonaisuuden; muodot ovat uutta rakennustaidetta, Hannu Mikola toteaa.
ALA:n ja Arkkitehtitoimisto Esa Piirosen mukaan Otaniemen metroasema ottaa Alvar Aallon esikuvan mukaisesti suuntansa Otaniemen kartanonpuiston 1800-luvulla istutetuista lehmuskujista. Lehmusten latvat näkyvät asemalaiturilta asti liukuportaiden yläpäässä merkkinä Otaniemeen saapumisesta. Ylävalo siivilöityy lippuhalliin puiden läpi ja maantasoon noustaan suoraan vanhan TKK:n päärakennuksen tuttua amfiteatteria kohti.
Kaupunkikuvallisesti Aalto-yliopiston asema on luonteva kampusmaailman koko ajan täydentyvää, ajatonta luonnetta. Ruosteiseksi patinoitu teräs ja luonnonkivipinnat sekä taitteiset, veistokselliset muodot liittyvät suoraan alueen hillittyyn ja harkittuun tunnelmaan. Luonnonvalo elää himmeillä pinnoilla kauniisti ja vaihtelevasti kuroutuen syvälle maan alle.
Aalto-yliopiston asema näkyy kaupunkikuvassa vain Tietotien varrella olevana sisäänkäyntipaviljonkina sekä uuden taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ARTS-rakennuksen sisältä avautuvana pääsisäänkäyntinä. Aseman dramaattinen arkkitehtuuri paljastuu vasta laituritasolle laskeuduttaessa ja metrolla matkustettaessa.
Keilaniemeen valmistuva metroasema sijoittuu Kehä I:n ja Keilaniementien väliin jäävälle suikalemaiselle tontille kansainväliseen bisnesympäristöön. Kulku metroon tapahtuu kahden maanpäällisen paviljongin kautta. Paviljongit asettuvat tulevien asuintornien väliin paikoitustiloja vasten, ja ne muodostavat lasiteräsrakenteisen rintaman merenrannan suuntaan. Laituritasolle kuljetaan maanalaisten lippuhallien kautta. Kokonaisuus on jännittävä ja väritys on rohkea, esimerkiksi lippuhallin sisäseinät on osin verhoiltu värillisin lasielementein.
Keilaniemen asema on kuin vaakasuuntainen tornitalo maan alla: suuri ja linjakas, kansainvälistä liike-elämää ja liikennettä henkivä, lasinen, selkeä ja valoisa. Voimakkaasti muotoillut sisäänkäyntipaviljongit ottavat paikkansa alueen dramaattisten nykyisten ja tulevien suurten rakennusten äärellä. Keilaniemen aseman neljä sisäänkäyntipaviljonkia tuovat pienimittakaavaista herkkyyttä ja esinemäistä kauneutta suurten tornien juurelle.
Haasteet kasvavat kovan pohjan lähestyessä
Otaniemessä olevan Aalto-yliopiston aseman näkyville jäävä kolmiomainen valoaukko on lasia ja luonnonkiveä. Rakenne saa tukensa teräsbetonirungosta. Sama koskee Corten-teräkseen verhoiltua tekniikkarakennusta. Yleisötiloissa on ympäri vuoden vähintään kymmenen astetta lämmintä. Tekniikkatiloissa minimilämpötila on talvella 17–20 astetta. Tilat lämpenevät pääasiassa korvausilmalla, mutta sisääntulon ja lipunmyynnin tiloissa on myös lattialämmitys. Oviaukkojen yllä ovat lämminilmaverhokojeet. Laituritaso lämmitetään puhallusilmalla.
Sweco PM:n Mikko Piitulainen sanoo, että rakentamisen vaikeus lisääntyy, mitä syvemmälle hankkeessa edetään.
– Maanpäällinen rakentaminen korkeasta arkkitehtonisesta tasosta huolimatta on tapahtunut rakennusmääräyskokoelman asettamassa järjestyksessä ja tavassa. Rakenteet ovat herkkiä, mutta ne pitävät sään ulkopuolella ja tasaisen sisäilman laadun sisäpuolella. Haasteet suunnittelijoille ja rakentajille tulevat aina eteen, kun siirrymme maakerrostumien lävitse kohti kovaa pohjaa, Piitulainen toteaa.
Hän korostaa veden hallinnan monia teknisiä haasteita. Kallioperä on vaihtelevaa, siinä voi olla siirroksia ja ruhjeita. Maan alla on edessä toisenlainen tilanne kuin maan päällä. Sisustusrakentamisen teräsbetoniset rakenteet pitää osin perustaa sekä holviin että pohjaan ja sivusuunnassakin kallioon.
–Veden hallinta on eräs kriittisimpiä asioita, kun puhutaan kalliotilan omasta rakenteesta, Piitulainen toteaa.
Ruiskubetonointi, salaojat ja injektointi
Suomen kallioperä on lähes kokonaan kiteistä peruskalliota. Kiviaines on vähähuokoista, ja sen hydraulinen johtavuus on hyvin pieni. Kallioperän pohjavesi virtaa ruhjeiden, siirrosten ja rakojen muodostamissa tiloissa. Kallioperän rikkonaisuus vaikuttaa ratkaisevasti pohjaveden määrään. Rikkonaisuus on usein suurinta kallion pintaosissa, missä teräsbetoniset rakenteet ja kivi kohtaavat.
Suomessa ruiskubetonointi ja salaojitus ovat pääasiallinen vesieristysratkaisu yhdessä injektoinnin kanssa. Salaojitus voidaan toteuttaa joko kallion sisäisenä, jossa tilan ulkopuolelle sijoittuvilla kallioporarei’illä kuivatetaan kalliota tilan ympäriltä, tai tilan rakenteiden salaojitusjärjestelmällä, jossa vesi hallitaan esimerkiksi ruiskubetonoinnilla ja lattiarakenteen salaojituksella. Seinä- ja
kattopintojen lujittamiseen käytetään kalliopultteja ja ruiskubetonia, joita tarvittaessa vahvistetaan teräskuiduilla.
Äänievakuointi suunnittelijoiden yhteistyöllä
–Automaattimetron aikanaan toteutuessa laituri erotetaan ratatilasta lasiseinillä ja -ovilla, joiden kohdalla metrojunan ovet avautuvat, Hannu Mikkola sanoo.
Äänievakuoinnilla saavutetaan yhtäaikaisesti lähes kaikkien huomio. Hätäpoistumistiemerkinnät ja lattioiden korkokuviomerkinnät opastavat ääniviestin aloittamaa evakuointiprosessia.
–Äänievakuoinnin suunnittelun tulisi tapahtua yhteistyössä arkkitehdin, sähkösuunnittelijan ja akustiikkasuunnittelijan välillä.
Yhteisenä tavoitteena on luoda olosuhteet, jossa evakuointiviesti on kuultavissa selkeänä. Se ei saa puuroutua tai kaiun vuoksi muodostua epäselväksi. Lisäksi sen tulee erottua taustamelusta, Akukon Oy:n toimitusjohtaja Ari Lepoluoto kertoo.
Suunnittelua ohjaa kaksi EN-normia. EN 54 määrittelee äänentoistolaitteiden toimintavarmuuden ja EN 60849 minimivaatimukset puheen ymmärrettävyydelle. Se syntyy kaiutintekniikan ja akustisen miljöön, eli sisäseinien pintarakenteen, tilan aukotusten sekä huonemuodon ja taustamelun akustisessa yhteisvaikutuksessa.
–Yleensä saamme arkkitehdilta IFC-mallin, joka sisältää tiedon rakennusosien muodoista ja ominaisuuksista. Hyödynnämme mallia omissa sähköakustisissa simulaatioohjelmissamme. Tietokonemallissa simuloidaan tilan akustiikan ja kaiutinjärjestelmän yhteistoiminta puheenymmärrettävyyden ja äänentoiston kattavuuden kannalta. Suuntaavilla kaiuttimilla voidaan minimoida seinäheijastuksia ja parantaa puheen toistoa, mutta tämä on mahdollista vain siinä tapauksessa, että myös tilan luonnollinen akustiikka on sopiva. Länsimetron suunnittelussa äänievakuoinnin vaatimukset on otettu esimerkillisesti huomioon, Lepoluoto toteaa.
