Makrotrendeissä korostuu kestävä kehitys: Uusia ajatuksia keittiösuunnitteluun

Linjasaneerauksen yhteydessä moni taloyhtiön osakas haluaa päivittää keittiönsä. Keittiössä tärkeintä on sen hyvä toiminnallisuus ja sopivuus osakkaan omiin tarpeisiin. Sisustusta ohjaa maailmanlaajuiset makrotrendit, joihin kuuluu nyt ajatuksia tuotteiden pitkäikäisyydestä ja korjattavuudesta. Keittiöremontissa voi miettiä, saadaanko haluttu uudistus aikaiseksi korjaamalla olemassa olevaa tai hankkimalla kalusteita ja kodinkoneita, joiden elinkaari on mahdollisimman pitkä. 

Mustaa ripauksina, muu värimaailma trendin mukaisesti pehmeä ja luonnonmukainen. Kuva: Suomen Asuntomessut

Trenditoimistoja Suomessa edustavan Oy Urban View Ltd:n Antti Rimminen sanoo, että tuleville kahdelle vuodelle on olemassa useita ennusteita makrotrendeistä, ja hän nostaa niiden joukosta kolme: Future Eden, Opting Out ja Empowerment. Rimminen esitteli kansainvälisiä ilmiöitä ja trendejä IDO & Geberit Showroomin mediapäivässä lokakuussa  Vantaalla.

Future Eden, tulevaisuuden Eden, korostaa kestävän kehityksen mukaisia innovaatioita, materiaaleja ja tuotantoprosesseja. Tavoitteena on tehdä hankintoja, jotka ovat ikuisesti kestäviä tai biologisesti hajoavia. Luonnonmukaiset materiaalit kuuluvat tähän trendiin, mutta niin myös ne synteettiset materiaalit, jotka täyttävät kestävyyden tai biologisen hajoavuuden ehdot. 

Korjaaminen on trendikäs vaihtoehto. 60-vuotiaiden keittiökaapistojen erinomaisen kova puumateriaali on kestänyt katseen ja monet ehostukset vuosien aikana. Kuva: Vilja Ahtojää

Keittiön pinnoissa tämä ei välttämättä tarkoita suurta vallankumousta. Teräksiset tiskipöydät ovat hyvin pitkäikäisiä ja kierrätettäviä, samoin kivikomposiitti- ja posliinialtaat sekä kivitasot ja massiivipuiset tasot. Keittiökaapiston oviin trendin mukainen materiaali olisi sellainen, joka on helposti uusittavissa hiomalla ja maalaamalla.

Omavaraisuus tarvitsee paljon säilytystilaa

Tulevaisuuden Eden kannustaa omavaraisuuteen ja uuteen luontoyhteyteen sekä välttämään hävikkiä. Nämä ovat hyvin tuttuja sanoja suomalaisille. Osaamme kerätä marjat ja sienet metsistä talven varaksi. Monessa taloyhtiössä on vielä jäljellä se kylmävarasto, johon osakkaat säilöivät hillo- ja mehupullonsa vielä 1960-luvulla, mutta joka nyt on muussa käytössä. Jos ja kun omavaraisuus kasvattaa suosiotaan, se tarkoittaa tarvetta suurempiin kylmätiloihin asunnoissa tai taloyhtiön yhteisissä tiloissa. Omavaraisuuteen kuuluu myös ruuanlaitto ja leipominen, ja siihen tarvitaan riittävästi työtilaa sekä kaappi­tilaa suurillekin astioille ja ruokatarvikkeille. 

Yksilöllisyyttä, aikakausien kerrostumia ja laatuhankintoja, joilla pyritään sisustuksen pitkäikäisyyteen. Kuva: Vilja Ahtojää

Tulevaisuuden Edenin värisävyt tuotetaan kestävästi. Antti Rimmisen kokoamassa paletissa on sinisiä ja vihreitä täydennettynä pehmeällä vaaleanpunaisella ja kermankeltaisella. 

– Tulevaisuuden Edenin design sallii epätäydellisyyden ja viimeistelemättömyyden, Rimminen toteaa. Keittiössäkin saa näkyä, että se on elämistä varten ja elämisestä muodostuu vuosien myötä monenlaisia kerroksia. 

Kaikessa rauhassa

Opting Out -trendi tarkoittaa, että jättäydytään vapaaehtoisesti pois nyky-yhteiskunnan intensiivisyydestä ja ylistimulaatiosta ja vastustetaan kiireyden kulttia. Antti Rimmisen mukaan tätä kuvaa flaaminkielinen muotisana Niksen: päivässä on hetkiä, jolloin ei tehdä mitään tavoitteellista. 

Opting Out kannustaa hitaampaan elämään, kotikeskeisyyteen ja yksityisyyteen. Trendi sisältää ajatuksia menneiden aikojen elämäntavasta yhdistettynä nykyajan tarjoamiin ratkaisuihin. 

Omavaraisuus on yksi trendeistä. Se vaatii keittiöön lisää työ- ja säilytystilaa. Kuva: Suomen Asuntomessut

Jotta aikaa jäisi enemmän rauhalliseen kotielämään, verkkokaupan rooli kasvaa. Aikaa ei haluta käyttää kaupoissa juoksemiseen. Verkkokaupan sujuvuus tarkoittaa, että ostoksia pitäisi olla helppo toimittaa esimerkiksi taloyhtiön aulan laatikoihin ympäri vuorokauden. Ekologisista syistä on järkevää ostaa kerralla mahdollisimman paljon, minkä vuoksi tämänkin trendin mukaisessa elämisessä tarvitaan keittiöihin runsaasti tilaa erilaisten ruokatarvikkeiden säilytykseen. 

Muodissa ja sisustuksessa Opting Out näkyy lämpimänä minimalismina. Ei kiiltävää mustaa tai valkoista, vaan sumuisia pastelleja. 

– Vaatteissa ja kalusteissa on keskeistä mukavuus ja rentous. Yksityiskohdat ja koristelut, jotka eivät palvele tiettyä käyttötarkoitusta, jätetään pois.

Ikuisesti kestävä tai biologisesti
hajoava: luonnonmukaiset
materiaalit tai uudet kestävän
kehityksen mukaiset materiaaliinnovaatiot
ovat osa trendien
mukaista sisustamista. Kuva: Sulapac

– Se on hiljaista designia, Quiet Design, Antti Rimminen toteaa. Harkittu yksityiskohtien puuttuminen tekee kalusteista ja vaatteista enemmän ajattomia, jolloin niille löytyy käyttöä pintamuodin nopeista muutoksista huolimatta. Pitkää elinkaarta on hyvä miettiä keittiön pintamateriaaleja ja kalusteita valittaessa.

Opting Out -trendiin kuuluu ajatus ostaa vähemmän mutta parempaa, ja hankintojen muunneltavuus on tärkeää, jotta ne sopivat muuttuviin tarpeisiin monien vuosien ajan. Tämäkään ei ole suomalaisissa kodeissa tuntematonta: jatkettava ruokapöytä toimii hyvin perheen koon muuttuessa.

Ennen ja nyt. Pieneenkin keittiöön on mahdollista toteuttaa toimiva ja kaunis kokonaisuus hyvällä suunnittelulla ja osaavalla toteutuksella. Kuva: Vilja Ahtojää

Kuva: Vilja Ahtojää

Toimintaa muutoksen puolesta

Empowerment eli voimaantuminen on trendi, joka korostaa persoonallisuutta ja kapinaa. Tämä trendi puhuttelee Z-sukupolva, nyt noin 20–30 -vuotiaita nuoria aikuisia.  

Tässäkin trendissä tavoitellaan turvallista, hieman nostalgista ja kestävän kehityksen mukaista elämää, mutta sitä ei jäädä odottamaan vaan valoisemman tulevaisuuden puolesta halutaan tehdä aktiivisesti valintoja. Empowerment-sanoja ovat solidaarisuus, empatia, kestävä kehitys ja luottamus. Taloyhtiöelämässä ne voisivat tarkoittaa samaa kuin naapuriapu, eläminen suu säkkiä myöten ja tee se itse -ratkaisut. 

Käytetyt tuotteet ja materiaalit ovat Empowerment-trendille luonteenomaisia. Keittiön kaapistot ja pintamateriaalit voivat hyvin löytyä kierrätyskeskuksista ja vanhojen tavaroiden liikkeistä. Suomessa on myös verkkokauppoja, joissa on tarjolla käyttämätöntä rakennusmateriaalia rakennustyömaiden ylijäämistä. Ostamisen lisäksi tavaroiden vuokraus tarpeen mukaan sopii hyvin Empowerment-maailmaan. 

Värimaailmalla on suuri merkitys tilojen tunnelmalle. Pintojen pitää myös kestää kulutusta ja puhdistusta. Kuva: Suomen Asuntomessut

– Designissa ei ole lineaarista yhden aikakauden kuvaa vaan design on kerroksittaista monilta aikakausilta, Antti Rimminen sanoo. Monikerroksellisuus näkyy myös väripaletissa: kaikki värit käyvät.

Empowerment-ihminen pohtii valintojaan mutta synkkyydestä ei ole kysymys, vaan arkeen kuuluu visuaalisuuden tuoma ilo ja hauskuus, jotka voivat näkyä sisustuksessakin. 

Kaikkia edellä mainittuja trendejä yhdistää kestävän kehityksen mukaiset valinnat, kerta­käyttöisyydestä luopuminen ja korjaamisen kulttuurin yleistyminen. Keittiöissä nämä ajatukset heijastuvat materiaali- ja värivalintoina mutta myös remontin sisällön pohtimisena: mitä uusitaan, mitä korjataan, miten vanhojen kalusteiden kierrätys hoidetaan. 

Kuva: Vilja Ahtojää

Keittiön toimivuus tärkeintä

TTS Työtehoseura seuraa keittiötrendejä tekemällä katsauksen asuntomessujen keittiöistä. TTS:n mukaan kesän 2021 asuntomessuilla Lohjalla sisustuksissa suosittiin turvallisia ja luonnonläheisiä värejä kuten beigeä, harmaata, sinistä ja vihreää. Puun suosio jatkui Lohjan messukotien sisustusmateriaalina.

Työtehoseura julkaisi vuonna 2019 katsauksen ”Ekotoimivat asumisen ratkaisut Kouvolan asuntomessuilla”. Siihen on koottu vinkkejä toimivan keittiön suunnitteluun.  

TTS:n mukaan nyt niin yleiset avokeittiöiden saarekkeet ovat monikäyttöisiä, jos saarekkeen alle on jätetty jalkatilaa, sillä silloin saareke voi olla työskentely- ja tarjoilutaso, ruokapöytä ja etätyöpiste. Saarekkeissa on usein kodinkoneita kuten uuni, viinikaappi ja keittotaso. TTS suosittelee, että saarekkeisiin asennettaisiin myös vesipiste toiminnallisuuden ja turvallisen käytön vuoksi. 

Kaikkia sisustuksen makrotrendejä vuosille 2022–2023 yhdistää kestävän kehityksen mukaiset valinnat, kerta­käyttöisyydestä luopuminen ja korjaamisen kulttuurin yleistyminen, Antti Rimminen sanoo. Kuva: Juha Sjögren

Hyvään keittiöön kuuluu runsaasti työskentely- ja laskutilaa sekä hyvällä käyttökorkeudella olevaa säilytystilaa. Työpöytätason alapuolelle kannattaa asentaa vetolaatikostoja hyllykaappien sijaan.

TTS muistuttaa, että ergonominen sijoituskorkeus keventää kodinkoneiden käyttöä ja parantaa käyttöturvallisuutta. Jos mikroaalto­uuni on liian korkealla, kuumien astioiden kanssa voi syntyä vaaratilanteita. Astianpesukoneen paras paikka ei ole lattialla, vaan sen sijoittaminen 30–40 cm:n korkeudelle parantaa käyttöergonomiaa.

Tyylikkään minimalistisissa keittiöissä saattaa olla vetimettömät kaapinovet. TTS kuitenkin toteaa, että kunnollisilla vetimillä varustetuissa keittiössä kaapit ja kaapistoon integroidut astian­pesukone ja kylmälaitteet avautuvat vaivatta. 

Astianpesukonetta ei kannata sijoittaa kylmä­laitteen viereen: astianpesukoneen käyttö lämmittää komerokaappia ja lisää viereen sijoitetun kylmälaitteen sähkönkulutusta jopa 20 prosenttia. Laadukkaassa kalusteuunissa on TTS:n mukaan usein niin paksut eristeet, ettei komero­kaappi lämpene uunia käytettäessä. 

Suositusta aamiaiskaapista TTS toteaa, että se on kätevä, mutta sen sijaintiin keittiössä kannattaa kiinnittää huomiota: vesipisteen, jäte­lajittelun ja kylmälaiteen läheisyys tukevat aamiaiskaapin toimintoja. Pistorasialliseen noin metrin levyiseen aamiaiskaappiin voi sijoittaa pien­koneita kuten mikroaaltouunin, kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen.

Teksti: Jaana Ahti-Virtanen

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail