KPA Unicon jatkaa vahvaa kasvuaan energia-alan suunnannäyttäjänä ja uudistaa johtoaan

 

Koskela on työskennellyt konsernissa vuodesta 2014 ja on toiminut aiemmin mm. konsernin varatoimitusjohtajana ja KPA Unicon Oy:n liiketoimintajohtajana.

 
”Minulle on kunnia-asia päästä kehittämään Pekka Kovasen perustamaa ja Jukka-Pekka Kovasen kasvattamaa hienoa yritystä ensimmäisenä perheen ulkopuolisena toimitusjohtajana. Keskeisenä tavoitteenani on kehittää yhtiöstämme alamme parhaiten palveleva, kansainvälinen toimija, jolla on tyytyväisimmät asiakkaat ja työntekijät”, toteaa Teemu Koskela.

 
Jukka-Pekka Kovanen siirtyy samassa yhteydessä perheyhtiö Prounicon Oy:n toimitusjohtajaksi ja KPA Unicon Group Oy:n hallituksen jäseneksi. Hän toimii jatkossa aktiivisena omistajan edustajana KPA Unicon Group Oy:n hallituksesta käsin strategisessa kehitystyössä kuten kansainvälistymisessä, yritysimagon vahvistamisessa ja uusien businessmallien rakentamisessa. Hän tulee toimimaan tiiviissä yhteistyössä yhtiön omistajien, hallituksen ja johdon kanssa strategisen johtamisen tukena.

 
”KPA Unicon on hyvää vauhtia muuttumassa teknologiatoimittajasta asiakkaiden palvelukumppaniksi ja tässä yhtiön kehityksen vaiheessa meidän on hyvä uudistaa organisaatiotamme. On ollut hienoa nähdä, että konsernin sisältä on kasvanut Teemun kaltainen uusi johtaja”, toteaa Jukka-Pekka Kovanen.

 
KPA Unicon tuottaa elinkaaripalveluja vastuulliseen kaukolämmön, höyryn ja sähkön tuotantoon. Yritys on perustettu vuonna 1990 ja on toimittanut yli 300 biomassa- sekä yli 2000 öljy-kaasukäyttöistä laitosta Suomeen ja kansainvälisille markkinoille. Konserni työllistää noin 250 energia-alan ammattilaista ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 80 MEUR ja tulos vahvasti positiivinen. Yritys koostuu emoyhtiö KPA Unicon Group Oy:stä ja sen tytäryhtiöistä KPA Unicon Oy:stä Suomessa sekä kansainvälisistä tytäryhtiöistä Ranskassa, Venäjällä, Ukrainassa, Kroatiassa ja Chilessä. Yhtiön päätoimipaikka on Pieksämäellä ja energiateknologiaa valmistavat tehtaat Kiuruvedellä sekä Lapualla.

 
Prounicon Oy on KPA Unicon Group Oy:n pääomistaja ja Kovasen perheyritys. Prounicon Oy omistaa KPA Unicon Group Oy:stä 60 %.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail