Kotkan Maretarium Oy

Kotkan uusimmalla vetonaulalla on oikeastaan kaksi arkkitehtia, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä. Englantilainen David Newman on suunnitellut useita kymmeniä akvaarioita eri puolille Eurooppaa, ja sitä kokemusta meikäläisillä ei ollut. Newmanilla oli jo Kotkaan tullessaan selvä kuva, millaista luomusta hän on tekemässä. Hän halusi rakennuksesta bumerangin muotoisen, jossa on keskellä valtava vesitankki. Akvaarionäyttelytila ja iso allas sanelivat tavallaan koko rakennuksen muodon ja tilojen muotoutumisen. Tämä myös toteutui.

Newmanilla ei kuitenkaan ollut tietoa suomalaisesta rakennusnormistosta, ei poistumisteistä, leveyksistä, palomääräyksistä tms. ja siksi häntä jouduttiin konsultoimaan.

‑ Sovimme työnjaoksi, että me teemme rakennuksen ja David kaiken, mikä liittyy akvaarioon. Sen verran puutuimme suunnitteluun, että siirsimme esimerkiksi kahvilan maantasoon toisen kerroksen asemesta niin, että tutkijoiden huoneet tulivat meren puolelle. Syynä olivat osittain tilajärjestelyt, osittain suomalaisen käytännön tuntemus. Pieni kahvila ei olisi kannattanut yleisökierron yhteydessä, mutta näin se saatiin palvelemaan muitakin kuin Maretariumiin lipun lunastaneita, kertoo pääsuunnittelija, arkkitehti Mirja Tommila Laitila Arkkitehdit Oy:stä.

– David Newman tekee nimenomaan yleisönähtävyyskohteita. Siksi oli mielenkiintoista seurata, miten niitä tehdään ja yhdistää siihen oma rakennus- ja materiaalitietämyksemme. Sen sijaan detaljointi lähti meiltä, samoin materiaalit.

Yhteistyö sujui hyvin lukuun ottamatta alun pieniä vaikeuksia. David Newmanin kulttuuritausta on erilainen ja paljon akvaarioita suunnitelleena kaikki oli hänelle itsestään selvää. Laitila Arkkitehdeille tämä oli ensimmäinen akvaariorakennus. Suunnittelun alussa oli paljon sellaista, mitä ei heti ymmärretty. Se ei vaikuttanut kuitenkaan projektin kulkuun, eikä aikatauluun. Talo valmistui ajoissa tiukasta aikataulusta huolimatta.

Maretarium Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja Sakari Seppälä, rakennuttaja ja tilaajan valvoja, Kotkan kaupungin kiinteistöinsinööri Osmo Pehkonen ja arkkitehti Tommila kävivät Lontoossa, Birminghamissa ja Hastingissa tutustumassa akvaarioihin, jotta paremmin ymmärrettäisiin, mistä on kysymys. Olennaisen tärkeätä oli tietää, mitä sinne on tulossa. Silti eteen tuli muutamia yllätyksiä, koska esim. putkia ja prosessipuolta tarvittiin varsinaiseen akvaarioon uskomaton määrä ja paljon muuta tekniikkaa, jota olisi ollut vaikea ymmärtää ilman vierailua Englannissa. Mutta sikäläiset huoltotilat todettiin sellaiseksi, että Pehkonen teki jo siellä selväksi, ettei moisia hyväksytä. Kaikki tekniset tilat oli Kotkassa tehtävä suomalaisnormien mukaisesti. Sitä vaativat turvallisuussäännötkin. Huoltotilojen toimivuus onkin Kotkassa siistimpää ja turvallisuus viety pitemmälle. Myös visuaalisesti tilat ovat hyvän näköiset.

Maretariumin suunnittelu aloitettiin vuoden 2000 lokakuussa ja saatettiin päätökseen huhtikuun lopulla 2001. Urakkalaskentaan päästiin toukokuussa 2001, ja rakennustyöt aloitettiin kesäkuun alussa 2001. Rakennuksen pääurakoitsijana on toiminut YIT-Yhtymä Oyj ja työmaainsinöörinä insinööri Timo Eskelinen.

Sapokanranta on entistä merenpohjaa, ja siksi oli oletettavissa, että vesi saattaa joskus nousta rakennuksen alle. Tämän vuoksi rakennus nostettiin 2,6 metrin tasolle. Ympärille kaivettiin kaivot, joista merivesi voi poistua, eli Maretarium on kuin saaressa. Tosin koskaan meri ei ole tällä kohtaa Suomenlahtea tulvinut näin korkealle.

Rakennus on perustettu 8 – 10 -metristen teräspaalujen varaan, pisimmät paalut ovat jopa 15-metrisiä. Itämeri-tankkikin painaa niin paljon, että sen alle jouduttiin tekemään 60 cm paksu betonilaatta. Altaan on näet pysyttävä visusti paikallaan, jottei se halkea. Sen vesitiiviyden takaa laatan päälle rakennettu lasikuitukerros.

Altaan vesi imetään merestä

Meriveden ottamo on sijoitettu noin viiden metrin syvyyteen merelle, Sapokanlahden ulkopuolelle, jonne on upotettu brittivalmisteinen ns. välppä eli suodatin. Kolmen tiiviisti rei’itetyn 90-millisen putkenpätkän päälle on levitetty kvartsihiekkakerros ja välpän päälle hiekkaa sitomaan suodatinkangas. Varsinainen 350-metrinen, 140 millimetrin levyinen yhdysputki kulkee aallonmurtajan läpi laiturin alla Kotkan Kertun kohdalle, johon on rakennettu merivesipumppaamo.

Pumppaamon kaivoon vesi tulee painovoimalla, mutta sieltä se siirretään vahvojen merivesipumppujen avulla Maretariumin yhteensä noin 190 kuution tasausaltaisiin. Kun välppä likaantuu, käynnistetään akvaariorakennuksessa huuhtelupumppu, joka puhaltaa vastavirtaan välpän puhtaaksi. Tällöin merivesipumppu kytkeytyy automaattisesti pois toiminnasta ja venttiilit ohjautuvat huuhtelun edellyttämiin asentoihin. Toiminta käynnistetään napin painalluksella.

Tasausaltaasta vesi siirretään pumppujen avulla ensin kvartsihiekkasuotimien ja sen jälkeen vielä uv-säteilytyksen läpi. Näin tuhotaan vaaralliset mikrobit, jotka aiheuttavat tautien lisääntymistä ja kasvattavat vettä samentavaa levää. Vesi voidaan pumpata useamman kerran hiekkasuotimien läpi. Niitä on peräkkäin neljä, joista normaalisti kaksi on kerrallaan käytössä. Täälläkin suodattimet puhdistetaan nurinpäin ajamalla.

Merivettä vaihtuu 10 kuutiota vuorokaudessa eli 70 kuutiota viikossa.

Varsinaisen kierrätysjärjestelmän on tehnyt englantilainen laitetoimittaja Aquarium Technology Ltd (ATL). Rakennuksen LVI-laitteet, merivesipumppaamon ja prosessiveden jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmät on suunnitellut LVI-Insinööritoimisto Kartek Oy ja asennustyöstä ovat huolehtineet suomalaiset.

Veden lämpötila on altaiden kaloille elämän ja kuoleman kysymys. Toimitusjohtaja Pertti Meriö Kartekista toteaa, että lämpötilan tulee olla määrättyjen rajojen sisällä. Viime kesänä mitattiin meriveden maksimilämmöksi vedenottovälpän kohdalla +22 astetta. Tämä olisi merkinnyt vähintään seitsemän asteen jäähdytystarvetta akvaarioon lisättävälle vedelle, jotta maksimissaan +15 asteen lämpötila olisi toteutunut. Akvaarioveden lämpötilaa hallitaan jäähdyttämällä tai lämmittämällä maanalaisten varastosäiliöiden vettä kulloisenkin tarpeen mukaisesti. Prosessi toteutetaan kierrättämällä säiliöiden vettä lämmitys- ja jäähdytyssiirtimien kautta.

Lämmitykseen käytetään kaukolämpöä ja jäähdytykseen merivettä niin kauan kun se on mahdollista. Kesäkuumalla akvaarioveden lämpötilaa säädellään jäähdytysyksikköjen tuottamalla jäähdytysvedellä. Lämmitystehoa on varattu 50 kilowattia, jäähdytystehoa 150 kilowattia.

Rakenteiden kondensoitumisvaaran vuoksi ilman ja veden lämpötilaero ei myöskään saa nousta liian suureksi. Kuumalla on prosessin lisäksi jäähdytettävä koko talo. Se toteutetaan ilmastoimalla kaikki Maretarium-, auditorio-, toimisto- ja ravintolatilat.

Itämeri-allas on toiminnan keskipiste

Vaikka kahden toimintakerroksen rakennuksessa on useita erikokoisia altaita, iso akvaario on kaiken keskipiste. Itämeri-altaaksi nimetty akvaario on halkaisijaltaan yhdeksän metriä, ja siinä on vettä 7 ‑ 8 metrin syvyydeltä eli suomalaisen järven keskisyvyyden verran. Allas on auki taivasalle. Sen pohjalla on Englannista tuotua simpukankuorijauhetta. Yleisö näkee kalat 110 millimetriä paksun, Japanissa valmistetun akryyli-ikkunan läpi. Laitetoimittaja ATL lähetti sinne Newmanin tekemät piirustukset, ikkuna puristettiin muotoonsa lentokonetehtaassa ja laivattiin Suomeen. Kaikkien suomalaisten hämmästykseksi se asettui paikoilleen kuin hanska käteen. Maailmasta on vain muutama tällaisen ikkunan valmistaja.

Itämeri-altaassa on valtava paine-ero, vedellä on puristusta pohjalla peräti 7000 kg/neliö. Siksi sinne tuodut kalat joutuivat totuttelemaan pohjalla jonkin aikaa, ennen kuin alkoivat uiskennella.

Altaan taustalla on rautalankaverkolla peitetty muoviputkisto, eräänlainen ranka, joka antaa sille muodon. Verkon päälle on laskettu sementtipohjainen laasti, johon on lisätty Suomenlahden punaista graniittia markkeeraava väriaine.

‑ Tekokallioiden englantilaiset rakentajat ovat ilmiömäisiä tyyppejä. Ihan hämmästyin, kun jostakin pienestä valokuvasta he loihtivat ison altaan taustaksi graniittikallion, ihastelee arkkitehti Tommila.

‑ Ison altaan on hätätilanteessa tyhjennyttävä tunnissa. Kun pohjaventtiili aukaistiin koetyhjennyksessä, vesi lähti liikkeelle sellaisella voimalla, että se tavallaan imaisi osan taustakuvioista pois. Vahingot eivät olleet kovin suuret, ja ne pystyttiin paikkaamaan.

Samalla kun osa ATL:n henkilökunnasta oli sisustamassa Helsingissä puolet pienempää, Linnanmäen uutta akvaariota he kävivät korjaamassa aiheutuneet vahingot. Tällainen hätätyhjennys on perin harvinaista.

Mirja Tommila olisi halunnut Itämeri-altaan ulkokuoreksi turkoosinväristä kuparibetonia. Se näet olisi edustanut suomalaista innovaatiota betoniteknologiassa. Elementtiurakoitsija ei kuitenkaan onnistunut kokeissaan, ja aika loppui kesken.

Ensimmäisen kerroksen lattian alla kulkee aikamoinen putkiverkosto ‑ akvaarion kierrätysputket ja ylivuotoviemärit jokaisesta 22 säiliöstä. Sähkösuunnittelusta vastannut Jari Häärä Insinööritoimisto JH-Suunnittelu Ky:stä toteaakin, että sähkötekniikka on tarkoituksella viety ylös, koska alhaalla on vettä. Jos jokin järjestelmä pettää, tekniikka toimii, eikä kastu.

Uutta audiovisuaalista tekniikkaa

Maretariumin monet tekniset ratkaisut ovat suomalaisittain poikkeuksellisia, niin myös AV-järjestelmä ja valaistus. Esimerkiksi sukeltaja pystyy puhumaan veden alla Itämeri-altaassa sukelluspukuun sijoitetun mikrofonin avulla järjestelmän kaiuttimen kautta. Tämä on aivan uusi ulottuvuus. Jopa kalojen ääniä voi kuunnella. Auditoriossa näet voidaan pitää luentoja yleisölle. Tarvittaessa valkokangas voidaan laskea alas ja heittää siihen kuva videotykillä, tai ottaa kangas ylös, seurata kalojen liikettä akvaariossa ja kuunnella sukeltajan selostusta altaasta.

Valaistuksen luomisessa on sovellettu englantilaisten kokemuksia suomalaiseen käytäntöön. David Newmanin näkemystä on noudatettu sen määrittelyssä, joskaan ei ole lähdetty valaisemaan aivan niin voimakkaasti kuin hän esitti. Jossain vaiheessa tuli kritiikkiä valaistuksen riittävyydestä. Kalat tarvitsevat eri tavalla valoa ja osaavat mennä pimeään paikkaan, jos valo on häiritsevä. Jari Häärä tietää, että ratkaisevaa on myös valon väri, sillä väärän värisenä se kasvattaa levää, ja puhdistus aiheuttaa toimenpiteitä. Hankalinta valaistuksen kannalta ovat sisäpuoliset tilat. Jotta valo ei kiusaisi katsojaa, sitä on pyritty ehkäisemään häikäisyrajoittimilla. Altaissa ei ole valaisimia, vaan valaistus on toteutettu ylhäältä suunnattuna, koska luonnossa valo tulee aina ylhäältä.

Pääroolissa kalat

Rakennuksen 22 altaassa ovat näytillä kaikki suomalaisten purojen, jokien, järvien ja meren kalat ja äyriäiset. Ne ovat luonnollisesti tärkeimmässä osassa koko akvaariossa ja niitä löytyy eri altaista 50 lajia, noin 1700 kappaletta. Pienimmän altaan vetoisuus on 1000 litraa, suurimman eli Itämeri-altaan puoli miljoonaan litraa.

Yleisöä lasketaan käyvän Maretariumissa vuosittain noin satatuhatta. Yleisöä palvelee myös 60-paikkainen ravintola Ariela, joka kesäaikaan laajentuu puu- ja ulkoterassille mahdollistaen 220 lisäpaikkaa.

Kotkalaisittain on merkittävää rakennuksen käyttö opetustarkoituksiin. Etenkin biologiaa lukeville, mutta myös muille opiskelijoille päiväkodeista lukioihin, annetaan mahdollisuus käydä siellä luontotunneilla. Sitä varten on rakennettu opinto- ja tutkimustilat 15 oppilaalle kerrallaan pienine altaineen ja jopa preparointilaitteineen. Myös Helsingin yliopiston Kotkan osastolle ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle on tehty käytännölliset työskentelytilat.