”Julkisivuarkkitehtuurin ei ole vielä pakko muuttua”
Teksti: Jaana Ahti-Virtanen | Haasteteltujen kuvat: Mikael Lindén
Ympäristöministeriön uusin asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta toteaa muun muassa, että pääsuunnittelija, erityissuunnittelija ja rakennussuunnittelija vastaavat siitä, että rakennussuunnittelu luo edellytykset lämpöhäviöltään vähäiselle energiankulutukselle.
– Uudet määräykset ovat välivaihe, pieni askel kohti isompaa kuvaa; kaikki tähtää hiilijalanjäljen pienentämiseen, Tengbom Finland Ltd:n arkkitehti Niko Mähönen sanoo. Hän arvelee, ettei näillä muutoksilla vielä muuteta suomalaista julkisivuarkkitehtuuria: rakenteiden U-arvot ovat entisellään ja uusien määräysten mukainen lähes nollaenergiainen asuinkerrostalo vastaa vuoden 2017 ohjeissa B-luokkaa, kun otetaan huomioon energiakertoimien muuttuminen.
– Arkkitehtuuri ja koko rakentamis- ja rakennuttamisala on hyvin konservatiivista. Suurin mullistus oli jo vuonna 2012, kun energiamääräyksiä tiukennettiin ensimmäisen kerran enemmän, eikä sekään vielä näy muutoksena arkkitehtuurissa, Tengbom Finland Ltd:n seniorikonsultti, arkkitehti SAFA Patrick Eriksson toteaa.
– Keinoja energiatehokkuuden parantamiseen arkkitehtuurin keinoin olisi vaikka kuinka paljon, mutta ne tyssäävät kustannuksiin, kun määräykset eivät ole riittävän kovia. Rakennusalalla minimivaatimuksista tulee yleensä uusia maksimikäytäntöjä. Valitettavan harvoin noustaan minimitason yläpuolelle energiatehokkuuden ratkaisujen valinnoissakaan, Eriksson sanoo. Mähönen toteaa, että yleinen mielipide energiatehokkuuden parantamisen suhteen on positiivinen.
– Uusissa määräyksissä perusteluna on kustannusoptimaalinen taso. Mutta kustannusoptimaalinen kenelle? Elinkaarisäästöjen tarkastelu olisi puoltanut kovempia energiatehokkuustavoitteita, Mähönen toteaa.
Molemmat olisivat toivoneet tiukempaa ohjeistusta energian paikalliseen tuottamiseen ja mahdollisuutta syöttää ylimääräinen energia muiden hyödyksi verkkoon ja saada siitä hyvää rakennuksen omaan energiataseeseen. Sellainen muutos voisi näkyä esimerkiksi aurinkosähköä tuottavina julkisivuina. Eriksson uskoo niiden lisääntyvän, samoin rakennuksen suuntaamisen niin, että paneelien tuotto optimoituu.
Elinkaari paremmin haltuun
Patrick Eriksson muistuttaa, että kun rakennus otetaan käyttöön, on koossa vasta 10–30 prosenttia sen koko elinkaaren hiilijalanjäljestä.
– Mitä energiatehokkaampi uusi rakennus on, sitä pienempi on sen elinkaaren hiilijalanjälki.
Investoinnit energiatehokkuuteen maksaisivat nopeasti itsensä takaisin alempina käyttökustannuksina. Siksi olisi järkevää sijoittaa niihin kalliimpiinkin ratkaisuihin, joilla pienennetään rakennuksen käyttövaiheen energiakuluja, hän sanoo.
– Energian kulutukseen vaikutetaan suunnittelupöydällä, mutta energian käyttöön vaikutetaan asukkaan ja käyttäjän toimesta. Rakennuksen elinkaaritarkastelua pitäisi olla enemmän, Mähönen toteaa.
Elinkaaritarkastelu pakottaa miettimään materiaaliratkaisuja: mikä julkisivumateriaali on vienyt paljon energiaa valmistusvaiheessa, millä materiaalilla on pitkä käyttöikä, mikä materiaali on helppo kierrättää uuteen käyttöön?
– Alumiiniprofiililevy on tiiliverhousta ekologisempi, kun tarkastellaan materiaalien tuotantoon liittyvää hiilijalanjälkeä per julkisivuneliömetri, Mähönen sanoo.
– Rakennuksen käyttöiällä on kuitenkin suuri merkitys. Mitä pidempään rakennus toimii, sitä vähemmän rakennusvaiheen hiilijalanjälki vaikuttaa. Ja onhan meillä 500 vuotta vanhoja tiilirakennuksia, Eriksson toteaa.
Erikssonin mukaan rakennus on myös sitä ekologisempi, mitä pidemmälle se on osina uusittavissa. Parhaassa vaihtoehdossa kaikki materiaalit ja rakennusosat voi vaihtaa, kun ne ovat elinkaarensa päässä, jolloin rakennuksen käyttöikä jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Hiilijalanjäljen pienuus ja kierrätettävyys puhuvat puun puolesta rakennusmateriaalina. Sen käyttö myös suurissa kohteissa kasvaa, kun puurakentamisesta on tullut teollista. Elementit tuotetaan turvallisesti sisätiloissa, ja jokainen elementti voi olla erilainen.
Mähösen mukaan puu haastaa betonin runkorakenteena, ja puuelementti pystyy jo kilpailemaan betonielementin kanssa.
– Puu tuo hyvää variaatiota rakentamiseen ja arkkitehtuuriin, hän sanoo. Puun myötä elementtirakentamiseen liittyy uusia positiivisia mielikuvia. Uudenlaisesta puurakentamisesta voisi tulla Pohjois-Euroopan arkkitehtuurin identiteetti.
Eriksson toivoo, että öljypohjainen muovi saataisiin kokonaan pois rakennuksista. Hän odottaa markkinoille uusia älykkäitä materiaaleja, esimerkiksi kevyitä ja lujia hiilikuituja ja polymeerejä. Niistä syntyisi uusia arkkitehtonisia muotoja.
Muutos on tulossa
Vaikka tämänkertaiset vaatimukset energiatehokkuuden kiristämiseksi eivät ole dramaattisia, rakentamisessa ollaan matkalla kohti suurta muutosta. Jatkossa tehdään ainoastaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien sään ääri-ilmiöiden kestäviä rakennuksia, joiden energiatase on nolla tai plussan puolella. Miehet muistuttavat, että sään kestäminen tarkoittaa muutakin kuin lämpökuormien hallintaa. Luvassa on entistä enemmän kosteutta, mutta se ei vielä näy rakentamista ohjaavissa normeissa.
Patrick Eriksson ja Niko Mähönen uskovat, että arkkitehdit ottavat jatkossa entistä suuremman vastuun kokonaisuudesta ja joutuvat samalla kyseenalaistamaan omat rutiininsa, kun samaan aikaan pitää yltää parempaan laatutasoon ja kiristyviin tavoitteisiin. Silloin tarvitaan kiinnostusta ja perehtymistä.
– Julkisivusuunnittelu kehittyy todennäköisesti siihen suuntaan, että arkkitehtuuri pyrkii hallitsemaan lämpökuomia ja tilaviihtyvyyttä aurinkosuojauksella ja tilojen suuntautumisella sen sijaan, että ilmanvaihtotekniikalla kompensoidaan vajavaista arkkitehtisuunnittelua, kuten nykyään tapahtuu, Mähönen sanoo.
Kaupunkikuvan vaalijoillakin pitäisi olla halua muutokseen.
– Useissa viime vuosien asemakaavojen määräyksissä ja suunnitelmissa on erittäin tarkkoja määräyksiä arkkitehtuurista. Rakennustaide kahliintuu määräyksiin. Se on haaste, energiateknisesti paremmin toimiva ratkaisu ei välttämättä ole vanhojen kaavamääräysten mukainen.
