Hemsö korjauttaa Arkadiankatu 24:n koulukäyttöön

Yhteiskuntakiinteistöihin sijoittava Hemsö aloittaa laajan peruskorjauksen Arkadiankatu 24:n kiinteistössä. Hemsö osti kiinteistön Aalto-yliopistokiinteistöiltä vuonna 2017. Peruskorjauksessa 1930-luvun koulurakennus palautetaan Helsingin kaupungin koulujen käyttöön ja uusitaan vastaamaan nykykoulujen tarpeita.

– Kaikki kevyet rakenteet ja pintarakenteet uusitaan, ja rakennuksen terveellisyys ja turvallisuus päivitetään tämän päivän vaatimusten mukaiseksi. Alkuperäiselle rakentamisajalle tyypilliset kaksoislaattavälipohjat korjataan ja haitalliset aineet puretaan pois. Lisäksi koko talotekniikka uusitaan, kertoo Hemsön projektikehitysjohtaja Simo Karjalainen.

Peruskorjaus toteutetaan tavoitehintaisena projektinjohtourakkana. Pääurakoitsijaksi on valittu Lujatalo, ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Parviainen Arkkitehdit.

– Korona ei vaikuttanut urakoitsijoiden tarjoushalukkuuteen ainakaan kielteisesti, pikemminkin päinvastoin: saimme monia hyviä tarjouksia. Neuvotteluissa Lujatalo vakuutti meidät kyvyistään toteuttaa näin vaativa hanke, Karjalainen jatkaa.

Hemsö ja Helsingin kaupunki tekivät Arkadia-talosta 15 vuoden vuokrasopimuksen kesällä 2020. Talo toimii kaupungin eri koulujen väistötilana 2030-luvun alkupuolelle asti. Ensimmäisenä rakennukseen muuttaa Taivallahden peruskoulu.

Nelikerroksisessa, 7800-neliöisessä rakennuksessa on tehty kaksi peruskorjausta vuosina 1967 ja 1999. Vuonna 1999 rakennukseen tehtiin laajennusosa, joka nyt myös peruskorjataan.

– Tällaisessa kohteessa haastavinta on tyypillisesti välipohjarakenteen kunnostaminen. Aikataulun kannalta se on kriittinen vaihe ja suunniteltava erittäin hyvin. Toinen iso asia on uuden talotekniikan tilantarve ja tekniikan sovittaminen vanhoihin rakenteisiin, sanoo korjausrakentamisen tuotantojohtaja Jyrki Tuohimetsä Lujatalosta.

Vuonna 1930 valmistunut talo suunniteltiin ja rakennettiin koulurakennukseksi. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Hjalmar Åberg. Talossa ovat toimineet Ruotsalainen tyttökoulu, Helsingin ruotsalainen yhteislyseo, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu, Hanken ja Helsingin kauppakorkeakoulu.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail