Jussi Hirvonen on lämpöpumppualan uranuurtaja Suomessa
Suomen lämpöpumppualan grand
old man
Jussi Hirvonen
, 57, va-
littiin vuodenvaihteessa Suomen
Lämpöpumppuyhdistys SULPU
ry:n toiminnanjohtajaksi. Hirvonen ei
suinkaan ole uusi mies yhdistykses-
sä, vaan hän on toiminut SULPU:n
hallituksen puheenjohtajana tai va-
rapuheenjohtajana koko yhdistyk-
sen olemassaolon ajan.
– Olen pitkän linjan lämpöpumppu-
mies. Aloitin alalla vuonna 1995 omal-
la firmalla. Silloin lämpöpumppuyh-
distystä ei ollut edes olemassa vielä.
Suomessa myytiin siihen aikaan 50-
100 lämpöpumppua vuodessa, kai-
kentyyppiset lämpöpumput yhteen-
laskettuina, Hirvonen kertoo.
– Olin perustamassa SULPUa 12
vuotta sitten oman firman toiminnan
ohella. Minulla oli vahva usko asi-
aan, että lämpöpumput vielä tulevat.
Hirvonen myi perustamansa IVT-
lämpöpumput -yrityksen saksalai-
selle Bosch-konsernille ja oli jonkin
aikaa konsernin palveluksessa vielä
kaupan jälkeen.
– Koin, että olen nyt tehnyt teollis-
ta uraa riittävästi ja siirryin Suomen
Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n
toiminnanjohtajaksi lobbaamaan ja
edustamaan alaa. Ajattelin siirtyä
sitten eläkkeelle, kun Suomessa on
miljoona lämpöpumppua, eli nyky-
käyrien mukaan arvioituna vuonna
2020, Hirvonen sanoo.
32
2/2012 PROJEKTIUUTISET