Page 206 - PU212_FI_Grey

Basic HTML Version

206
2/2012 PROJEKTIUUTISET
Kauppakeskus Zeppelin
sessa edettiin pitkälti kaupan ehdoilla, ja
joitakin työvaiheita tehtiin aukioloaikojen
ulkopuolella. Kauppakeskuksen asiakkai-
den ja tavaratoimitusten oli päästävä kul-
kemaan, mikä taas tiesi ahtaita olosuhtei-
ta työmaan toiminnoille. Zeppelinin idän
puoleinen sisäänkäynti haluttiin pitää auki,
joten asiakkaille tehtiin kulkureitti työmaa-
alueen keskeltä. Kauppakeskuksen tavara-
toimitukset vietiin rakennuksen länsipuo-
lelta ja työmaalle tavara tuli itäpuolelta.
Näin kuljetukset eivät menneet ristikkäin.
Paaluille perustettu
Myös kauppakeskuksen laajennus pe-
rustettiin paaluille ja kevennetylle maanva-
raiselle laatalle. Tontilla paalutettiin 10-18
metrin syvyyteen. Kohteen rakennesuun-
nittelusta vastasi Ramboll Finland Oy:n
Oulun yksikkö.
Kohteen rakennesuunnittelijana toiminut
yksikön päällikkö
Ismo Kovalainen
kertoo,
että laajennukseen valittiin vastaavanlai-
set runkorakenneratkaisut kuin vanhassa
osassa. Laajennus toteutettiin kokonaisuu-
dessaan omana runkonaan, jonka primää-
rirungon muodostavat betonipilarit ja HI-
palkit. Rakenteet suunniteltiin täysin 3D-
tietomallintamalla. Myös vanhan osan run-
ko mallinnettiin. Mallit yhdistämällä saa-
tiin liitoskohdan törmäystarkastelut tehtyä
helposti.
Seinärungot ovat paikalla rakennettuja
puurunkoulkoseiniä. Vesikattojen ulkosei-
nät ja käytävien korotetut osat tehtiin teräs-
runkoisina ja Paroc-elementeistä.
Uuden ja vanhan osan liittämisessä
suunnittelun lähtökohtana oli Kovalaisen
mukaan se, että laajennuksesta ei tule kor-
keampi kuin vanhasta osasta. Näin kinos-
lumikuormat eivät rasita vanhan puolen
vesikattoa.
Kiire kuului myös rakennesuunnittelun
haasteisiin. Myös teräsrunkoisten käytävi-
en korkeiden osien ja pyöreiden muoto-
jen suunnittelu ja sovittaminen liiketilojen
mukaan oli haastavaa. Kantavat rakenteet
oli saatava sijoitettua niin, että ne häiritsi-
sivät mahdollisimman vähän tilojen käy-
tettävyyttä.
Muodot olivat Kovalaisen mielestä toi-
yritys on urakoinut paljon liikerakennuksia
ja kauppoja. Itse rakentaminen oli perus-
rakentamista, mutta urakan erityispiirtee-
nä oli toimivan supermarketin vieressä ra-
kentaminen.
– Kaupan tilojen oli säilyttävä puhtaina
ja pölyttöminä, vaikka vieressä rakennet-
tiin, kertoo Penttilä. Pölynhallinnasta huo-
lehdittiin alipaineistamalla työalueita ja vii-
me kädessä kohdepoistoilla. Rakentami-
Prisma laajeni aikaisemmasta 5000 neliöstä
noin 9000 neliön hypermarketiksi. Laajen-
nuksessa pääasiassa käyttötavaraosasto
sai lisää tilaa, mutta Prismaan rakennettiin
myös myymäläleipomo ja uudistettiin palve-
lutiski. Vuonna 2004 uusitut lastaus- ja taka-
tilat säilyivät entisellään.