Rakennetun ympäristön kehonmittaus tulee taas
On jälleen ROTI-raportin aika! Rakennetun omaisuuden kehonmittaus tuo esiin kipupisteet ja aliravitsemuksen, mutta toisaalta sykkeen ja strategiset mahdollisuudet. Näihin tarttuminen auttaa osaltaan korjaamaan Suomen kansantalouden kuntoon.
Rakennetun omaisuuden tila -raporttia voi hyvällä syyllä kutsua rakennetun omaisuuden kehonmittaukseksi. Siihen osallistuu kahden vuoden välein huima määrä asiantuntijoita: 160 ihmistä, joiden yhteenlaskettu kokemus rakennus-, kiinteistö- ja infra-alalta on suorastaan pökerryttävä. Heille pitää nostaa hattua, sillä he ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen yli 30 kertaa syksyn 2016 ja talven 2017 aikana kerääntyessään mittaamaan alan pulssia ja kysymään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Raportti onkin suorastaan aarreaitta: siihen on koottu suuri määrä alan näkymiä ja keskeisiä tilastotietoja helposti sulateltavaan muotoon.
Korjausvelka kylmää
Viittasin alussa kipupisteisiin ja aliravitsemukseen. Ala on todellakin aliravittu, sillä rakennetun omaisuuden korjausvelka vaikuttaa niin monella tasolla kansantalouteemme, että sen vaikutusta ei voi jättää huomioimatta. Korjausvelan määrä kylmää: se on arviolta 30–50 miljardia euroa pelkästään rakennuskannassa, ja väylät sekä yhdyskuntateknisen järjestelmät tulevat vielä tähän päälle.
Korjausvelan hoitamattomuuden vuoksi bruttokansantuote jää vuosittain 2 % alhaisemmaksi kuin se voisi olla, jos korjaaminen ja ylläpito nostettaisiin kestävälle tasolle. Kunnossapidon vaje on vuositasolla noin 12 % kestävään tasoon verrattuna. Summat ovat niin suuria, että niitä on vaikea mieltää. Kaiken lisäksi tiedämme, että rakennettuun ympäristöön käytetyt panostukset palautuvat yhteiskunnalle moninkertaisena.
Mikä sitten on tulppana, eli miksi rakennettuun ympäristöön ei panosteta riittävästi? Edellisen, vuoden 2015 ROTI-raportin ansioksi voisi osittain laskea sen, että siinä nostettiin esiin, miten vaarallista on antaa liikenneväyliemme rapautua. Tuon raportin jälkeen väylien ylläpitorahoituksen tasoa on nostettu ainakin jonkin verran. Suomi on kuitenkin ainoa Pohjoismaa, jolla ei ole olemassa pitkää, useiden hallituskausien mittaista infraohjelmaa. Ala on kuin potilas, joka saa kerrallaan lääkemääräyksen vain muutamaksi kuukaudeksi, vaikka sairastaa pitkäaikaissairautta. Rahoituksen epävarmuus, lyhytjänteisyys ja poukkoilevuus rampauttavat.
Aivan sama koskee kuntia: ROTI-yhteisö suosittelee vahvasti, että kunnissa on laadittava useita valtuustokausia kattavat liikennejärjestelmien kehittämissuunnitelmat ja määritellä kouriintuntuvat keinot, joilla yhdyskuntatekniikan rakenteiden korjaus- ja ylläpitotarpeet rahoitetaan.
Kunnat kuitenkin kipuilevat resurssiensa kanssa: voimat eivät riitä rakennetun omaisuuden hallintaan. Suurin osa kunnista ei ole edes selvittänyt, kuinka suuri niiden korjausvelka on. Koska resursseja tuskin on tulossa kuntasektorille lisää, ainoa apu lienee yhteistyön lisääminen kuntien välillä sekä tilanteen kartoittamisessa, priorisoinnissa että menettelyjen yhtenäistämisessä.
Tutkimus ja kehitys alennustilassa
Alan tutkimus- ja kehitystoiminnan alennustilasta kertoo se, että rakennettuun ympäristöön linkittyvän valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen määrä on laskenut tasaisesti koko 2000-luvun ajan. Yritysten tällaiseen toimintaan tekemät investoinnit ovat myös kauan olleet varsin vaatimattomia. Alalla olisi kuitenkin tutkimus- ja kehitystarpeita vaikka kuinka paljon ihan jo rakennustekniseen laatuun, sisäilmaan ja digitaalisuuteen liittyvien teemojen ympärillä, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tutkimuksen ja kehityksen rahoitus saakin raportissa arvosanakseen vain 5+. Sillä ei paljon juhlita. Koulutuksen rahoitustilanne ei ole paljoa parempi: arvosana 5 ½.
Julkisen puolen rahoituksen ollessa selkeästi alimitoitettua ainoat realistiset ratkaisut tilanteeseen ovat oppilaitosten keskinäisen sekä oppilaitosten ja yritysmaailman yhteistyön lisääminen. Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa on tavoitteena lisätä työpaikalla tapahtuvaa koulutusta. Siksi yrityksissäkin on aika herätä ja varmistaa aktiivisesti, että niille riittää ammattitaitoista työvoimaa jatkossakin. Myös omiin koulutusjärjestelmiin on syytä investoida ja lisätä mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen sekä joustavoittaa siihen liittyviä hallinnollisia prosesseja.
Digitaalisuudessa päätä huimaavia mahdollisuuksia
Merkittävin huomio digitaalisuudesta on, että mahdollisuudet ovat lisääntyneet paljon enemmän kuin niitä on rakennus-, kiinteistö- ja yhdyskuntatekniikassa hyödynnetty. Yleisiä prosesseja pitäisi saada tuotua pois siiloista ja miettiä niitä aivan uudelleen esimerkiksi yhteisten tietolähteiden ja suurten tietomassojen hyödyntämisen näkökulmasta. Onneksi tästä löytyy jo muutamia esimerkkejä. Liikenneviraston liikenneinfran digitalisaatiohanke pyrkii uudistamaan liikenne-, väylä- ja liikkumistietojen tuottamisen, ylläpitämisen ja jakelun prosessit. Kokonaisuuteen kuuluu noin 70 erillistä projektia.
Kaiken kaikkiaan ROTI on toki toiveiden tynnyri, ja minkä tahansa toimialan on sinänsä helppo laatia pitkä lista kaikesta siitä, mitä pitäisi parantaa. Silti nostan yhden asian ylitse muiden: korjausvelan. Rakennetussa ympäristössä on kiinni peräti 80 % Suomen kansallisvarallisuudesta. Jos annamme sen rapautua entisestään, voimme pian sanoa hyvästit haaveille talouskasvusta.
Tuomas Särkilahti, RILin puheenjohtaja, Toimitusjohtaja, Skanska Oy
ROTI 2017 kokoaa yhteen lähes 160 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.
Seuraa meitä verkossa!
https://roti2017.wordpress.com
